Taidepappilassa taas kesänäyttely remppavuoden jälkeen

Kuhmalahden taidepappila.

Teemu Luoto: Lantioruukut 2003. Keramiikkaa.

Kuhmalahden taidepappilassa pääsee taas kesällä ihailemaan taidetta. Kesän 2018 kuvataiteilijat tulevat pääosin Pirkanmaalta, mutta heitä saapuu myös Japanista Tokiosta ja Meksikosta. Taiteilijoiden joukossa on niin kuvanveistäjiä, taidemaalareita, graafikoita kuin videotaiteilijakin. Mukana ovat Aaron Helo (Mexico City), Anssi Kasitonni (Anssi Heinonen), Tatsuo Hoshika, Tamio Hoshika (Komomoto), Marianne Laiti, Virve Lilja, Teemu Luoto, Hannu Riikonen, Eeva-Liisa Sorainen, Maria Stereo (Maria Heinonen) ja Jukka Tuominen. Kesän aikana pyritään järjestämään taiteilijatapaamisia, jolloin taiteilija kertoo työstään ja teoksistaan.

Taidepappilan kesänäyttelytoiminta alkoi vuonna 1971 ja on siitä lähtien jatkunut yhtäjaksoisesti joka kesä.  Viime vuonna ei pidetty näyttelyä remontin vuoksi.

– Pappilassa maalattiin ulkopintoja sekä uusittiin pappilan katto, taidepappilan isäntä Teemu Luoto mainitsee.

Taidepappilan kesä 23.6.–5.8. päivittäin klo 12–18

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?