Nuoruus on elämän huumaavinta aikaa, jota muistellaan vielä kiikkustuolissakin. Mutta nuorille elämänvaihe näyttäytyy lähinnä ongelmana.
Nuoret nimetään helposti syypääksi kaikkeen pahaan. Omaan ryhmäänsä vahvasti samaistuva nuori voi ottaa arvostelun itseensä: kympin tyttökin kokee olevansa osallinen, kun viikonlopun jäljistä syytetään nuoria. Arvostelu saattaa satuttaa elämänvaiheessa, jossa itsetunto ja -luottamus ovat vasta rakentumassa.
– Kuvaavaa on, että kun piti löytää nuoruutta kuvaava emoji, niin voittajaksi nousi ehdotus, jossa on hymyilevä kakkapökäle. Nuoret kokevat, ettei heitä arvosteta, mutta he hymyilevät silti, Pälkäneen nuorisotyöntekijä Minna Rauas sanoo.
Kun Pälkäneen nuorisotoimessa ryhdyttiin miettimään, miten se voisi juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta, päätettiin kerätä hyviä syitä olla nuori.
– Halusimme nostaa esiin nuoruuden positiivista puolta. Nuoruus on kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuuksien aikaa.
Ehdotuksia kerättiin uuden www.nuortenpalkane.fi -sivuston kautta. Samalla testattiin kanavan toimivuutta ja tekniikkaa.
Kevään aikana kertyi 80 syytä. Jotta saataisiin Suomi 100 -juhlavuoden mukaisesti tasaluku täyteen, puristettiin kesän jälkeen puuttuvat parikymmentä syytä.
– Kaikki on tallennettu siinä järjestyksessä ja siinä muodossa kun nuoret ovat ne nettisivuille kirjoittaneet tai minulle toimittaneet. Ainoastaan sellaiset karsittiin, jotka olivat listalla jo ennestään, Rauas kertoo.
Hänen mielestään keräys sai täydellisen lopun.
– Sadas syy oli sattumalta aika upea: Voi rikkoa rajoja ja tietää silti, että äiti ja isä ei unohda sua.
Rauas antaa listan lukemiseen pari ohjetta.
– Lista on onnistunut, ja siinä on paljon viisautta. Mutta sitä ei kannata ottaa liian tiukkapipoisesti eikä sananmukaisesti. Esimerkiksi se, ettei tarvitse tehdä kesällä työtä, tarkoittaa ennen kaikkea kesän vapautta. Lista avaa nuorten näkökulmaa nuoruuteen, mutta se ei ole ainoa totuus.
Lista jalostettiin julistemuotoon. Sen kuvitukseksi saatiin kymmenen piirrosta pälkäneläislähtöiseltä sarjakuvapiirtäjä Tommi Lahtiselta.
100 hyvää syytä olla nuori
- Ei oo juurikaan vastuuta
- Useisiin paikkoihin pääsee halvemmalla lipulla
- On paljon energiaa
- Elämä on komeeta
- Voi kapinoida
- Kun on nuori, ei tarvi olla vanha
- Voi syödä Paula-vanukasta
- Voi opetella elämää
- Nuorena k-18 asiat on hauskoja (mutta sitte aikuisena ei enää)
- Ei tarvi maksaa veroja
- Ei tarvi huolehtia asumisesta
- Ryyppääminen on jännää
- Saa rahaa vanhemmilta ku pyytää
- Ei tarvi miettiä kaikkia asioita
- Ei tarvi tehdä töitä
- Ei tarvi maksaa laskuja
- Porukat sponssaa sun tavarat
- Saa tehä niin paljo virheitä ku haluaa
- Saa käyttää porukoitten rahoja
- Elämä edessä
- Ei oo ryppyjä
- Ei tartte huolehtia arkisista asioista
- Ei oo erektiohäiriöitä
- On kaikki ovet avoinna ja mahdollisuudet edessä
- Voi käyttää äitin vaatteita
- Voi tehdä virheitä ja oppia niistä
- Voi laittaa virheet vanhempien syyksi
- Ei oo vaihdevuosia
