Itsenäisyytemme ydin: Suomi on hyvä maa, koska täällä uskaltaa lähteä ulos ilman aikuista

Sadan vuoden perintö on turvallisuus

Pälkäneläiset juhlivat 100-vuotiasta Suomea perinteikkäästi Nuijan salissa, joka täyttyi tällä kertaa niin ääriään myöten, että tuoleista ja käsiohjelmista oli tulla puute.

Eero Jaakkola (puhumassa) ja Severi Penttinen vastasivat juhlan riemastuttavimmasta puheesta.

Merja Vaittinen lausui Lauri Viidan runon Luominen.

Juhlamusiikista vastasi Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkesteri  Sari Leiviskän johdolla sekä Kukkia Ensemblen Duo Riikka Westerlund ja Monna Relander. Merja Vaittinen lausui Lauri Viidan runon Luominen ja juontajana toimi Aimo Kokkola. Juhlassa luovutettiin myös Luopioinen-mitalit.

Päivän nasevimman tiivistyksen tekivät juhlapuheessaan Kostian koulun oppilaskunnan edustajat Eero Jaakkola ja Severi Penttinen: Suomessa on hyvä olla, koska täällä on niin turvallista, että lapsikin uskaltaa liikkua ulkona yksin.

Ajatukseen sisältyy oikeastaan tärkein vastaus kysymyksen, mistä syystä 100-vuotiaasta kannattaa olla ylpeä.

Myös nuorten puhujien loppuponsi oli vertaansa vailla ja sai aikaan naurunräjähdyksen täpötäydessä salissa:

– Me toivomme, että Suomi joskus voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden!

Päivän toinen juhlapuhuja, kenraalimajuri evp. Pertti Salminen totesikin, että siihen oli vaikea keksiä mitään lisättävää.

 

 

Välillä olisi oltava rohkea

Pälkäneen reserviläiset toi vat Suomen lipun paikoilleen.

Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkesteri vakuutti yleisön komealla esiintymisellään.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä kysyi tervehdyssanoissaan, kannattaisiko sadan vuoden takaa ottaa esimerkiksi rohkeus sekä valtakunnallisessa että paikallisessa päätöksenteossa.

– Vuonna 1917 oltiin sekä rohkeita että nopeita. Harva ymmärtää, millaiseen vaaraan ja missä tilanteessa suomalaiset – juuri nämä itsenäisyyshenkiset – itsensä saattoivat itsenäisyysjulistuksellaan. Jos aurinko olisi noussut Leninille toisesta asennosta, olisi voinut käydä täysin toisin kuin miten nyt kävi – onnettomasti, hän muistutti.

Laesterä totesi, että nykypäivän esimerkki päättämättömyydestä on varmaankin sotereformi, jota vastustetaan eri perusteilla, vaikka samalla sanotaan, että toki uudistus on tehtävä.

– Jos 1917 olisi perustettu asiantuntijoita kuuleva, itsenäisyysajatusta pohtiva komitea, olisi luultavasti mietitty monelta kantilta, miksi nyt ei kannata edetä – ja itsenäisyys olisi jäänyt saamatta hän sanoi.

Entä rohkenisiko Pälkäne ottaa uuden askeleen ja ryhtyä profiloitumaan ikivanhaan mutta perustavanlaatuiseen asiaan, lukutaitoon, Laesterä pohti.

 

 

Puolustaminen kuuluu kaikille

Juhlan juontaja Aimo Kokkola ja juhlapuhuja Pertti Salminen.

Suomessa on kokonaismaanpuolustusjärjestelmä, jossa samaan pakettiin sotilaallisen maanpuolustuksen kanssa kuuluvat esimerkiksi väestönsuojelu, huoltovarmuus ja yleinen järjestys ja turvallisuus.

Kenraalimajuri evp. Pertti Salminen kertoi juhlapuheessaan kehityksestä, joka Suomen on siihen tuonut – ja kehityksestä, joka tarvitaan, jotta se kestää

tulevaisuudessa.

Maanpuolustus ei ollut keskeisin Suomessa hoidettavista asioista vuonna 1945, vaikka niin voisi luulla. Kansa oli väsynyt sotimaan, ja jokapäiväinen selviytyminen arjesta vei päähuomion. Sitä paitsi poliittinen tilanne oli niin sekava ja epävarma, että ratkaisujen tekemistä arkailtiin.

Siksi heti sotien päätyttyä perustettu puolustusrevisiokomitea sai mietintönsä valmiiksi vasta 1949, ja senkin jälkeen edettiin melko hitain ja varovaisin askelin.

Määrärahoja puolustusvoimille myönnettiin vain kaikkein välttämättömimpään. Idän pelko hallitsi päätöksentekoa enemmän kuin nykypäivänä ymmärretäänkään.

