Pälkäneläiset juhlivat 100-vuotiasta Suomea perinteikkäästi Nuijan salissa, joka täyttyi tällä kertaa niin ääriään myöten, että tuoleista ja käsiohjelmista oli tulla puute.
Juhlamusiikista vastasi Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkesteri Sari Leiviskän johdolla sekä Kukkia Ensemblen Duo Riikka Westerlund ja Monna Relander. Merja Vaittinen lausui Lauri Viidan runon Luominen ja juontajana toimi Aimo Kokkola. Juhlassa luovutettiin myös Luopioinen-mitalit.
Päivän nasevimman tiivistyksen tekivät juhlapuheessaan Kostian koulun oppilaskunnan edustajat Eero Jaakkola ja Severi Penttinen: Suomessa on hyvä olla, koska täällä on niin turvallista, että lapsikin uskaltaa liikkua ulkona yksin.
Ajatukseen sisältyy oikeastaan tärkein vastaus kysymyksen, mistä syystä 100-vuotiaasta kannattaa olla ylpeä.
Myös nuorten puhujien loppuponsi oli vertaansa vailla ja sai aikaan naurunräjähdyksen täpötäydessä salissa:
– Me toivomme, että Suomi joskus voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden!
Päivän toinen juhlapuhuja, kenraalimajuri evp. Pertti Salminen totesikin, että siihen oli vaikea keksiä mitään lisättävää.
Välillä olisi oltava rohkea
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä kysyi tervehdyssanoissaan, kannattaisiko sadan vuoden takaa ottaa esimerkiksi rohkeus sekä valtakunnallisessa että paikallisessa päätöksenteossa.
– Vuonna 1917 oltiin sekä rohkeita että nopeita. Harva ymmärtää, millaiseen vaaraan ja missä tilanteessa suomalaiset – juuri nämä itsenäisyyshenkiset – itsensä saattoivat itsenäisyysjulistuksellaan. Jos aurinko olisi noussut Leninille toisesta asennosta, olisi voinut käydä täysin toisin kuin miten nyt kävi – onnettomasti, hän muistutti.
Laesterä totesi, että nykypäivän esimerkki päättämättömyydestä on varmaankin sotereformi, jota vastustetaan eri perusteilla, vaikka samalla sanotaan, että toki uudistus on tehtävä.
– Jos 1917 olisi perustettu asiantuntijoita kuuleva, itsenäisyysajatusta pohtiva komitea, olisi luultavasti mietitty monelta kantilta, miksi nyt ei kannata edetä – ja itsenäisyys olisi jäänyt saamatta hän sanoi.
Entä rohkenisiko Pälkäne ottaa uuden askeleen ja ryhtyä profiloitumaan ikivanhaan mutta perustavanlaatuiseen asiaan, lukutaitoon, Laesterä pohti.
Puolustaminen kuuluu kaikille
Suomessa on kokonaismaanpuolustusjärjestelmä, jossa samaan pakettiin sotilaallisen maanpuolustuksen kanssa kuuluvat esimerkiksi väestönsuojelu, huoltovarmuus ja yleinen järjestys ja turvallisuus.
Kenraalimajuri evp. Pertti Salminen kertoi juhlapuheessaan kehityksestä, joka Suomen on siihen tuonut – ja kehityksestä, joka tarvitaan, jotta se kestää
tulevaisuudessa.
Maanpuolustus ei ollut keskeisin Suomessa hoidettavista asioista vuonna 1945, vaikka niin voisi luulla. Kansa oli väsynyt sotimaan, ja jokapäiväinen selviytyminen arjesta vei päähuomion. Sitä paitsi poliittinen tilanne oli niin sekava ja epävarma, että ratkaisujen tekemistä arkailtiin.
Siksi heti sotien päätyttyä perustettu puolustusrevisiokomitea sai mietintönsä valmiiksi vasta 1949, ja senkin jälkeen edettiin melko hitain ja varovaisin askelin.
Määrärahoja puolustusvoimille myönnettiin vain kaikkein välttämättömimpään. Idän pelko hallitsi päätöksentekoa enemmän kuin nykypäivänä ymmärretäänkään.
Kehitys oli silti hyvä: vuosikymmenten onnistuttiin muotoilemaan kaikki hallinnonalat läpäisevä turvallisuusratkaisu. Nyt siitä on pidettävä kiinni samaan aikaan, kun sotilaallista maanpuolustusta kehitetään ja siviilihallintoa muutetaan tulossa olevan maakuntaratkaisun mukaisesti.
Pertti Salminen muistutti, että asian ydintä ei saa missään tilanteessa hukata. Puolustustaidon on säilyttävä kaikissa kerroksissa jatkossakin.
– Puolustusvälineet eivät riitä, vaan koko yhteiskunta pitää pelata niin, että se kestää kriisejä. Lisäksi meillä pitää olla laaja maanpuolustustahto, Salminen painotti.
