Usein ihmettelemme ja paheksumme naisen asemaa kehittymättömissä maissa. Mutta pari sataa vuotta sitten tilanne oli samanlainen myös Suomessa.
Tätini Alma Särkikosken (s. 1897 Pälkäne – k. 1992 Kuhmalahti) jäämistöstä löytyi vasta hiljattain erittäin vanhaa hengellistä kirjallisuutta. Ne ovat luultavasti peräisin hänen isoisältään, erittäin uskonnolliselta pälkäneläistorpparilta Tuomas Särkikoskelta (1814 – 1902).
Mukana on myös kirja, jonka painovuodesta ei ole tietoa, koska siitä puuttuu lehtiä alusta ja lopusta. Kirja on nahkakantinen ja siinä on ollut myös nahkavyöt, joista on jäljellä vain tyngät. Sen lehdet ovat jo erittäin hauraita. Kirja on malliltaan kapea, leveys vain kahdeksan senttimetriä ja korkeus 17 cm, mutta paksuutta on peräti kahdeksan senttimetriä! Se on painettu tietysti sillä vanhalla kirjasinmallilla ja vaikeasti tulkittavalla suomen kielellä.
Kirjassa on tietoa ja ohjeita joka elämän alalle. Se alkaa jonkinlaisella kalenterilla. Sen jälkeen on Ajan tieto, jonka teksti alkaa näin: ”Wuonna iäisen Maailman Luomisen, 1656 tapahtui wedenpaisumus.”
Seuraavaksi on Kymmenen käskyä, Uskon tunnustus, Herran rukous, Daavidin pslamit, Joka Wuotiset Juhla Wirret.
Lisäksi on ohjeita: Kristillisestä elämästä, Kärsivällisyydestä ja tytymisestä Jumalasa, Mailman menon turhuudesta ja ylönkatseesta, Juopumusta wastan, Haureudesta ja hekumasta, Paastosta, jne.
Kirjassa oli myös tarkat ohjeet naisen kirkottamisesta.
Kirkottaminen
Naisen kirkottaminen eli kirkkoonotto (kyrktagning) synnytyksen jälkeen oli Ruotsi-Suomen kirkoissa käytössä keskiajalla ja vielä uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Kaikki synnyttäneet naiset, olivat he aviossa tai ei, kirkotettiin noin 40 päivää synnytyksen jälkeen.
Äiti ja lapsi olivat pakanoita kirkottamiseen asti ja synnyttänyt nainen oli epäpuhdas. Hän ei saanut syödä tai juoda muiden kanssa, eikä antaa kättä, kaikkein vähimmin miehille. Länsi-Suomessa hän ei saanut myöskään hakea kaivosta vettä, koska silloin kaivoon olisi tullut sammakoita ja menninkäisiä.
Kirkottamisen katsottiin olevan puhdistautumismeno, mutta myös toimitus, jonka kautta synnyttäjä pääsi taas kristillisen seurakunnan jäseneksi. Kirkkoonotto sisältyi vuoden 1571 kirkkojärjestykseen ja vuoden 1686 kirkkolakiin.
Katolisena aikana toimitus tapahtui kirkon ovella, josta pappi johdatti naisen kädestä pitäen sisälle. Turun hiippakunnassa tämä tapahtui ainakin 1600-luvulta lähtien kirkossa keskilattialla ja saarnastuolin luona, mutta myöhemmin alttarin edessä tai sakaristossa. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla nainen tuli kirkkoon sivuovesta eikä pääovesta. Mutta uskonpuhdistus antoi tavalle uuden merkityksen. Siinä synnyttäjä esitti Herralle kiitoksen onnellisesti tapahtuneesta synnytyksestä. Tapa jäi pois käytöstä vasta 1800-luvun loppupuolella.
”Hedelmällinen myös hengellisesti”
”Waimoin kirkkoon ottamisesta” -kohta antaa tarkat ohjeet aviovaimon kirkottamiseen synnytyksen jälkeen.
”Tämä rucous pitä luettaman: Kaickiwaltias ijancaickinen Jumala! joka sen siunauxen annoit Ihmisten ylitse, coskas hänen luonut olit, että hänen pidäis lisändyvän ja enäntyvän. Sinä joca myös saman Siunauxes jälkeen olet tämän sinun Piicas hedelmällisexi saattanut catso armollisesti hänen päällensä ja niincuin sinä olet hänen hedelmällisexi ruumiillisen siunauxen cautta saattanut, niin anna hänen myös hedelmällisen olla hengellisessä Siunauxessa, että hän aina lisäännyis sinun tuntemisesas ja sinun pyhäin käscyis jälcen iäisen aina eläis. ”
Kihlauksen ajalla, ennen vihkimistä lapsen saaneen äidin kirkottamiseen on omat ohjeet, joissa pyydetään ”kaikkivaltiasta Jumalaa ja aviosäädyn herraa katsomaan armollisesti vaimon puoleen”, joka on ”ajattomalla sekaannuksella erehtynyt”. Lisäksi pyydetään anteeksi Jumalaa vihoittaneen ja seurakuntaa pahentaneen vaimon syntiä.
Vielä julmempi on kirkotuskaava ”salavuoteuden ja haureuden kauheaan syntiin langenneille ja kirkon rangaistukseen tuomituille”. Vaimo kutsutaan rangaistuksen jälkeen jumalanpalveluksen lopulla kirkon keskelle. Seurakunnan edessä rippi-isä tenttaa, tunnustaako vaimo vihoittaneensa jumalaa haureuden ja salavuoteuden synnillä ja katuuko tämä sitä.
Katuvan puolesta rukoillaan, että tämä tästedes välttäisi kaikkea syntiä ja maailman yllytystä. Kirkkokansalle tehdään selväksi, että parannuksen tehnyt ja julkisesti ripitetty voi saada kerran anteeksi.
Toisaalta seurakunnalle muistutetaan, että jumalan edessä itsensä nöyryyttänyt on saanut rangaistuksensa. ”Sen tähden ei mahda yksikään olla niin ajattelematon, että soimaa katuvaista syntistä. Joka sen tekee, hänen pitää ansaitun kurituksen ja rangaistuksen saaman.”
Anja Salovaara
Tampere