Kehitys oli silti hyvä: vuosikymmenten onnistuttiin muotoilemaan kaikki hallinnonalat läpäisevä turvallisuusratkaisu. Nyt siitä on pidettävä kiinni samaan aikaan, kun sotilaallista maanpuolustusta kehitetään ja siviilihallintoa muutetaan tulossa olevan maakuntaratkaisun mukaisesti.

Pertti Salminen muistutti, että asian ydintä ei saa missään tilanteessa hukata. Puolustustaidon on säilyttävä kaikissa kerroksissa jatkossakin.

– Puolustusvälineet eivät riitä, vaan koko yhteiskunta pitää pelata niin, että se kestää kriisejä. Lisäksi meillä pitää olla laaja maanpuolustustahto, Salminen painotti.

Itsenäisyypäivän lumivaippa verhosi edellispäivänä sankarihaudoille lasketut havuseppeleet.

 

Seppeleenlaskutilaisuudessa puhui kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mirva Kittilä. Sankaripatsaalle laskettiin Pälkäneen kunnan ja seurakunnan yhteinen seppele sekä sotaveteraanien, reserviläisjärjestöjen ja omaisten yhteinen seppele. Partiolaiset laskivat seppeleen Karjalaan jääneiden muistomerkille.

Herätköön lukutaitokunta!

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä oli loistavan oikeassa nostaessaan itsenäisyyspäiväjuhlan tervehdyspuheessaan esiin lukutaitokunta-ajatuksen. Moni on miettinyt, miksi siihen ei ole tartuttu aikaisemmin.

Sen sijaan Pälkäneestä on jostakin syystä yritetty moneen kertaan vääntää kukkopitäjää. Miksi? Täällä ei ole laajaa kananmunantuotantoa tai broilerkasvatusta.

Vanhan Pälkäneen vaakunassa esiintyvä kukko viittaa 1500-luvulla tehtyyn keskieurooppalaiseen keksintöön, että aapisessa on kukko, joka palkitsee ahkerat lapset. Sen esikuvana taas oli ikivanha kristillinen valvomisen, valppauden ja toivon symboli.

Pälkäneen avainsana ei ole kukko vaan aapinen, lukutaito ja kansansivistys. Jos Wikipediasta katsoo kohtaa Aapinen, ensimmäisenä vastassa on vanhan Pälkäneen vaakuna.

Ajatus ei ole uusi. Hilkka Kailanpää kirjoitti 1950-luvulla Laulussa Pälkäneelle: Hengen soihtu rannoiltamme nousi vihan yöhön aina uudelleen. Siinä on tiivistettynä se, mitä paikallisesta historiasta kannattaisi poimia.

Pälkäne-Seura toi toistuvasti lukutaitoasiaa esiin Kostia-tapahtumissa, mistä todisteena on jäljellä lukuseteliä, kiertokoulun penkkiä ynnä muuta rekvisiittaa. Vihjeistä ei otettu koppia ainakaan kunnan taholta. Seurakunta, jonka piiristä ajatus aapisen tekemisestä alun perin lähtikin, on kyllä pitänyt esillä lukutaitoteemaa lähinnä kirkkoherra Jari Kemppaisen laajan asiantuntemuksen ansiosta.

Daniel Medelplanin museon omistaja ja hoitaja Arja Liutta on esittänyt ajatuksen monta kertaa monessa eri yhteydessä ja tuonut omalla loistavalla vapaaehtoistyöllään ideaa esiin: lukutaito on Pälkäneen iso juttu. Mutta kuinka moni häntä on kuunnellut?

Jos kunta halutaan profiloida lukutaidolla, se tulisi tosiaan ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti suunnittelussa ja markkinoinnissa, kuten Laesterä mainitsi.

Pälkäne nousi lukutaidon pitäjäksi ensimmäisen kerran isovihan viimeisinä vuosina, kun Medelplanin vuonna 1719 painama puuaapinen saatiin opetuksen avuksi. Tulokset näkyivät vuosikymmeniä eteenpäin ja kiitosta tuli arvovaltaisilta tahoilta. Mutta ei se siihen päättynyt.

Pälkäneeltä on lähtöisin muun muassa kirjailija ja kansanopistomies Severi Nuormaa, joka ajoi vahvasti kansansivistysaatetta, julkaisi monta runoteosta ja otti vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hänen ansionsa ovat suoraan tarjolla paikalliseen lukutaitoteemaan.

Kuten tiedetään, Pälkäneeltä on kotoisin myös Theodolinda Hahnsson, joka oli kirkkoherra Karl Magnus Limónin tytär ja ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija. Sitäkään ei välttämättä kovin moni muista, mutta jos täällä olisi esimerkiksi kahvila Theodolinda tai Theodolindan puistikko (ja siellä mielellään silloin tällöin jokin naiskirjallisuustapahtuma), muistaisi aika paljon useampi.

Aika pientä ja ikivanhaa, sanoo joku ehkä.

Mutta asiat ovat juuri niin isoja, kuin niistä tehdään.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?