”Yksityinen vanhustenkoti, jossa asukkaat itse maksoivat asumis- ja hoitokustannuksensa, oli 1960-luvun alkupuolella Suomen maaseudulla suorastaan huippumoderni hanke”, kirjoittaa Ulla Sirén Kostiakodin historiikissa.
Turvassa kotona -kirja julkistettiin sunnuntaina, kun Kostiakoti vietti 50-vuotisjuhliaan.
– Kenelläkään ei ole ikinä ollut helppoa, mutta aika monella on aika usein ollut hauskaa, Sirén kiteyttää kirjoittaessaan saamansa käsityksen talon vaiheista.
Asiakirjoissa korostuu taistelu talouden ja vuotavan tasakaton kanssa. Sirén olisi halunnut kerätä vielä enemmän tarinoita sadoilta ihmisiltä, jotka ovat tehneet valtavan määrän palkka- ja vapaaehtoistyötä talon hyväksi. Aika ei kuitenkaan riittänyt niin moniin haastatteluihin, vaan historiikki kerättiin pääasiassa toimintakertomuksista ja muista kirjallisista lähteistä.
Kirjan nimi kiteyttää olennaisen Kostiakodista: talo antaa turvaa ja siitä on haluttu tehdä koti, eikä laitos.
Sote-uudistus muuttaa vain laskutusosoitteen
Pälkäneen seudun vanhustenkotiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Kalevi Koivisto ja muut Kostiakodin 50-vuotisjuhlan puhujat nostivat ennakkoluulottomista edelläkävijöistä esiin ennen kaikkea Heikki Heikkilän, joka oli Kostiakodin lisäksi laittamassa alulle Pälkäneen yhteiskoulua.
Kostiakoti edusti valmistuessaan sen ajan huipputekniikkaa. Talosta löytyi muun muassa moderni keittiö, keskusradio ja askartelutilat. Asukkailla oli jopa mahdollisuus hankkia televisio ja puhelin huoneisiinsa.
Talon rakentamisen ja toiminnan mahdollisti Raha-automaattiyhdistyksen tuki.
– Kostiakodilla on maine hyvänä asuinpaikkana. Kostiakoti ei olisi Kostiakoti ilman motivoitunutta ja empaattista henkilökuntaa. Täällä asukasta kohdellaan ystävänä, eikä asiakkaana, Kalevi Koivisto sanoi.
Koivisto toivoi, että sote-uudistusksesta huolimatta vanhukset voisivat jatkossakin asua kotipitäjässään lähellä omaisia ja tuttavia. Juhlapuhuja Jari Koskinen ei ollut sote-uudistuksesta huolissaan, sillä se ei poista palvelujen tarvetta.
– Kun pitää paikat ja palvelut kunnossa, niin pystyy tarjoamaan palvelujaan jatkossakin. Maakuntauudistuksen jälkeen laskut lähtevät vain eri osoitteeseen, Koskinen sanoi.
Kuntaliiton hauholainen toimitusjohtaja korosti, että aktiivisten kuntalaisten perustamia ja pyörittämiä yhdistyksiä tarvitaan edelleen.
– Yhteiskunta toimii niin, että autamme yhdessä lapsia, sairaita ja vanhoja. Tehtävää hoidetaan kunnissa, ja valtio auttaa lähettämällä rahaa.
Kostiakodin valmistumisen jälkeen suomalaisten eliniänodote on noussut 11 vuodella. Nyt autettavaan ikään ovat varttumassa sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Siksi palvelutalojen tarve ei ole ainakaan pienenemässä.
– Talon hyvä henki ei synny seinistä tai laitteista, vaan ihmisistä; henkilökunnasta, joka kohtaa asukkaat niin kuin ihmiset pitää kohdata, Koskinen muistutti.
Yksityisen toimijan luovia ratkaisuja
Vuosikymmenten varrella Kostiakoti on tuottanut hoivapalveluiden lisäksi muutakin, mitä Pälkäneellä on tarvittu. Se on myynyt muun muassa lämpöä lähistön taloille ja aterioita päiväkodille.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä kiitteli Kostiakotia ketteryydestä. Yksityinen toimija on venynyt luoviin ratkaisuihin ja mukauttanut toimintaansa tarpeen mukaisesti. Seitsemän vuotta sitten Kostiakoti remontoi osan talosta tehostetun asumispalvelun yksiköksi, kun kunta tarvitsi lisää ympärivuorokautisia palveluasuntopaikkoja.
Yhteistyö ei ole sujunut aivan yhtä hyvin, kun Pälkäneen sosiaalitoimi siirtyi Kangasalan hoitoon. Kostiakoti putosi pois tehostetun palveluasumisen kilpailutuksesta, koska Kangasala edellytti vähintään 15 paikkaa, ja Kostiakodissa niitä oli yhdeksän. Palveluseteliasiakkaiden ansiosta paikat ovat kuitenkin täynnä.
Parhaillaan Kostiakoti odottaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen rahoituspäätöstä. Suunnitellun laajennuksen jälkeen talossa olisi vähintään 30 kaikki vaatimukset täyttävää asukaspaikkaa.
