– On siellä edelleen sellainen pilke silmäkulmassa, niin jääkiekkoa kuin elämääkin kohtaan. Matkan varrella on aikuistuttu paljon, mutta se on varmaan ihan hyväkin. Toivottavasti muututtu on parempaan suuntaan, 29-vuotias Riku Helenius miettii.
Hän vertaa nykyistä Riku Heleniusta siihen nuorukaiseen, joka kymmenkunta vuotta sitten lähti Pohjois-Amerikkaan nuorena lupauksena jääkiekon perässä. Taivaankappaleet eivät olleet Pohjois-Amerikan valloituksen kannalta täysin kohdillaan, mutta silti takataskuun on jäänyt ensimmäisen kierroksen NHL-varauksen jälkeen yksi peli Tampa Bay Lightningin paidassa ja SM-kulta – sekä iso liuta koluttuja sarjoja, kuten WHL, AHL, ECHL, SHL ja KHL.
– Kymmeneen vuoteen on mahtunut aika paljon kaikenlaista, Helenius myöntää.
Kangasallakin pari kautta juniorina pelannut pälkäneläinen lähti valtameren taa ehtimättä pelata yhtään liigaottelua Ilveksen paidassa; hän ehti olla vain niin sanottuna luukkuvahtina muutamassa pelissä. Niinpä Helenius teki – takavuosien suunnitelmista poiketen – liigadebyyttinsä kasvattajaseurassaan vasta tämän vuoden marraskuussa.
– Oli se paluu käynyt mielessä joskus sillä tavalla, että koti on kumminkin ollut pitkään täälläpäin… Se tuli silti ehkä nopeammin kuin olin ajatellut. Hieno haaste tämä on urheilullisesti itsellekin.
Asetelma päälaellaan
Tänä syksynä Helenius ei ole ollut Ilveksen pukukopin nuorimpia pelureita. Päinvastoin, nuoressa joukkueessa hän kuuluu porukan vanhimpiin – ja rooli on sen myötä hyvinkin erilainen.
– Kokeneempana yritän näyttää mallia omalla esimerkilläni ja tuoda tiettyä rauhallisuutta. Asioita osaa laittaa perspektiiviin, kun on ehtinyt nähdä paljon, hän kuvailee.
Tupsukorvien peli on ailahdellut ja tulokset ovat jääneet laihahkoiksi. Maalivahti kaipaa niin omiensa otteisiin kuin omaan pelaamiseenkin tasaisuutta, joka syntyy pienten arkisten asioiden kautta.
– Ei siihen mitään pilleriä ole. Mielestäni meidän pelaajien pitää vaatia enemmän toisiltamme treeneistä asti. Kyllä tässä itselläkin hommaa on, eihän tässä mitenkään valmiita olla.
Kun ikää karttuu, huippukunnossa pysymiseenkin vaaditaan enemmän töitä. Helenius on kaukana vanhasta, pikemminkin maalivahti parhaassa iässään, mutta hän tiedostaa iän tuomat rasitteet.
– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hitaammin palautuu. Ja kyllä jokainen tietää, ettei sitä vanhemmiten ainakaan joustavammaksi muutu.
Peli on hänen mukaansa nyt paljon nopeampaa kuin kymmenen vuotta sitten. Harjoittelussakin on edetty aimo harppauksin: enää ei tähdätä siihen, että pelaajat nostaisivat mahdollisimman paljon rautaa salilla vaan siihen, että pelaajat olisivat kaukalossa vahvempia.
– Joukkueilla on oma fysiikasta vastaava valmentaja, saliharjoittelua tehdään pienemmillä painoilla, ja pelaajia kuunnellaan, koska heillä on erilaisia ominaisuuksia ja he tarvitsevat erilaisia asioita. Se on mielestäni ihan järkevää. Vielä kymmenen vuotta sitten ei huomiota kiinnitetty paljonkaan esimerkiksi keskivartalon tukilihaksiin ja lonkkiin, mutta nyt ne ovat hirvittävän tärkeitä.
Jouluna saa syödä
Itäinen kiekkoliiga KHL ei hengähdä jouluaatoksi, mutta Jokerit-pelaajien mieliksi otteluohjelma oli siinä määrin suosiollinen, että narripaidassa pelatessaan Heleniuksen ei tarvinnut viettää aattoiltaa kaukalossa. Kerran pelireissu toi takaisin kotimaahan varhain aattoaamuna, ja yhden joulun Helenius muistelee viettäneensä lentokentän sushiravintolassa Chicagossa lumimyrskyn keskellä.
– Olen kyllä aina tykännyt joulusta, hän virnistää.
Vaikka arjessa Helenius ei Pälkäneellä säännöllisesti ole pyörähdellytkään, jouluja hän ei ole osannut olla poissa. Tämä vuosi ei ole poikkeus.
– Pälkäne on minulle tärkeä paikka. Kun aikoinaan muutin Tampereelle lukioaikana, olihan se makeeta. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut arvostamaan sitä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden Pälkäneellä sai kokea. Se oli pienelle pojalle upea paikka kasvaa, enkä parempaa olisi voinut toivoa.
Ruokavaliotaan tarkasti seuraavan urheilijan ja notkuvan joulupöydän yhdistelmä kuulostaa kimurantilta. Tapaninpäivänä liigakautta jatkava Helenius ei kuitenkaan suostu kaivamaan ruokavaakaa esiin jouluaattona.
– Koen, että kyllä aattona saa syödä, jos siltä tuntuu. Ehkä joulupäivänä voi jo vähän miettiä, vetääkö kaikkea mahan täyteen, jos seuraavana päivänä on peli.
Maalivahdilla on näkemykselleen myös hyvät perustelut.
– Pidän henkisesti tärkeänä sitä, että saa nauttia joulusta, olla läheisten kanssa ja että pystyy antamaan itselleen luvan ottaa rennosti.
