Uusi kahvila tuo Nuijalle uunituoreita herkkuja ja jouluisia makuja

Heli Parikka-Makkonen tuo kahvilansa Nuijantalolle iloisin ja odottavaisin mielin. – On hienoa päästä mukaan tällaiseen täysin uuteen juttuun, Parikka-Makkonen sanoo viitaten Nuijantalolla kuluvan viikon perjantaina starttaavaan Joulu pop up -konseptiin.

Keltaisen Talon lopetettua syyskuussa toimintansa Nuijantalolla moni on toivonut perinteikkääseen juhlataloon uutta kahvilaa. Nyt toiveisiin on vastattu, sillä ensi perjantaina Nuijalla aloittaa Heli Parikka-Makkosen vetämä kahvila. Kahvila aukeaa Nuijalle osana paikallisten käsityö- ja kuvataideyrittäjien Joulu pop up -myymälää.

– Nuijantalo on upea paikka. Hienoa, että pääsemme mukaan tällaiseen projektiin, yrittäjä Heli Parikka-Makkonen Maaseutu maistuu -yrityksestä miettii.

Kahvila, kuten muutkin Joulu pop upin yrittäjät, palvelee Nuijalla marras-joulukuussa. Kahvilan valikoimiin on luvassa sekä makeita että suolaisia leivonnaisia. Sen kautta asiakkaiden on myös joulukuun aikana mahdollista tilata jouluruokia joulupöytään.

Maaseutu maistuu toimii Laitikkalasta, tilamyymälä Kesänmausta käsin. Kesänmaun keittiössä leivotaan ja tehdään leivät ja pullat, joista päästään siis piakkoin nauttimaan Onkkaalassakin. Laitikkalasta leivonnaisia lähtee myyntiin myös yrityksen kartanokahvilaan Valkeakosken Voipaalaan. Joulukuun ajan leivonnaisia myydään myös Kesänmaussa. Maaseutu maistuu -yrityksen palveluihin kuuluu lisäksi pitopalvelu.

– Teemme pitopalvelukeikkoja pääasiassa Tampere-Hämeenlinna-Lahti-Valkeakosi -neliön sisäpuolella. Laitikkalasta pitopalvelua on hyvä lähteä viemään eri puolille, sijainti on sinänsä keskeinen, Parikka-Makkonen lisää.

Parikka-Makkonen arvostaa puhtaita, tuoreita ja lähellä tuotettuja makuja. Yrityksen käyttämät raaka-aineet ovat vähintäänkin suomalaisia, ja mahdollisuuksien mukaan myös sydänhämäläisiä. Maaseutu maistuu käyttää esimerkiksi Heikkilän juustotilan, Katajan Lihan ja Suttisen tuottamia raaka-aineita.

– Lisäksi lähes koko suku valjastettiin syksyllä poimimaan metsästä mustikkaa, puolukkaa ja sieniä, Parikka-Makkonen lisää vielä nauraen.

Aluksi neljänä päivänä viikossa

Perjantaina Nuijantalossa vietetään Joulu pop up -kaupan avajaisia kello 17–20. Pop up -kaupassa ovat kahvilan lisäksi mukana Spirraali, Roosa B., Maheka Design ja Kati Valkonen – Kuvataiteilija / Visual Artist.

– Todella hienoa, kun on saatu koottua paikallisia käsityö- ja taideyrittäjiä yhteen. Porukalla ideoiminen ja tekeminen on aina innostavaa, Parikka-Makkonen lisää.

Pop up -yrittäjät palvelevat Nuijalla torstaisin ja perjantaisin kello 11–18 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–16.

– Aukiolot laajenevat lähempänä jouluna, mutta toistaiseksi mennään näin, Parikka-Makkonen kertoo.

Yhden työntekijän voimin

Nuijan kahvilaa pyörittää pääsääntöisesti yksi työntekijä – toki yrittäjä on apuna paikalla aina tarpeen tullen.

Uuden kahvilan aloittaminen ei Parikka-Makkosen mukaan vaadi isoja investointeja tai suurta ennakkovalmistelua. Nuijalla on Keltaisen Talon jäljiltä jo olemassa hyvät uunit, jääkaapit ja astianpesukoneet.

– Kun keittiömme Laitikkalassa toimii, kaikki on todennäköisesti muissakin toimipisteissämme hyvin.

Kuin liukuhihnalta herkkuruoat ja -leivonnaiset eivät kuitenkaan valmistu, ja Parikka-Makkonen lupaakin kuulostella herkällä korvalla, mitä pälkäneläiset kahvilalta toivovat.

– Paikkakunnat ovat erilaisia. Se, mikä on suosittua Voipaalassa, ei välttämättä olekaan Onkkaalassa.

Monen toiveissa varmasti olisi pysyvän kahvilan saaminen takaisin Nuijalle. Jatkaako siis kahvila talossa joulusesongin jälkeen?

– Sitä mietitään sitten myöhemmin. Tähän mennessä olemme sopineet vain marras- joulukuusta.

Mieli virittyy jo jouluun

Jouluisen pop up -myymälän perjantaiset avajaiset virittävät mielen ja ajatukset jo väkisinkin lähestyvään jouluun. Heli Parikka-Makkosen omasta joulupöydästä löytyy herkullisten leivonnaisten lisäksi aina muutama takuutuote: perunalaatikko, punajuuri-aurajuustokiusaus, rosolli ja metsäsienisalaatti.

– Näillä pärjäisin jo joulun oikein hyvin, vaikka ainahan sitä joulupöydästä löytyy paljon muutakin, Parikka-Makkonen nauraa.


Kommentointi on suljettu.