Koti, uskonto ja isänmaa. Ne olivat niitä periaatteita, joiden mukaan jo poistumassa oleva sukupolvi valmistautui elämään. Nyt nämä periaatteet tuntuvat unohtuneen.
Koko kansakunta on järkyttyneenä seurannut tapahtumia, joiden seurauksena täysin viattomat ihmiset ovat menettäneet henkensä tai terveytensä väkivallan johdosta. Meitä on kohdannut terrori ja sellainen pahuus, jota ei uskottu tässä maassa koskaan uhkaavankaan. Seurauksena on epäusko, pelko ja viha. Tuskin maailman vääryydet näillä raukkamaisilla teoilla koskaan korjaantuvat. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia, mutta helposti samaistamme huonon maineen koskemaan kaikkia turvapaikkaa hakevia. Ehkä sinä osaat erottaa tosi apua tarvitsevan, ja elintasoaan vain kohottamaan saapuneen rikollisen toisistaan.
Kaikenlaiset muutokset ovat viime aikoina koskeneet meitä kaikkia. Helposti tulee sanottua, ettei ennen vaan… Ei tosiaan ollut edes sähköä, puhumattakaan mukavuuksista kodinkoneineen ja tietokoneineen. Koteihimme suunnataan tuutin täydeltä vieraita käsitteitä yli ymmärryksemme, mutta maaseudulla ei entiseen tapaan toimi pankit, koulut tai linjurit. Ei edes posti ole entisensä. Tietoja kehotetaan etsimään netistä, mutta unohtuu, ettei kaikilla ole tähän tarvittavia välineitä tai kykyjä sellaisten käyttöön. Jokainen muutos on hyvää tarkoittava, mutta aina ei oikeaan osunut. Toivoisin eläväni Suomessa, jossa myös huomioidaan ihmisten erilaiset tarpeet.
Vietämme maamme juhlavuotta. Olemme saaneet kuulla monia mahtipontisia puheita luonnon kauneudesta, taitavasta teknologiasta, viennin lisääntymisestä ja kaiken kaikkiaan paremmuudestamme muihin verrattaessa. Ehkä nyt ei kuitenkaan ole juhlapuheiden aika: tarvitsemme arkirealismia selviytyäksemme niin yksityisistä kuin yhteiskunnan vaikeuksista.
Tärkeää on myös henkinen ravinto. Samaan aikaan kun lapset näpläävät älypuhelimiaan, on perheen elämä täysin muuttunut. Koti on vain paikka, jossa käydään ohi mennen jääkaapilla sieppaamassa makkaranpätkä nälkää tyydyttämään. Vanhemmat katselevat tv:n niin sanottua viihdeohjelmaa, jossa alastomat ihmiset äheltävät toistensa kimpussa, tai muuten ihailevat väkivaltaa ja julmuutta ihannoivaa elokuvaa. Näin juhlavuoden kunniaksi voisivat asioista vastaavat edes kokeeksi asettaa porttikieltoon sellaiset henkilöt, jotka eivät tunne navan yläpuolista kulttuuria.
Myös kristillisyytemme joutuu uusiutumaan. Pari sukupolvea sitten kirkkomatkat syrjäkyliltä olivat pitkiä ja hankalia. Usko oli vakaata ja harrasta, joskin ehkä myös yleisen tavan pakottamaa. Seurakunnat ovat joutuneet kärsimään vähenevästä väkimäärästä, ja joskus on tuntunut siltä kuin lämmin ja välittävä lähimmäisenrakkauskin olisi kuollut. Tulkitsemme väärin, jos kristillisyys on meille vain sanoja, vaikka sen pitäisi olla myös tekoja.
Arvot ovat aivan erilaiset sen sirpillä ruista leikanneen emännän ja leikkuupuimuria ajavan miniän välillä. Molemmat tehtävät ovat oman aikansa tärkeitä töitä. Sukupolvien vaihtuessa haasteet ovat täysin muuttuneet. Aina niihin on liittynyt arkityöt ennen juhlaa. Nyt on ennen kaikkea yhteen puhaltamisen aika.
Erikoisesti haluaisin elää Suomessa, jossa kaikki ottaisimme huomioon toistemme erilaisuuden ja ymmärtäisimme toisiamme. Vaikka elämäntavat ovat muuttuneet, ne ovat silti meille tärkeitä asioita. Niitä ei voi rinnastaa, mutta niitä voi kunnioittaa puolin ja toisin. Se saa meidät uudelleen ymmärtämään myös mitä tarkoittavat sanat koti, uskonto ja isänmaa.
Leila Palo
Kuohijoki
