Nuijatalon isossa salissa vietetään Pälkäneen Naisvoimistelijat ry:n kevätjuhlaa. Eletään 1940–50 -lukujen taitetta, jolloin yhdistyksen toiminta on vilkkaimmillaan.
Taidokkaat esitykset seuraavat toisiaan – huomattavan taidokkaat, sillä ohjaajat edellyttävät voimistelijoilta kansallisen tason esiintymisiin hyväksyttävää tasoa. Ei riitä, että liikkeet tehdään täsmällisesti, vaan jokaisen voimistelijan ilmeen ja koko olemuksen pitää myötäillä esitystä.
Yhdistyksen puheenjohtaja ja johtava ohjaaja Hilkka Lehtonen, jota kaikki rakastavat, on etukäteen varoittanut, että jos ette hymyile, niin minä irvistän teille.
Nuija on eteistä ja parvikatsomoa myöten täynnä yleisöä, kevätaurinko paistaa sisään Mallasveden puoleisista ikkunoista. Kova keskittyminen lavalla saa nuorten esiintyjien ilmeet vakavoitumaan, mutta yhtäkkiä koko ryhmän kasvoille lehahtaa leveä hymy.
Ohjaaja on selin yleisöön, mutta niitä, jotka tietävät hänen salaisuutensa, alkaa naurattaa: Nyt se varmaan irvisti!
Rytmissä ja tahdissa
Viisikymmenluvun alku oli Pälkäneen naisvoimistelun kulta-aikaa. Esimerkiksi vuonna 1951 Pälkäneen Naisvoimistelijat ry:ssä oli 81 jäsentä, joista 10 oli kannattajajäseniä ja 25 lapsia ja nuoria. Tyttöjen voimistelussa oli kaksi ikäryhmää, Isot tytöt ja Ipanat.
Kilpailuja, juhlia, leirejä ja esiintymisiä riitti kaikille myös kotipaikkakunnan ulkopuolella, ja harjoittelu oli monipuolista. Kun pahin pula-aika sodan jälkeen hellitti, otettiin käyttöön keilat, vanteet ja pallot – mentiin huipputekijöiden malliin.
Puheenjohtaja Hilkka Lehtonen, joka toimi tyttöjen liikunnanopettajana vastaperustetussa Pälkäneen yhteiskoulussa, oli yhdistyksen valovoimaisin tähti. Hän vei tarmokkaasti toimintaa eteenpäin, ja aikalaisten mukaan hän osasi olla ohjaajana samanaikaisesti vaativa, kannustava, huumorintajuinen ja myötätuntoinen. Liikunnan ilo tarttui hänestä voimistelijoihin kuin itsestään.
Talviharjoituksia pidettiin Onkkaalan kansakoulun luokkahuoneissa, myöhemmin laajennuksen jälkeen voimistelusalissa, ja kesäharjoituksia Turvasen lehmihaassa, jonka paikalle syntyi sittemmin Kostian leirintäalue.
Hilkka Lehtosen muutto pois Pälkäneeltä näivetti yhdistystoiminnan vuonna 1956 niin, että muita kokouksia ei enää järjestetty kuin yhdistyksen lopettamiskokoukset vuonna 1971.
Kerran syttynyt kipinä ei silti sammunut. Ohjattuja voimisteluharjoituksia jatkettiin yhdistyksen nimissä, kunnes vuonna 1968 perustettu Pälkäneen seudun kansalaisopisto otti naisvoimistelun ohjelmaansa.
Lokakuussa 77 vuotta sitten
Naisvoimistelu oli kovassa nosteessa juuri talvisodan alla, ja Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto ry:n (SNLL) helmoihin syntyi vähän väliä uusia innokkaita paikallisyhdistyksiä. Pälkäneellä ei aivan ehditty mukaan 1930-luvun aaltoon, mutta heti välirauhan aikana Pälkäneen Naisvoimistelijat ry:stä tuli totta.
Perustava kokous pidettiin lokakuun 7. päivä 1940 kuusitoistahenkisellä joukolla. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin opettaja Martta Juvonen ja sihteeriksi terveyssisar Eeva Muhonen.
Pälkäneen Naisvoimistelijat ry:n perustamispöytäkirjan 2 §:ssä määritellään yhdistyksen tavoitteeksi Virittää paikkakunnallaan harrastusta liikuntakasvatukseen toimeenpanemalla voimistelullisia juhlia, esitelmätilaisuuksia, näytöksiä, ym. joista yhdistyksen on oikeus kantaa pääsymaksuja, sekä syventää ja lujittaa tätä harrastusta jäsentensä keskuudessa toimeenpanemalla voimistelu- ja urheiluharjoituksia.
Tavoitetta lähdettiin täyttämään kovalla innolla ja liput korkealla. Johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran kaksi viikkoa perustamiskokouksen jälkeen, valitsi voimisteluharjoitusten johtajat ja suunnitteli innokkaasti voimisteluvälineiden ja -kirjallisuuden hankkimista. Jokainen jäsen velvoitettiin valmistamaan yksi 15 x 20 cm:n kokoinen hiekkapussi.
Harjoitukset saatiin selvästi hyvään vauhtiin, sillä vain viisi kuukautta yhdistyksen perustamisen jälkeen Pälkäneen Naisvoimistelijat järjesti ensimmäiset voimisteluiltamat Nuijantalossa.
Kevät ja kesä häämöttivät täynnä kunnianhimoisia suunnitelmia. Haaveiltiin muun muassa leikki- ja tanhukurssien saamisesta Pälkäneelle ja osallistumisesta yhdistyksen nimissä erilaisiin liikuntatapahtumiin.
