Satojen tarinoiden kertoja Kaukkalasta

Olavi Salonen on asunut koko ikänsä samalla paikalla Kaukkalan kylässä. Pälkäne on siitä huolimatta jo miehen kolmas kotikunta.

Kaukkalan kylän vanhimman asukkaan titteliä jo jonkin aikaa kantanut Olavi Salonen saavuttaa 90 vuoden rajapyykin lokakuun 2. päivänä. Peltolan tilan vanhaisäntä tuumii, että aika pitkä taival on tullut jo elämän polkua tallattua ja matkan varrelta on muistiin tallentunut monenlaista. Vaikka hän harmittelee, että kaikkea ei enää saa muistin sopukoista kaiveltua, niin kovana tarinaniskijänä tunnetulta mieheltä tulee edelleen juttua, kunhan alkuun päästään.

–Se oli vuonna -35, kun kouluun menin. Meittiä lähti kuus poikaa Kaukkalasta samanaikasesti sinne opinahjoon. Minun lisäkseni Korkeilan Erkki, Salmisen Lauri, Niemisen kaksospojat Antti ja Matti ja Kärpälän Pentti, luettelee Olavi yli 80 vuoden takaiset koulukaverit kuin vettä vaan.

–Hyökin nurkissa sitä alakoulua käytiin silloin. Kuus vuotta siellä kaikkiaan rähmästettiin.

Sotahommiin ei vuonna -27 syntyneitä vielä viety, mutta teini-ikäisenä sodan kauhut kuitenkin jo ymmärsi.

–Synkkiä muistoja niiltä vuosilta on. Ei niitä mielellään muistele.

Maataloustyöt kotona jäivät paljolti perheen vanhimman Olavi-pojan vastuulle, kun vuosisadan vaihteessa syntynyt Toivo-isä oli rintamalla talvisodassa ja osan jatkosodasta. Kotohommiin poika jäi myös sodan jälkeen.

Talon uusi navetta muurattiin omalla tilalla poltetuista tiilistä 1950-luvulla. Tiiliä tehtailtiin myöhemmin myyntiinkin.

–Tiilet teki hyvin kauppansa ja meillä huomattiin, että niistä oli lisämarkkoja otettavissa. Parhaaseen aikaan tiilenostajia poikkeili melkoisesti. Rautajärvellekin meni kerran yksi kokonainen tiiliuuni. Metsätyöt oli niitä, mistä kanssa sai lisäansioita siihen aikaan.

Karjatalous oli pienehkön tilan elinehto, kun suuria vilja-aloja ei ollut viljeltäväksi. Olavin isännyyden aikana karjan jalostukseen panostettiin vahvasti. Lisälaitumeksi ja rehun tuotantoon ostettiin entinen iso yhteislaidun keskeltä Kaukkalan takamaata.

–Kyllä meillä oli hyviä lypsylehmiä. Vasikoita vietiin ulkomaillekin.

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys periaatteina

Aikanaan tuli perheen perustaminenkin ajankohtaiseksi, vaikka nuorena ajatukset olivat toisenlaiset.

–Kun seurasin, minkälainen isku äidelle oli rintamalle jääneen velipuoleni menetys, ajattelin että minun perääni ei jää itkijöitä. Kaikeksi onneksi mieli muuttui sitten myöhemmin.

Vaimo Inkeri löytyi Koivulahden kulmalta Rökmanin talosta ja lapsia syntyi neljä: Jussi, Sisko, Sirpa ja Katja. Lastenlapsia on kuusi ja kolmatta sukupolvea yksi. Vaarille on erityisen mieleistä, että osa jälkipolvista asuu aivan kotitalon lähipiirissä.

Vaari on mielissään siitäkin, että on itse pärjännyt kotona näin pitkään.

–Kyllä tämmöinen äijä jo paimentajia tarvii, että pystyy kotona pärjäämään, hän kiittelee läheisiä.

–Omasta mielestäni olen aina tullut hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vihamiehiä minulla ei tietääkseni juurikaan ole. Toimeen voi tulla, vaikka kaikista asioista ei oltaisi samaa mieltä. Minulla on periaatteina aina ollut oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Ne tuntuvat tarttuvan herkästi niihinkin, joiden kanssa on tekemisissä.

Niin, siitä jutunkertojan maineesta. Olavilla on aina riittänyt loputtomasti värikkäästi kerrottuja tarinoita paikkakunnan persoonallisista hahmoista. Tarinathan ovat paperilta luettuna vain kalpea aavistus verrattuna elävänä kuultuihin. Yritetään silti.

Muun muassa Kaukkalassa aikoinaan päivämiehenä palvellut Eino Sakari Lahtinen, joka osallistui monena vuonna Kirkastusjuhlien palokuntamarssiinkin joukon jatkona, muisteli lyhyeksi jäänyttä palvelustaan armeijan harmaissa: ”Siähen aikaan, kun minä olin sotaopissa. Kolome viikkoohan ne siellä minua piti ennenkö ne huomas, ettei minusta tulekkan tussarimiestä. En minä saanu pirullakaan niitä tähtäimiä linjaan. On vähä karsas toi katsekkin, häh häh hää!”

Olavi Salonen tarjoaa syntymäpäiväkahvit sunnuntaina 1. lokakuuta kello 13 alkaen kotonaan Aitoon Kaukkalassa.