Liitos ei tuonut säästöjä

2000-luvun alku oli Suomessa kuntaliitosten aikaa. Kunta- ja palvelurakenteita uudistettiin sekä kepin että porkkanan avulla. Valtiovalta viesti, etteivät liian pienet yksiköt ole taloudellisesti kannattavia. Lisäksi liitoskunnille tarjottiin porkkanarahaa ja tukea investointeihin.

Liitosten aikaa edelsi seutuyhteistyön aika. Se pyrki tiivistämään Sydän-Hämeen yhteistyötä. Pälkäne, Luopioinen, Sahalahti ja Kuhmalahti tukeutuivat kaikki Kangasalan kautta Tampereen seutuun. Yhteiset virat ja toiminnot keskitettiin kuitenkin Onkkaalaan, joka oli etenkin sahalahtelaisista ja kuhmalahtelaisista katsoen aivan vikasuunnassa.

Sydän-Hämeen lähes kymmenvuotisen kuntaliitosjakson aloitti Sahalahti, joka yhdistyi vuonna 2005 Kangasalaan. Kaksi vuotta myöhemmin liittyivät Luopioinen ja Pälkäne. Vuonna 2011 päättyi reilun tuhannen asukkaan Kuhmalahden itsenäinen taival ja siitäkin tuli osa Kangasalaa.

 

Sydän-Hämeen kuntaliitoksista kulunut aika on osoittanut, etteivät liitoksista maalaillut pelot tai edut ole toteutuneet.

Kunnantoimiston mukana liitoskunnista katosi elinvoimaa ja toimeliaisuutta. Kuntaa enemmän niiden palveluita ovat harventaneet yritykset, jotka ovat sulkeneet myymälöitä ja konttoreita. Entiset keskustat ovat hiljentyneet, mutta asuntojen hinnat eivät ole romahtaneet eivätkä talot tyhjentyneet.

Jokseenkin samaan tapaan on käynyt tutkijoiden mukaan muissakin liitoskunnissa. Kuntaliitokset eivät ole tuoneet luvattuja säästöjä, mutta palvelut ovat keskittyneet. Keskittymistä on ruokkinut etenkin sote-palveluiden ja keskushallinnon siirto isommalle kirkolle.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja Helsingin kaupunginkanslian tutkijat osoittavat, että vuonna 2009 voimaan tulleiden 32 kuntaliitoksen ja niihin osallistuneiden 99 kunnan menot ovat kasvaneet samaan tapaan kuin itsenäisinä jatkaneiden kuntien.

Sama tiedettiin Sydän-Hämeen pienillä kunnantoimistoilla jo ennen liitoksia. Pienet kunnat pyörivät ohuella hallinnolla, koska niissä tehtiin enemmän ja johdettiin vähemmän. Kunnanjohtajat eivät tarvinneet rinnalleen elinkeinoasiamiehiä tai kehitysjohtajia, vaan hoitivat nekin hommat itse. Kunnat olivat ketteriä ja innovatiivisia.

Isompi kuntakoko tuo mukanaan johtamista, joka tarkoittaa palaveeraamista sekä lukemattomien erilaisten asiakirjojen ja päätösten kirjoittamista ja lukemista.

 

Selvityksissä ja suunnitelmissa kuvataan passiivimuodossa, mitä organisaatio tekee. Kun sitä aletaan soveltaa käytäntöön ja lainsäädäntöön, ylimalkaisesti kuvattu tekeminen muuttuu pääosin kirjoitustyöksi. Joku kirjoittaa lausuntoja, päätöksiä ja muita asiakirjoja. Ne poikivat kommentteja, vastineita, oikaisuvaatimuksia ja valituksia, jotka työllistävät organisaatiota. Itseään ruokkiva julkishallinnon kone ei kovin nopeasti huomaisi, vaikkei asiakkaita eli kuntalaisia olisi lainkaan.

Kuntaliitosten vaikutuksia selvittäneet tutkijat huomasivat, sote-palvelut ja keskushallinto keskittyivät sinne, missä suurin osa päättäjistä asui. Sen sijaan koulujen lakkauttamisaaltoa kuntaliitokset eivät ole tuoneet. Jos sivukylissä riittää lapsia, he saavat edelleen käydä koulunsa siellä.

Kun tärkein ja päivittäin tarvittava palvelu on pysynyt lähellä, väki on pysynyt kylissä. Muuttoliike ei ole tyhjentänyt sivukulmia eikä romahduttanut niiden asuntojen hintoja.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>