Petra opetteli kiekkoniksejä Linda Välimäen johdolla

Kangasalalainen Petra Huhtakallio viihtyi huippukiekkoilija Linda Välimäen ohjaamalla leirillä mainiosti.

– Leirillä on ollut kivaa. Harjoittelen Kangasalan jäähallissa omankin joukkueeni kanssa, 8-vuotias Petra Huhtakallio kertoo.

Petra pelaa Kisa-Eaglesin 2010-syntyneiden joukkueessa. Hän on joukkueensa ainoa tyttö, mutta se ei haittaa tahtia yhtään.

– Pelaan maalivahtina, Petra lisää.

Viime viikolla nuori maalivahdinalku harjoitteli tutussa jäähallissa jääkiekkoilija Linda Välimäen johdolla, kun Lindan kiekkoleirille osallistui yhteensä 12 tyttöä ympäri Pirkanmaata.

– Tyttöjä on esimerkiksi Nokialta, Ylöjärveltä ja Mäntästä. Iältään he ovat 5–13-vuotiaita, Välimäki mainitsee.

Leiripäivien aikana keskityttiin erityisesti luistelun hiomiseen, mutta yhtä lailla kehitettiin laukaus-, maalinteko-, kamppailu- ja lajiteknisiä taitoja sekä tietysti pelaamista. Välimäen apuna ohjaamisessa olivat Merja Halmetoja ja Meri Murtola.

– Liikumme paljon myös kaukalon ulkopuolella. Jäällä olemme kerran päivässä, Tampereen Ilveksessä pelaava Välimäki kertoo.