Mummon murinat
Osui kirjastosta käteen Anna-Leena Härkösen tuore romaani Valomerkki. Siinä tarkastellaan elämää viisikymppisen näkökulmasta, ja masennus on vallalla. Noin nuorella! Kun omaa polkuaan katselee vuosikymmeniä taaksepäin, niin ihmettelee. Eikös kaikki ollut vielä hauskaa ja helppoa, kun me tuossa iässä oltiin? Saattaa tietysti olla niinkin, että aika kultaa muistot, eikä vanhoja suremisiaan muista.
Kun juttelee nuorten kanssa, heidän elämänsä vaikuttaa niin kivalta, että ihan itsekin unohtaa omat huolensa. Kiivaassa keski-iässä olevilla taas tuntuu olevan niin kireä aikataulu, että sääliksi käy. Miten ihmeessä he ehtivät työn, harrastusten ja perhe-elämän lisäksi vielä lukea kirjoja?
Sitäkin ihmettelee, että noilla nuorilla on niin hyvä muisti. Omasta tajunnasta kun kummasti häipyvät ajat, paikat ja tapahtumat. Monesti nolaa itsensä. Oltiin hiljattain juhlatilaisuudessa eräässä keskiaikaisessa kivikirkossa. Tuli kysytyksi, milläs vuosisadalla Suomessa katolinen kirkko muuttuikaan luterilaiseksi. Nuoremmat kertoivat sen, mutta kyllä siinä vaihdettiin huvittuneita silmäyksiä.
Jälkeläisemme muistavat esimerkiksi kaikki nimet: työelämään kuuluvat, tuttavien, sukulaisten ja naapureitten. Tässä vanhuusiässä tekee tiukkaa jo se, että lähipiirin kohdalla menee oikein. Kun menee väärin, niin asianomaista huvittaa. Sitten ei naurata, jos unohtaa pikkuväen synttärit. Onhan se päivämäärä painunut mieleen, vaan aina ei muista, milloin se päivä on. Kuinka rankkaa on sellaisilla mummoilla, joilla on esimerkiksi viisikymmentä lastenlasta?
Joskus pitää oikein funtsata, mikä vuosiluku nyt on tai mikä viikonpäivä. Eräs tuttu tulee usein tuossa Rajalantiellä vastaan ja kysyy, onko nyt maanantai vai tiistai. Tähän asti on osannut vielä vastata oikein, vaan kuinka kauan? Eräs entinen työtoveri kysyi kaupassa, mikäs se sinun nimi olikaan. Tuntui kivalta, kun itse muisti vaivatta hänen nimensä.
Kuinkahan paljon muistiin vaikuttavat koetut elämänvaiheet? Eräänä iltana kerrottiin telkkarissa siitä, miten sodassa käytettiin huumaavia lääke- ja piristysaineita. Aiheuttikohan se muistin huononemista? Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, etenkin suurkaupungeissa, nuoret saattoivat kokeilla LSD:ta. Onneksi ei tuollaisiin tullut langenneeksi. No ei tosin silloin ollut enää nuori, eikä noita aineita ollut kai tarjollakaan.
Muisteltiin ”tyttöjen” kanssa, millaisia virheitä on tullut viime aikoina tehdyksi. Yksi oli vahingossa tönäissyt avoimen Nes-kahvipurkin keittiön matolle. Asiaa pahensi, kun vieressä ollut avoin maitoastiakin meni saman tien. Sotku oli paha siivota. Toisen piti voidella rohtunutta ylähuulta Bepanthenilla, mutta vahingossa käteen osuikin peräpukamasalva. Kirveli kovasti.
Pieniähän vanhojen mummojen tekemät virheet ovat koko ihmiskunnan kunnalta. Vaan on tässä maailmassa joitakin eläkeikäisiä vallanpitäjiä, joiden toilauksia kuuntelemme uutisista joskus sydän syrjällään. Heidän tekemänsä virheet voisivat vaikuttaa satojen miljoonien ihmisten kohtaloon. Jopa eräs nuori vallanpitäjä Pohjois-Koreassa voi tehdä monin verroin pahempia töppäyksiä kuin joku vanhus Luopioisissa.
Mymmeli
