Suomen poliittisen työväenliikkeen virallinen linja näytti vielä keväällä 1917 kallistuvan parlamentaarisen toiminnan kannalle, joskin monien keskustelujen ja erimielisyyksien jälkeen. Sota alkoi kuitenkin tammikuun lopulla, vaikka työväenliikkeen johto ei ollut täysin yksimielisesti sen kannalla.
Taloudellinen kriisi selitti osaksi väkivaltaan turvautumista. Poliittiset tekijät vahvistivat käyttäytymistä luvaten parempaa huomista. Maattoman väestön huonot olot saivat heidät tarttumaan aseisiin myös Sahalahdella. Ja ne, joilla oli jotain menetettävää, asettuivat luonnollisesti puolustuskannalle.
Sahalahti jäi punaisille
Sisällissodan tai kapinan, miksi sotaa yleisesti Sydän-Hämeessä nimitettiin, rintamalinja muodostui helmikuun alussa 1918. Tällöin suurin osa Hämettä jäi punaisten haltuun. Myös Sahalahti joutui punaisten valtaan. Punaisten puolella taisteluihin osallistuneiden sahalahtelaisten määrästä ei ole tietoja. Kaatuneiden lukumäärän ja valtionrikosoikeuksissa tuomittujen määrän perusteella voidaan todeta heitä olleen useita kymmeniä.
Myöskään tarkkoja tietoja kuolonuhreista ei ole olemassa. Yhdistämällä eri lähteiden tiedot kokonaisluvuksi saadaan sahalahtelaisten punaisten menetyksiksi 61 henkilöä, mikä lienee lähellä totuutta. Heistä vain 19 kaatui rintamalla.
Mukana oli myös naisia
Vastapuolella valkoisten riveissä sahalahtelaisia oli yhteensä 41 suojeluskuntalaista. Lisäksi kaksi sahalahtelaista naista, Kerttu Eskola ja diakonissa Elin Kuhmonen toimivat koko sisällissodan ajan sairaanhoitajattarina sotasairaalassa.
Diakonissa Elin Kuhmonen on muistellut matkaansa valkoisen armeijan jäljessä sodan loppuvaiheissa seuraavasti: ”Ensiside-aseman sairaanhoitajana seurasin Etelä-Pohjanmaan rykmenttiä II reservipataljoonan mukana suomalaisessa vapautus-sodassa punaryssäläisistä. Huhtikuun 11. päivä oli ensimmäinen taistelu, jonne sain seurata joukkoja, Hauhon Alvettulassa. Miehet marssiessaan metsätiellä taisteluun lauloivat ’Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä vaatii’ sekä ’Maa ponteva Pohjolan äärillä on’ ja ’On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovan’. Taistelupaikalle tultua saimme metsässä aurinkoisen kuivan kentän side-asemaksi. Kanuunan kumeat laukaukset säestivät kiväärien ja kuularuiskujen rätinää metsän kaikuessa. Meillä Valkoisilla ei ollut kanuunaa. Mutta aivan ihmetytti, ettei pelkoa tuntunutkaan. Sidetarpeet olivat vähäiset. Mutta sidottaviakaan ei tullut paljon. Kymmenkunta lievemmin haavoittunutta, koko päivän kestänen kiivaan ampumisen seurauksena ja yksi kaatunut, joka jäi kovan vihollistulen tähden sillä kertaa metsään. Luopioisten Puudikkalassa oli ”kenttäsairaalamme”, jonne haavoittuneet sotilaamme lähetettiin hoidettaviksi. Omien kansalaistemme villiytymisen tähden saivat nuoret elämänhaluiset miehemme kärsiä – Kuka tämän käsitteiden sekasotkun selvittääkään?”
Läpikulkupaikka
Taisteluita käytiin vuonna 1918 suhteellisen harvoissa kunnissa. Sen sijaan erilaisia veritekoja sattui myös näiden varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella. Sahalahti sijaitsi taistelupaikkojen takamaastossa, mutta ilman verenvuodatusta ei täälläkään selvitty. Kunta oli kauttakulkupaikka monille valkoisten puolelle pyrkineille. Sahalahden historiaan on jäänyt surullisena tapauksena neljän Mustialan maamiesopistossa opiskelleen hiihtomatka punaisten linjojen läpi. He lähtivät hiihtämään 1. helmikuuta 1918 valkoisten rintamaa kohti ja saapuivat helmikuun 4. päivän aamuna Pälkäneen ja Sahalahden rajamailla sijaitsevaan Jussila-nimiseen taloon.
