Suomen maaseudulla kulki 1800-luvulla kulkukauppiaita: pitkäpartaisia miehiä, jotka myivät kankaita ja pikkutavaraa kantamistaan laukuista tai hevostensa kuormista. Heitä nimitettiin laukku- tai reppuryssiksi.
Hämeen alueella kulki eniten Vienan karjalaisia, jotka ulottivat retkensä pohjoisesta aina Ahvenanmaalle saakka. Kulkukauppa oli hyvin järjestäytynyttä; koko Suomi oli jaettu pitäjittäin kauppiaiden välillä.
Ulkomaalaisten kulkukauppa oli Suomessa laitonta. Viranomaisten ja kotimaisten kilpailijoiden painostuksesta huolimatta toiminta jatkui, koska sille oli tarvetta ja toivathan sulavakieliset kauppiaat värikkäine silkkeineen ja vilkkaine tarinointeineen väriä arkeen.
Dosentti Pekka Nevalainen on tutkinut itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa. Hänen mukaansa kulkukauppiaiden merkitys Suomen ja Venäjän välisessä tavaranvaihdossa kohosi suurimmilleen Krimin sodan aikana 1853–1855.
1870-luvun lopusta lähtien myös kulkukauppiaille koitti pitkä lama-aika. Suomen maaseudulle perustettiin kiihtyvässä tahdissa sekatavarakauppoja.
Sahojen viennin tyrehtyminen ja viljan hinnan putoaminen 1880-luvulla johtivat siihen, että laukkumiesten tienestit vähenivät. Vasta 1890-luvun lopussa raha alkoi taas liikkua ja varsinkin vienalaisten kauppiaiden suurimmat voitot ovat ajalta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä.
Sutkit kauppamiehet
Laukkukauppa ulottui laajimmillaan jokseenkin jokaiseen Suomen pitäjään. Nevalaisen mukaan Hämeessä ja Pirkanmaalla laukkukauppaa käytiin vähemmän; liiketavoiltaan sutkien kauppamiesten touhu ei vakaita ja hitaalla käyviä hämäläisiä miellyttänyt.
Koska kulkukauppiaiden liikkeitä valvottiin, oppivat laukkukauppiaat nopeasti välttelemään paikkakuntia, joissa virkavalta puuttui heidän toimiinsa. Kaupungeista, taajamista ja kylistä siirryttiin pikkuhiljaa syrjäkulmille ja -kylille.
Lehdistö varoitteli laukkukauppiaista. Krimin sodan jälkeen olivat venäläiset kulkukauppiaat myyneet Pälkäneellä tehtaantavaroita ja -huiveja ja ostaneet niillä sarka- ja kotikutoisia vaatteita. Nämä hyväkuntoiset, hyvästä villasta tehdyt vaatteet he vuorostaan vaihtoivat kaupungin tehtaissa uusiin tehdastuotteisiin, joita kaupittelivat maaseudulla kiertäessään.
Pohjois-Hämeessä laukkukauppiaat olivat havitelleet myös tyttöjen palmikoita huiveja ja kankaita lupaamalla.
Laukkukauppias katosi Pälkäneellä vuonna 1893
Maineensa ja asemansa vuoksi laukkukauppiaat olivat käytännössä lainsuojattomia. Tappelijat, humalaiset ja jopa murhiin valmiit räyhääjät suhtautuivat heihin uhkailevasti. Vihamielisyyttä lisäsi 1890-luvulla levitetyt huhut laukkukauppiaiden toimista ”ryssän kätyreinä.
Ryöstömurhiin houkuttelivat ennen kaikkea kulkukauppiaiden arvokkaat tavarat ja rahat. Kaiken kaikkiaan noin 50–70 itäkarjalaista kulkukauppiasta menetti henkensä Suomessa autonomian aikana.
Usein kävi niin, että kun jossakin nähtiin kulkukauppiaalla rahoja ja laukku täynnä tavaraa, lähdettiin häntä vaivihkaa seuraamaan ja syrjäisellä paikalla sitten iskettiin.
Kaikki murhat eivät selvinneet ja kauppiaita hävisi harvaanasutun Suomen metsiin. Huonosti kävi myös Tuomas-nimiselle kulkukauppiaalle, joka katosi Pälkäneellä vuonna 1893. Ruumis löytyi muurahaispesästä läheltä Luikalan kylää vasta noin kaksi vuotta katoamisen jälkeen kesällä 1895.
Nimismies ryhtyi tutkimaan asiaa, kun Tuomaan tavaroita löytyi eräältä kylän nuorelta mieheltä, joka oli myös kaupitellut niitä lähipitäjissä. Kuulusteluja ja todistajien kuulemisia oli useita; tuotiinpa oikeuden eteen myös syytetyn luota löydetyt vainajan saappaat. Oikeuden tuomio oli kuusi vuotta kuritushuonetta ja eliniäksi vankilaan.
Kulkukauppiaiden murhajutuissa virkavaltaa autettiin auliisti ja reppureita kohtaan löytyi myötätuntoa. Kyläyhteisöissä seurattiin tiiviisti naapureiden touhuja ja havaintoja poikkeavasta elämästä kulki poliisille saakka.
Usein laukkureiden ryöstömurhat saatiin selvitettyä tuoreeltaan, Pälkäneellä kahden vuoden viiveellä. Naapureiden kärkkäät korvat ja silmät olivat tässäkin tapauksessa suurena apuna.
Laukkukauppa tyrehtyi ensimmäiseen maailmansotaan. Pisimpään laukkukauppiaat kulkivat Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäkylissä sekä suurilla savotoilla.
Itäkarjalaisten Suomessa harjoittama kaupankäynti alkoi 1900-luvulla kääntyä laukunkannosta myymälätoiminnaksi. Pirkanmaalle sijoittui huomattavan vähän itäkarjalaisten pysyviä kauppaliikkeitä ja Tampereelta ne puuttuivat täysin. Hämeenlinnassa sen sijaan sijaitsi kaksi vienalaisten myymälää.
Tuula Vuolle-Selki
Lähteet:
Nevalainen, Pekka, Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin. Itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa. Kirjokansi (129), SKS. 2006.
Kansalliskirjasto/digitaalinen aineisto, sanomalehdet ja aikakauslehdet:
Hämäläinen 19.5.1870: nuorten tyttöjen palmikoiden myynnistä Pohjois-Hämeessä.
Uusi Suometar 16.1.1896 ja Hämäläinen 18.1.1896: Kulkukauppiaan murhasta Pälkäneellä.
Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja. 1.5.1910; laukkukauppiaiden vaihtokaupoista Krimin sodan jälkeen Pälkäneellä.
