Sappee aloitti taas lumetuksen

Sappee pääsi käynnistämään lumitykkinsä uudestaan kuukauden tauon jälkeen. Itsenäisyyspäivän aattona aloitettu lumetusjakso uhkaa kuitenkin jäädä jälleen lyhyeksi, sillä perjantaina sää lauhtuu ja sade muuttuu vetiseksi.

– Kaikki pakkaset keräillään ja parhaamme teemme, että mäki saadaan mahdollisimman pian auki, rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen sanoo.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä tykit syytivät valkoista täydellä teholla, sillä pakkanen kiristyi ennustettua napakampiin lukemiin.

– Meillä oli parhaimmillaan kymmenen astetta pakkasta.

Puurunen ei ole vielä menettänyt toivoaan siitä, että ensimmäiset rinteet saataisiin jouluksi auki.

– Se edellyttää noin viikon pakkasjaksoa. Pitkän ajan ennusteet ovat kuitenkin sen verran epävarmoja, että pitää mennä päivä kerrallaan.

Sappee myi täksi talveksi haastekampanjan avulla reilut 17 000 kausikorttia, joten rinteiden aukeamista odottaa tavallista suurempi joukko. Joulu muodostaa vapaapäivien ansiosta talven ensimmäisen sesongin, jota jatkavat loppiaisviikolla Suomeen saapuvat venäläisvieraat.

Sappeen maisema oli torstaina kolmen jälkeen jo varsin talvinen.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>