Iltahämärissä tämä valkoisten joukkoihin pyrkinyt ryhmä lähti uudestaan liikkeelle, mutta pitkästä hiihdosta väsyneinä he varoituksista huolimatta poikkesivat Sahalahdella Sainioiden omistamaan taloon, johon pian sen jälkeen saapui punaisia vangitsemaan heidät. Ryhmä vietiin sieltä Juuselan taloon Sahalahden kirkonkylään. Siellä heitä kuulusteltiin, ja tuloksena oli, että heidät riisuttiin alusvaatteisilleen, vietiin talon taakse pellolle ja ammuttiin helmikuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä.
Kaikki eivät kuitenkaan kuolleet välikohtauksessa. Yksi retkeläisistä pääsi teloituspaikalta pakoon pimeän turvin. Punakaartilaiset lähtivät perään tavoittamatta häntä. Samassa yhteydessä kerrotaan ammutun vahingossa myös vanhaa sahalahtelaista miestä, ”Rekolan äijää”, haavoittaen häntä. Ampujat luulivat häntä teloituspaikalta karanneeksi. Haavoittunut pakeni erääseen heinälatoon, josta hänet löydettiin. Sieltä hänet vietiin Rautian Toivoselle, jonne Diakonissa Elin Kuhmonen saapui sitomaan hänen haavansa. Koko kylä oli tapauksen jälkeen niin peloissaan, ettei heistä kukaan uskaltanut mennä ”hauturia” auttamaan ruumiiden hakemisessa. Lopulta hän sai avukseen naapurikylästä erään tytön.
Punaiset surmasivat lisäksi myös sahalahtelaissyntyisen valkoisten kyytimiehenä toimineen maanviljelijä Heikki Fabian Heikkilän (s. 1889) Rautiasta. Punaiset ottivat 18. maaliskuuta Heikkilän vangiksi hänen kotonaan ja kuljettivat mukanaan Hauholle, jossa he surmasivat hänet erään järven rannalla 24.3.1918. Samassa tilaisuudessa ammuttiin myös viisi muuta vankia, jotka sen jälkeen kaivettiin mutakuoppaan.
Punaiset pitivät Sahalahtea hallussaan maaliskuun lopulle 1918 saakka. Rintaman selustassa sijainneen Sahalahden asema oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempi kuin naapuripitäjien. Lähikunnista Kuhmalahti, Orivesi ja Pälkäne kuuluivat varsinaisiin taistelualueisiin. Myös Kangasalla taisteltiin jonkin verran. Sahalahti oli vain läpikulkupaikka, aluksi rintamalle menijöille ja myöhemmin punaisten paetessa rintaman murruttua.
Valkoisten hyökkäys kohti Tamperetta alkoi 15. maaliskuuta. Muutamaa päivää myöhemmin valkoisten joukot olivat jo vallanneet Kuhmalahden. Punaiset perääntyivät Kuhmalahden Tervaniemessä 21.3. käydyn taistelun jälkeen Sahalahden ja Luopioisten suuntiin, suurimman osan paetessa kuitenkin Luopioisiin. ”Punaiset menivät edellä ja valkoiset perässä. Näitä teitä pitkin meni ainakin satoja hevosia.”
Sekatyömiesten ja talollisten sota
Vaikka ei olisi kaatunut taisteluissa, niin väärälle puolelle kuuluminen saattoi viedä teloitettavaksi. Yksikään Hämeen läänin kunta ei säästynyt teloituksilta vuoden 1918 sodan yhteydessä. Sahalahti menetti teloitusten kautta kahdeksan punaisten puolelle kuulunutta miestä. Lukumääräisesti sekä prosentuaalisesti Sahalahti sijoittuu Hämeessä vähiten teloituksissa väestöään menettäneiden joukkoon. Myöskään punaiset eivät teloittaneet Sahalahdella kuin ainoastaan kolme henkilöä helmikuussa 1918.
Varsinaisilla taistelukentillä kaatui valkoisten puolella vain yksi sahalahtelainen, maanviljelijä Paavo Valfrid Lehto Noksioisten Isotalosta (s. 1888). Hän otti osaa taisteluihin Väärinmajassa sekä Korkeakoskella, ja oli mukana muun muassa Piilon taistelussa, jossa hän sai 17.3.1918 kuolettavan luodin rintaansa.
Ketkä Sahalahdelta sitten osallistuivat sotaan? Karkeasti ottaen punaisten puolella suurin ryhmä olivat työmiehet (sekatyömiehet, itselliset), valkoisten puolella talolliset tai heidän poikansa. Sota oli paljolti omistavan ja omistamattoman luokan välistä sotaa.
