Israel ja voitto on sinänsä hyvinkin yllättävä yhdistelmä. Voittoja takavuosilta – jopa niin sanotulta modernilta viisuajalta eli vuodelta 1998 – löytyy, mutta vastaavasti maa jäi neljästi peräkkäin ulos finaalista vuosina 2011–14. Vielä viime vuonna Israel hyytyi semifinaalin kärkisijoilta finaalin häntäpäähän.
Voiton yllätyksellisyyttä nakertaa tänä vuonna se, että kilpailijoistaan erottuva varsin hämärä kokonaisuus roikkui vedonlyöntitilaston kärkisijoilla jo hyvissä ajoin ennen Euroviisuja – ja myös kisojen ajan.
Kreikka ja Venäjä. Kaksikko on ollut niitä maita, jotka on nähty finaalissa vaikka ne lähettäisivät lavalle jonkun edellisen jo edesmenneen edustajansa tuhkat. Niinpä molempien putoaminen semifinaalissa oli tämänvuotisen viisuviikon suurimpia yllätyksiä. Näpäytyksen sai tuntea myös ikilaskelmoiva Ruotsi, jonka kevyelle esitykselle raadit antoivat vanhasta muistista vuolaasti pisteitä mutta joka sai yleisöltä – jopa Suomeen verrattuna – katastrofaalisen kylmän vastaanoton.
Jotakin eriskummallista ja yllätyksellistä oli ilmassa, kun samaan aikaan Saksa (viiden edellisvuoden sijoituskeskiarvo 23) ja Itävalta (voittovuoden jälkeen nollille omissa kotikisoissaan 2015 ja voittoa edeltäneinä seitsemänä vuonna ylsi vain kerran finaaliin) nousivat nyt aivan terävimmän kärjen tuntumaan. Suomalaisittain mukavaa kuultavaa, eikö?
Englanti ja muut kielet. Yllättävää, että niin sanotusti omalla kielellään laulavien maiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. 43 maasta omalla äidinkielellään uskaltautui nyt esiintymään 15. Ketään ei taida kuitenkaan yllättää, että englantia kuultiin silti paljon: mukana tuossa 15 maan joukossa ovat hyvinkin englanninkieliset Iso-Britannia, Malta, Australia ja Irlanti.
Netta ja vaikutus. Euroviisuissa käy lähes poikkeuksetta niin, että edellisvuoden kärkipää, etenkin voittaja, heijastuu seuraavan vuoden esityksiin. Ei siis kannata yllättyä, jos ensi kevään viisulavalla nähdään Israelin Netan innoittamana tavallista enemmän eriskummallisia pop-kappaleita ja hassutteluun taipuvaisia esityksiä.
Suomi ja menestys. Ei ole yllätys, että Suomessa ripotellaan kisojen jälkeen jälleen tuhkaa päälle, mutta tilanne on meillä toisaalta yllättävänkin hyvä moneen muuhun viisumaahan verrattuna. Esimerkiksi yhä voitottomat Islanti ja Malta ovat jääneet ”aaltomaisesti” jo kahdesti toiseksi, ja viimeksi finaalissa yli viisi vuotta sitten nähdyn Makedonian kaikkien aikojen paras sijoitus on 12:s vuodelta 2006.
Saara Aallon saamasta tuesta ja ennakkohehkutuksesta huolimatta Softengine on edelleen Lordin jälkeen menestynein suomalaisedustaja 2000-luvun euroviisuedustaja – ja osallistujamaiden määrään suhteutettuna jopa koko Suomen viisuhistoriassa. Neljän seinäjokelaisnuorenmiehen bändi ylsi keväällä 2014 pienellä mediahuomiolla finaalin sijalle 11 ilman kansainvälisesti tunnettuja videontekijöitä ja koreografeja ihan itse kynäilemällään kappaleella.
Tämä ristiriita lienee havahduttanut Ylen, joka yllättäen heti alkuviikosta ilmoitti keräävänsä ehdotuksia siitä, miten euroviisukarsinta olisi jatkossa fiksuinta järjestää. Kuten suomalainen Euroviisujen lähestyessä, olen taas varovaisen toiveikas. Vähemmän yllättäen olen kuitenkin valmistautumassa jo pettymykseen eli siihen, että Suomen seuraavaksi edustajaksi on jo kulisseissa soviteltu Antti Tuiskua.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka yllättyi Suomen pääsystä Euroviisujen finaaliin – ja toisaalta myös siitä, että kerrankin Suomi oli viimeinen mukaan pääsijä eikä ensimmäinen putoaja.