Lottakomennus ohitti tiliotteen
Suunnitelmat eivät toteutuneet Ruotsia vastaan käytyyn maaottelumarssiin osallistumista lukuun ottamatta. Kesäkuun 25. päivänä 1941 sota oli äkkiä taas todellisuutta Suomessakin, ja rauhanajan yhdistystoiminta sai jäädä odottamaan parempia aikoja.
Naisvoimistelijoiden johtokunta kokoontui seuraavan kerran vasta huhtikuussa 1942. Kun nyt kerrankin oli kokoonnuttu pitkästä aikaan yhteen Onkkaalan meijerille, pidettiin vuosikokouskin, mutta siinä asioiden käsittelyä piti hieman oikoa. Monien jäsenten osaksi oli tullut tehtäviä muilla seuduilla, niin myös rahastonhoitaja Aira Sipilän.
Vuosikokouspöytäkirjan 4. pykälä kuuluu: Koska rahastonhoitaja on lottakomennuksella, ei hän ole voinut esittää kokoukselle tiliotetta, mutta myönnettiin hänelle tili- ja vastuuvapaus. Tilit tarkastetaan sitten kun rahastonhoitaja pääsee siviiliin.
Seuraavan kerran kokoonnuttiin vasta helmikuun alussa 1943. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin silloin Hilkka Lehtonen ja sihteeriksi Mirja Niemi. Kumpikin pysyi tehtävässään pitkään ja kumpikin kuului yhdistyksen keskeisimpiin kantaviin voimiin.
Asemasodan aikana järjestettiin pientä toimintaa, vaikka hallinto jäi vähiin. Itse pääasiaa ei unohdettu, vaan voimistelijat harjoittelivat aina sillä joukolla, joka ehti paikalle.
Toukokuussa 1944 sotatilanne näytti niin vakavalta, että voimisteluharjoitukset keskeytyivät syystalveen asti. Sen jälkeen kului vielä pari vuotta, ennen kuin päästiin kunnolla vauhtiin.
Valkoisten tossujen taikaa
SVUL:n Suomen Suurkisat Helsingissä vuonna 1947 olivat suomalaisen voimistelun ja urheilun ensimmäinen suuri ponnistus sodan jälkeinen. Voimistelujoukkueita oli mukana ympäri Suomen, ja näytöksiin osallistui kerralla jopa 35 000 voimistelijaa, mukana myös pälkäneläiset.
Kisat olivat samalla eräänlainen rauhan ja ilon juhla – näyttö, että sota oli jätetty taakse ja voimat saatiin keskittää tulevaisuuden rakentamiseen.
Pälkäneen Naisvoimistelijat lähti kisoihin neljällä joukkueella. Niin sanotun ison voimistelijaryhmän lisäksi joukkoon kuuluivat ”Kananpojat” eli pikkutytöt, keilailuryhmä ja valioryhmä.
Pikkutyttöjen ryhmässä esiintynyt Hely Saarinen, tapahtuman aikaan vielä Sipilä, muistaa vieläkin avajaismarssin huikeuden, kun kymmenien tuhansien urheilijoiden joukossa marssittiin Mannerheimin tietä pitkin läpi Helsingin.
Se oli maalaistytölle joka tavalla ainutkertainen kokemus – kaiken lisäksi upouudet valkoiset kumitossut jalassa! Sota-ajan lapselle ne merkitsivät pientä ihmettä.
Kullakin ryhmällä oli oman värisensä esiintymisasu.
– Meillä oli keltaiset kaulukselliset paidat ja siniset vekatut shortsit, jotka näyttivät melkein pieneltä hameelta. Uudet vaatteet olivat siihen aikaan jotain mullistavaa, ja varsinkin ne kumitossut!
Sellaisista en ollut osannut edes uneksia, Hely Saarinen kertoo.
Pälkäneen Naisvoimistelijoiden ja urheiluseura Pälkäneen Lukon joukkueet majoittuivat Käpylän koululla, jonka portailla heistä otettiin muistoksi yhteiskuva. Harjoitukset ja ruokailut järjestettiin Eläintarhan kentällä. Valtavat joukkue-esiintymiset jännittivät, mutta tytöt tiesivät, että heitä oli harjoitettu huolella. Yksi hankaluus tosin oli sekä kisa- että muiden ohjelmien harjoittelussa.
– Ongelma oli musiikkilaitteiden puuttuminen. Meillä oli vain ohjaajan tamburiini rytmiä antamassa, ja kun joka ohjelmaan kuului tietty sävelmä, sitä piti laulaa itse, että pysyttiin tahdissa. Jossakin vaiheessa Inkeri Simola tuli säestämään meitä pianolla, ja se helpotti paljon, Hely Saarinen kertoo.
Hänelle Pälkäneen Naisvoimistelijat tarjosi oven unelmien maailmaan. Tyttö sulautui kuin itsestään rytmien ja sävelten joukkoon ja kasvoi sen mukana, kunnes hänestä itsestään tuli muiden ohjaaja.
– Ilman paikallista voimisteluyhdistystä en olisi saanut koskaan sitä kaikkea. Se oli minulle valtavan iso asia, hän sanoo.
Jutun kuvat Marjatta Lambergin ja Irja Toijan albumeista.
Lähteet:
Aino Sarje: Naisvoimistelusukupolvien ihanteet aikansa kasvatuskulttuurin heijastumina (Kasvatus&Aika 2010)
Yhdistyksen pöytäkirjat ja muu arkisto, säilyttänyt Marjatta Lamberg
Pälkäneen Naisvoimistelijoita muistelivat Marjatta Lamberg, Irja Toija, Hely Saarinen, Leena Turto ja Liisa Storgårds
