–Mummolla oli huoli, että minne hänen huonekalunsa joutuvat, kun hänestä aika jättää, Petra Valli muistaa.
Mummo, Pikonlinnassa Riun kylässä asunut Ester Virtanen, murehti turhaan. Hienot mööpelit eivät päätyneet kaatopaikalle, eivätkä kirpputorille, vaan ne saivat arvoisensa pitopaikan vanhoja huonekaluja suosivan lapsenlapsen ja hänen Jussi-miehensä kodissa. Kaksi vuotta sitten perintökaluille järjestyi entistä enemmän tilaa, kun Vallit muuttivat kaksiosta rivitalokolmioon Sahalahdella.
–Äiti ihmetteli, että haluammeko me oikeasti asua museossa. Kyllä me haluamme, Petra vahvistaa.
Petra äitikin tykkää ja viihtyy Valleilla erittäin hyvin, lopputuloksen nähtyään. Kodista ei tullutkaan museo. Toki kaikki ei ole museotavaraa nelissäkymmenissä olevan parin kodissa. Mummon huonekalut jopa sadan vuoden takaa, tuoreimmatkin seitsemänkymmentä vuotta sitten valmistettuja, muodostavat olohuoneessa sopuisan kokonaisuuden Ikean sohvan ja nojatuolin kanssa.
–On sekaisin uutta ja vanhaa. Toisaalta uudemmatkaan, kaupasta ostetut huonekalut eivät ole niin nykyaikaisen näköisiä, Jussi huomauttaa.
Stereot piilossa senkin sisällä
Monesti vanhoilla huonekaluilla on kiinnostava, niiden omistajien elämän käänteisiin kietoutuva tarinansa. Vallit harmittelevat, etteivät he enää muista kaikkea tai eivät kuunnelleet riittävän tarkasti, mitä Petran mummo aikoinaan kertoi mööpeleidensä vaiheista. Olohuoneen jykevästä senkistä he tietävät varmasti, että se on ollut jo vuonna 1927 syntyneen mummon lapsuudenkodissa.
–Vähän se on vino, mutta onneksi televisiota ei sentään tarvitse katsoa pää kallellaan, Petra sanoo massiivisesta tv-alusesta.
Taulutelevisio onkin ainoa nykyajan elektroniikkaa edustava kapine olohuoneessa. Vallit kun eivät halua pitää näkösällä sähkökäyttöisiä laitteita. Stereoiden kätevänä piilotuspaikkana toimiikin toinen, kevyt ja vaalea senkki, jonka ovien taakse elektroniikka piiloutuu nätisti.
Mummo on pitänyt hyvää huolta huonekaluistaan. Nykyisten käyttäjien ei siksi tarvitse muistella vippaskonsteja sille, miten minkäkin laatikon ja oven saa kunnolla avattua ja suljettua.
–Ei ole löydetty senkeistä ja piirongista salaluukkuja tai rahakätköjä, vaikka kuinka on etsitty, Jussi nauraa.
Saavista tulee olohuoneen pöytä
Käsistään kätevä Jussi Valli entisöi, maalaa ja nikkaroi. Sivusta vuoteeksi levitettävä pinnasohva, Petran vaarin, vaakun, rakentama, sai Jussin käsissä entistä ehomman ilmeen. Uusi projekti odottaa vielä toteuttamista.
–Teen kannellisesta puusaavista meille uuden sohvapöydän, hän kertoo nykyisen, kymmenen vuotta sitten kaupasta ostetun arkkupöydän tulevasta korvaajasta.
Poljettavan ompelukoneen pöytä, josta varsinainen kone on poistettu, sai jäädä olohuoneeseen laskutilaksi, vaikka Jussi suunnitteli sen varalle jo muuta.
–Oli tarkoitus tehdä siitä vessaan lavuaarin alusta, mutta sen jalkaosa tuli pari kolme senttiä oviaukon eteen. Oli huoli anopista, että hän lyö varpaansa siihen. Hän kun on sellainen ihminen, että aina iskee varpaansa joka paikkaan, vävypoika kertoo suunnitelmien muuttumisista.
Kodin laittaminen sujuu yleensä niin, että Petra on kaksikon ideanikkari, Jussi käytännön toteuttaja. Niin yleensä, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Puolisolta tuli jyrkkä ei, kun Petra ehdotti makuuhuoneen yhden seinän maalaamista vauvamaisen vaaleanpunaiseksi.
