Sappeen kampanja keräsi 17 327 kausikorttilaista

Sappeen kausikorttikampanja saavutti tavoitteensa. 17 327 laskettelijaa tarttui tarjoukseen viime keskiviikkoon mennessä ja sai kausikorttinsa satasella.

Haastekampanjan rajaksi oli asetettu 16 500 kausikorttivarausta marraskuun puoliväliin mennessä. Keskiviikkona kasassa oli reilut 13 000 varausta. Sappee ilmoitti heti aamusta, että kampanja toteutuu. Tämä herätteli viimeisetkin mukaan: puoleen yöhön mennessä kertyi nelisen tuhatta varausta, ja loppusaldo nousi 17 327:ään.

Rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen sanoo, ettei kampanjan eteneminen tullut yllätyksenä.

– Tiesimme, että tavoite on kova, mutta uskoimme alusta alkaen, että se on mahdollista saavuttaa. Sekin tiedettiin, että kampanjassa on alkuhuuma, hiljaisempi välivaihe ja loppukiri.

Viimeisen päivän ryntäys kaatoi Sappeen nettisivut, joiden kapasiteettia oli lisätty jo aiemman kävijäsuman vuoksi. Laskuri raksutti yöhön saakka kiivaasti, ja lopputulos oli odotettuakin kovempi.

– Sana kampanjasta oli kiirinyt, ja vielä löytyi nukkuvia, jotka tarttuvat tarjoukseen viime hetkellä. Viimeisen päivän varausmäärä tuli meillekin yllätyksenä, Puurunen myöntää.

Sappeen kausikortin normaalihinta on 520 euroa, joten tarjoushinta oli varsin poikkeuksellinen.

 

Palvelut viritetään isommalle joukolle

Merkittävä osa Sappeen kausikorttilaisista asuu Pirkanmaalla ja Hämeenlinnassa. Lisäksi kortteja varattiin pääkaupunkiseudulla ja rannikolla.

– Kortteja meni jonkin verran myös Lahden tienoolle, joka ei ole meille perinteinen suunta. Kampanja onnistui aktivoimaan nukkuvaa harrastajakuntaa, jota tutkimusten perusteella tiedetään olevan aika paljon. Kävijämme eivät ole pois muilta keskuksilta, vaan herätelty harrastaja käy varmasti muuallakin, Kosti Puurunen uskoo.

Sappeen lumetustiimi odottaa normaalisyksyäkin innokkaammin pakkasten tuloa. Heidän lisäkseen sääennusteita seuraa yli 17 000 kausikorttilaista.

– Meillä on yhteinen tavoite, että rinteet saadaan mahdollisimman nopeasti auki.

Myös muita palveluita mietittiin jo kausikorttikampanjaa ideoitaessa.

– Olemme valmistautuneet siihen, että pystymme pitämään palvelutasomme ja asiakkaat tyytyväisinä. Kovimmilla kapasiteetti on ensimmäisinä viikkoina, kun vain osa rinteistä on käytössä.

– Eivät kaikki heti ja kerralla lähde rinteeseen, mutta kyllä meidän pitää varautua myös kevättalven huippupäiviin. Siksi edessä on muun muassa parkkipaikan laajentaminen, toimitusjohtaja Jouko Poukkanen sanoo.

Sappeen väellä ei ole ollut aikaa juhlia kampanjan toteutumista, sillä asiakkailla on riittänyt runsaasti erilaisia kysymyksiä.

– Etenkin liikunta- ja palvelusetelit poikivat paljon yhteydenottoja, joihin vastataan isolla joukolla, Poukkanen kertoo.

Heti viikonloppuna melkoinen väenpaljous suuntasi lippuluukulle. Kausikorttinsa ajoissa hakevat harrastajat varmistavat, että kauden käynnistyttyä pääsee suoraan rinteeseen. Sappee reagoi tarpeeseen, ja lipunmyynti pidetään auki keskiviikosta perjantaihin kello 14–20 ja viikonloppuna kello 10–18.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?