- Ei liho niin helposti
- Voi mennä huvipuistolaitteihin niin ettei pyörrytä
- On vahvemmat luut
- Ei oo harmaita hiuksia
- Voi tehdä lapsellisia asioita niin ettei tuomita
- Ilmanen hammaslääkäri
- Saa rällätä mopolla
- Saa odottaa sitä että on aikuinen
- On paljon aikaa saavuttaa unelmia
- Saa ekan auton
- Vapaalla saa nukkua pitkään
- Voi rauhassa etsiä itseään
- Voi perustella virheensä sillä, että on nuori
- On aito
- Muisti toimii paremmin
- Paremmat aistit (näkö, kuulo, maku)
- Jaksaa valvoo
- Nuorille tehdään kivempia vaatteita
- Voi etsiä rauhassa omaa tyyliä
- Voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen
- Pystyy osallistuu junior-toimintaan
- Nuorille järjestetään toimintaa
- Voi viettää paljon aikaa kavereiden kanssa
- Saa tukee ja tukia
- Voi ihan hyvin olla idiootti
- Saa kokeilla rajoja
- Voi syödä pikaruokaa viis kertaa viikossa
- Saa paljon joululahjoja
- Enemmän vapauksia
- Saa tienata verottomasti
- Ei tarvi huolehtia kuin itsestään, eikä aina siitäkään
- Voi valittaa pienistäkin asioista
- Jos leikkaa hiukset niin ne kasvaa takas
- Voi kiukutella
- On helpompi saada uusia kavereita
- Pysyy mukana uusissa jutuissa
- On ihan okei, jos unohtaa jotain
- Voi aloittaa helpommin uuden harrastuksen (pienempi kynnys)
- Oppii helpommin
- On helppo hakea opiskelupaikkoja
- Ei tarvi tietää kaikesta kaikkea
- Voi pitää pipoa sisällä päässä
- Ei haittaa vaikka suunnittelut ei pidä, on vaihtoehtoja
- Voi mennä opolle jutteleen
- Voi pelata koko yön
- Kaikki on vähän kivempaa nuorena
- Yleensä ongelmista selviää puhumalla
- Ei tarvi tehä kesällä töitä
- On timmi
- On tikissä 🙂
- On energiaa ja elinvoimaa
- On paljon elinvuosia jäljellä (ehkä)
- Kaikki on vielä laitonta
- Jaksaa painaa
- Jaksaa juhlia
- Pystyy harrastaan liikuntaa ja jaksaa sitä
- Ilmaiset opinnot
- Näyttää hyvältä
- Pystyy päättään tulevaisuudestaan vielä
- Nuoria autetaan
- Viina nousee helpommin päähän
- Sun synttäreitä vietetään
- Nuorena ei ole vielä noloa ajaa kakstahti kevarilla
- Ei o mitään kiireitä
- Saa tehä mitä haluaa
- Osaa ottaa selfieitä
- Koko maailma on vielä avoinna
- Voi keksiä tekosyitä tekemättömyydelle
- Voi valittaa että ruoka on pahaa
- Voi pakottaa äitin ostaa lemmikin ja sanoo että huolehtii siitä (mut sit ei huolehdikkaan)
- Voi antaa bussissa istumapaikan vanhemmalle ihmiselle
- Voi rikkoa rajoja ja tietää silti, että äiti ja isä ei unohda sua
15 hyvää syytä olla vanha
- Hyvä kun on tarpeeksi vanha, voi tulla olopäiville
- Voi olla yöpaitasillaan vaikka puoleen päivään
- Ei tarvi kulkea kello kourassa
- Elämä on ihanaa vielä vanhanakin
- Saa nukkua silloin kun huvittaa
- Ei tarvi laittaa ruokaa, jos ei maita
- Voi syödä samaa ruokaa useampana päivänä
- Voi pitää vanhoja vaatteita vuodesta toiseen
- Voi valehdella ikänsä puhtain mielin
- Mukava kertoa muistoja nuoremmille
- Aina ei ole kipuja
- Elämän parasta aikaa, saa olla villi ja vapaa
- Ymmärtää enempi elämää
- Kiitollisuus, hyvä mieli, tyytyväisyys
- Ei tarvi käyttää ehkäisyä