Laesterä piti Kostiakotia edelläkävijänä, sillä nyt raskasta vanhainkotirakennetta muutetaan muuallakin kohti kodinomaisia palvelutaloja. Hänen mielestään pieni ja luova toimija on edustanut valinnanvapautta parhaimmillaan.
– Talon tarvetta osoittaa se, että huoneet ovat täynnä.
Kauanko vielä saa veisata virsiä?
Seurakunta on ollut alusta alkaen vahvasti läsnä Kostiakodin arjessa. Kirkkoherra Jari Kemppainen kiitteli, että Kostiakodissa on aina saanut lämpimän vastaanoton.
– Vuosien varrella vietetty monta ehtoollista, järjestetty kinkereitä, seuroja sekä diakonia- ja raamattupiirejä.
Nykyisin Kostiakodilla vietetään hartautta noin kerran kuukaudessa. Kemppainen mietti, kuinka kauan talossa saa laulaa virsiä ja julistaa evankeliumia.
– Vaikka suomalaiset ovat kristitty kansa, niin vallalla ovat liberaalit arvot, ja hengellisyys nähdään jo vaaralliseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Koskahan omaiset tulevat sanomaan, ettei pappi saa tulla puhumaan myöskään Kostiakotiin?
Kemppainen sanoi, että Kostiakoti tarjoaa kaikkea mitä ihminen tarvitsee: fyysistä hoitoa sekä henkistä ja hengellistä palvelua.
– Jos joku näistä kolmesta tärkeästä asiasta puuttuu, niin ihminen surkastuu.
”Käykkös kattomassa, kun ei tuolta mittään kuulu”
Yksityinen vanhainkoti oli 50 vuotta sitten maaseudulla uutta ja edistyksellistä. Sen ajan vanhainkodeissa eli vielä vaivaistaloperinne. Yksityinen vanhainkoti tarjosi erilaiset palvelut.
Kostiakotia ei perustettu ”paremmille ihmisille”, vaikka se onkin kantanut sellaista mainetta. Perustamiskirjasta alkaen on haluttu tarjota koti vähävaraisille eläkeläisille. Asukkaat ovat aina olleet oikeutettuja samoihin kunnan ja Kelan tukiin kuin he olisivat kotona asuessaankin.
”Maine juontaa ehkä siitä, että Kostiakoti oli uutena lajissaan harvinainen ja Pälkäneellä ja muissa lähikunnissa ainutlaatuinen. Sanat täysihoito, vanhustenkoti ja palvelukoti ovat voineet synnyttää virheellisen mielikuvan. Se seikka, että Pälkäneen seurakunta, Pälkäneen kunnankirjasto ja Pälkäneen seudun kansalaisopisto olivat alusta asti tiiviisti mukana Kostiakodin toiminnassa, saattoi aiheuttaa mielikuvan tietynlaisesta henkisestä ilmapiiristä; samoin se, että Kostiakotiin muutti varsinkin alkuvaiheessa useita virkanaisia ja muita koulutettuja ihmisiä”, Ulla Sirén kirjoittaa Kostiakodin historiikissa.
Tosiasiassa moni leski ja vähävarainen vanhus muutti Kostiakotiin kaatumaisillaan olevista mökeistä, joissa ei ollut keskuslämmitystä eikä juoksevaa vettä. Heille tasainen lämpö ja vesijohto olivat jo ylellisyyttä.
Harrastushuoneet ahkerassa käytössä
Moderni vanhainkoti mäntymetsän katveessa keräsi mainetta ja asukkaita eri puolilta maata. Taloon vuonna 1967 muuttaneista alle kolmasosa oli pälkäneläisiä. Kostiakotiin tultiin muun muassa Mikkelistä, Naantalista, Riihimäeltä ja Hämeenlinnasta.
50 vuotta sitten asukkaat olivat nykymittapuulla virkeitä vanhuksia. Keskimäärin 70-vuotiaiden asukkaiden arkikin oli varsin erilaista kuin tänään. Asukkaan osallistuivat iltavarallaoloon, kioskinpitoon ja auttoivat liinavaatteiden korjauksessa, ikkunaverhojen ompelussa, tiskauksessa, perunoiden kuorimisessa, omenoiden ja marjojen perkaamisessa, huonekalujen korjaamisessa ja pihatalkoissa.
Asukkaat harrastivat monipuolisesti ja lähtivät aamuisin alakerran askarteluhuoneisiin kuin työmaalle. Kahdet kangaspuut kolisivat herkeämättä, kun väki tehtaili tuotteita myyjäisiin. Kansalaisopiston harrastuspiirit, kirjasto, seurakunnan toiminta, vierailijat ja omat illanvietot toivat taloon virkistystä. Eräälle ensimmäisistä asukkaista oli erityisen tärkeää järven läheisyys, koska hän oli innokas kalamies.
Asukkaat ovat aina voimiensa mukaan huolehtineet toinen toisistaan ja koko kodin viihtyisyydestä ja turvallisuudesta.
”Ruokailuun tai kahvipöytään lähtiessä on tarkistettu, että naapuri lähtee myös liikkeelle huoneestaan. Hoitajillekin on tullut toisinaan pyyntöjä: ’Käykkös kattomassa, kun ei tuolta mittään kuulu… ’ ”, Ulla Sirén kirjoittaa talon historiikissa.