Heinäseiväs sopii vessan naulakoksi
Jussi ei saanut ompelukoneen tasosta lavuaarin pöytää. Petran leikkimökin kaapista, joka sitä aikaa ennen oli keittiön astiakaappina, vessapöytä tuli.
Huussimaista tunnelmaa tavoittelevassa vessassa roikkuu seinällä muiden muassa vanha Apu ja Metsästys ja kalastus-lehti. Naulakon virkaa toimittaa kätevästi harmaapintainen heinäseiväs.
–Meillä oli tarkoitus tehdä vessasta vähän sellainen ruma, kun muuten meillä on aika lailla hillittyä ja rauhallista sisustusta. Ei siitä ruma tullut, Petra sanoo tilasta, jossa kahta turkoosiksi maalattua seinää täydentää yksi samaa sävyä oleva tapetoitu seinä.
–Yksi meidän tuparivieraistamme sanoi, että hän haluaa istua vessassa koko illan, kun se on niin hieno. Minä sanoin, että istu vaan.
Matka-arkku juuttui välikaton aukkoon
Vallin pariskunta ammensi huonekalu- ja esineaarteitaan Petran entisen mummolan vintiltä. Sieltä löytyi muiden muassa savikiekkosoitin, sen matkaversio, josta saa kannen käännettyä päälle. Soitinta ei ole päästy testaamaan, sillä Vallit eivät ole ainakaan vielä löytäneet siihen sopivia levyjä.
Soitin on mummon Amerikkaan muuttaneiden tädin tai sedän perua. Tuolta tädiltään mummo sai kehystetyn taulun, jossa hymyilee viisi pikkuista tyttöä, suuren kohun rapakon takana nostaneet, vuonna 1934 syntyneet viitoset.
–Ei tämmöistä oikein osaa poiskaan heittää, kun mummo on nähnyt sellaisen vaivan, että on taulun taakse kirjoittanut seikkaperäisen selostuksen tyttöjen elämän alkuvaiheista, Petra huokaa.
Viitostaulu on nyt esillä pikkumakkarissa kampaus- ja pesupöydällä, jonka ääressä mummo on aikoinaan kaunistautunut ja huolehtinut pikkupesuistaan. Niistä ajoista muistuttavat tykötarpeet vesikannusta ja hiusharjasta kynsiviilaan. Käsipeilin on vaakku tehnyt rakkaalleen siihen kirjatun merkinnän mukaan vuonna 1950.
Kaikkea haluamaansa Vallit eivät saaneet, kun mummolan vintti piti tyhjentää uusien omistajien tieltä.
–Iso matka-arkku jäi sinne. Ei saatu sitä mahtumaan luukusta. Sanoimmekin uusille omistajille, että jos joskus revitte välikattoa auki, niin ilmoittakaa meille, Jussi kertaa.
Putkiradio, jota Petra muistaa mummonsa kuunnelleen, sen sijaan mahtui luukusta hyvin. Jussi on saanut laitteen valot toimimaan, mutta mykkänä se on pysynyt vielä uusista radioputkista huolimatta. Korjaaja tunnustaa syyksi oman ymmärryksen loppumisen.
Muistojen nurkkaus rakkain paikka
Petra nimeää kotinsa rakkaimmaksi paikaksi makuuhuoneen nurkkauksen, jossa esille nostetut vaatteet ja lelut muistuttavat hänen omasta, vanhempiensa ja Jussin lapsuudesta. Seinällä riippuu esimerkiksi isän paljon pidetty, parsittu villapaita ja äidin herttaisia mekkoja.
–Tuo mustapoika on minun, Jalmarilla ja Saskalla olen leikkinyt, hän osoittaa merimiesasuista nukkea ja kulkuripoikanukkea vanhan keittiökaapin laskutasolla.
Mummon kannelliset puuterirasiat, joissa yhä on sisällä voimakkaalle tuoksuvaa jauhetta, on nekin nostettu kaapin päälle. Keittiössä tuulahduksia menneiltä ajoilta tuovat puolestaan mummon peltiset, koristeelliset ja sisältönsä mukaan nimetyt maustepurkit. Niissäkin on jauhetta tallella.
Ovat Vallit itsekin ostaneet muistoesineitä. Näitä jokavuotisilta Thaimaan-matkoilta hankittuja pikkutavaroita he ovat ryhmitelleet kaapin päälle makuuhuoneeseensa.
