Tulen loimotus pimeässä metsässä on aina kutsuva. Muutama päivä ennen joulua se on houkuttelevampi kuin minään muuna aikana, koska se sanoo: tule, hiljenny, ole rauhassa.
Pälkäneen reserviläiset sytyttävät Syrjänharjun 23. joulutulet lauantaina. Silloin ulkotulien valaisemaa harjutietä vaeltaa monisatapäinen joukko, mukana lapsiperheitä, ikäihmisiä, koiriakin. Supassa kuunnellaan joululauluja ja Raamatun sanoja, juodaan kuumaa mehua ja paistetaan makkaraa.
Toiset tekevät tulet, toiset tulevat tulille, ja kun kysytään miksi, kaikilla on sama vastaus:
– Tunnelman vuoksi.
Tulien tekijät kertovat, että alkuvuosina joku mietti, pitäisikö tapahtumassa kaupata jotain, mutta päätökseksi tuli, että ei. Aika moni ensikertalainen tulilla kävijä hämmästyy, kun kaikki on ilmaista.
– Yksi tapahtuma pitää olla, missä ei tarvitse olla rahapussi auki, tekijät kuittaavat.
Tämän vuoden joulutulet loimuavat ensi lauantaina 16. joulukuuta kello 17.30 alkaen. Ohjelma on tuttu, Korsuköörin laulua, jouluevankeliumi ja puhe, jonka pitää tällä kertaa pastori Eija Kasari.
Luonnon juhlatila
Joskus 1990-luvun alkupuolella reserviläisiä kannustettiin innolla joulutulitapahtumien järjestämiseen. Pälkäneen miehet kertovat kopioineensa idean aikanaan Kangasalta. Mutta tapahtumasta haluttiin tehdä omannäköinen, erilainen.
Joulutulien paikkana on ollut alusta asti, pieni painanne tien varressa harjun laella.
– Sitä mieltä oltiin heti, että jossain tässä harjussa sen pitää olla, Tero Kankila muistelee ja viittaa lumettomaan, keskipäivän valjussa valossa värittömältä näyttävään metsään.
– Isolukko oli ensin ehdolla, mutta se olisi ollut liian kaukana tiestä. Tässä Löfroosin Maunolla oli rasti aina, kun koulussa suunnistettiin… siitä se jäi mieleen, hän selittää.
Se on täsmälleen oikeaa kokoa: kaikki tarpeellinen mahtuu sinne, mutta se on tarpeeksi pieni pitämään tapahtuman koossa. Kuin luonnon rakentama juhlatila, joka on vain odottanut omaa vuoroaan jääkauden väistymisestä asti.
Pata tynnyrissä
Jo ensimmäiset joulutulet olivat menestys, vaikka nykyisenlaista väkimäärää ei silloin vielä nähtykään. Järjestäjät olivat itsekin epävarmoja siitä, miten paljon mitäkin tarvittaisiin.
– Siinä oli katastrofin ainekset, kun vesi mehua varten oli ensin tarkoitus kuumentaa partiolaisten trangialla. Pata piti hankkia kesken kaiken, Kalevi Koivisto muistelee.
Nykyinen patenttiratkaisu on 200 litran vetoinen tynnyri, jonka sisään sijoitetaan ruostumaton teräspata. Tuli alle, ja vettä riittää koko illaksi.
– Kauan kestää, ennen kuin vesi siinä kiehuu, mutta sitten se pysyykin hyvin kuumana, mehun tarjoilijat Susanna Koivisto ja Leena Heikkilä kertovat.
Nykyään kaikki sujuu rutiinilla. Mehut, makkarat, makkaratikut ja sinappiteline odottavat yleisöä oikeilla paikoillaan.
Joulutulien toinen järjestäjä, Pälkäneen seurakunta, kustantaa tarjoilun, joka ei ole järjesty ihan pienessä mittakaavassa sekään. Vesa Mellavuo arvelee, että 350 makkaraa ei riitä koko illaksi. Aika monta kertaa varastoa on tarvinnut täydentää kesken tapahtuman.
– Paras ottaa suoraan neljäsataa, tulien tekijät toteavat pitkän kokemuksen tuomalla varmuudella.
Jätkänkynttilöistä makkaratikkuihin
Noin puoli heittomottia puuta, enimmäkseen leppää, koivua tai haapaa; lisäksi jätkänkynttilöitä ja ulkotulia koko vesitornilta alkavan pimeän polun mitalta, sitten vielä makkaratikkuja monen sadan ihmisen käyttöön.
Siinä ovat perustarvikkeet, jotka tulien tekijät hankkivat joka vuosi. Onneksi siihen on kelpo ratkaisu, joka keksittiin jo ensimmäisenä vuonna: perustettiin polttopuun ”pakko-ottolautakunta” ja haettiin tarvikkeet sieltä, missä niitä on, eli Epaalasta Olli Hylliltä.
– Ei me Ollilta kysytty, toiset vitsailevat.
– Olin kerrankin tehnyt savusaunaa varten tuohetonta koivupuuta, ja perhana ne toi ne tänne, Hylli naureskelee.
Pahaksi tapahtunutta ei ole talossa pantu. Nuori isäntä Jukka Hylli toimittaa isänsä kanssa joulutulien puutavaran edelleen joka vuosi. Tero Kankila puolestaan on itse tulien rakennusmestarina. Kotoinen puu taidolla kootuissa nuotioissa palaa kaikkein kauneimmin.
Ai niin, ne makkaratikut! Niihin puutavaran toimittaa Markku Koskelo ja ne vuollaan yhdessä talkoilla. Tulien tekijät tuumivat, että makkaratikkutalkoot ovat tavallaan tapahtuman lähtölaskenta. Muita järjestelyjä kukin hoitaa tahollaan.
Iltapäivän tiiviit tunnit
Viimeisenä lauantai-iltana ennen jouluaattoa – ellei aatto satu sunnuntaiksi, kuten tänä vuonna – joulutulet sytytetään. Supan korkeat männyt ja jyrkät laidat antavat jonkin verran helpotusta, jos sataa, tuulee tai tuiskuaa. Kun pimeys laskeutuu, tunnelma tulee sen mukana, oli lunta maassa tai ei.
– Kyllä tänne on liukasteltu jos minkälaisessa kelissä, mutta ihmiset tulevat uskollisesti. Nykyään on aina mukana myös Onkkaalan VPK:n ensivasteauto siltä varalta, että jotain sattuu, Vesa Mellavuo kertoo.
Tulien tekijät rehkivät hikipäin koko iltapäivän, oli sää mikä tahansa. Kaikki tiivistyy muutamaan iltapäivän valoisaan tuntiin.
Mutta kun tulet palavat, rauha laskeutuu niiden mukana ja kutsuu ihmisiä paikalle pitkien matkojen päästä. Siksi sen kaiken jaksaa tehdä.
Sunnuntaiaamuna, heti kun niukka valo yltää alas suppaan, tulientekijät palaavat siivoamaan. Roskat kerätään pois luonnosta ja kaikki järjestetään. Mehutiskin orsi ja sinappiteline jäävät hiljaisuuteen odottamaan seuraavaa joulua.
