Vesiekosysteemi on monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhden asian muuttamisella saattaa olla kohtalokkaat seuraukset vesistön tasapainolle ja huonosti suunniteltu kunnostus saattaakin johtaa ojasta allikkoon.
– Esimerkiksi vesikasvien niitto tulee suunnitella hyvin, että tuloksena on tavoiteltu virkistyskäytön paraneminen eikä vaikkapa hallitsematon vesiruton kasvu, vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoo.
Ekologian ohella vesialueiden kunnostuksessa tulee ottaa huomioon kunnostuksen vaikutukset ihmisten oikeuksiin.
– Vesi- ja ranta-alueet ovat tärkeitä virkistyskäytölle, mutta ne ovat myös jonkun omaisuutta. Näiden asioiden yhteensovittamiseksi meillä on vesilainsäädäntö, Moilanen muistuttaa.
Järvet ovat luonnostaankin erilaisia
Suomen ilmasto on luonteeltaan humidi eli maaperäämme varastoituu kosteutta enemmän kuin haihtuu. Ilman ihmisen vaikutusta maassamme olisi huomattavasti nykyistä enemmän soita.
Suomi on myös tuhansien järvien maa. Järviä on monenlaisia karujen hiekkamaiden kirkasvetisistä latvavesistä rannikon savisameisiin pieniin vesialtaisiin. Näin on aina ollut.
Ihmisen vaikutus näkyy vesistöissämme eri tavoin riippuen siitä, mitä toimenpiteitä on tehty ja miten vaikutukset kumuloituvat esimerkiksi reittivesistöjen alajuoksuille.
Ojituksilla rakennettiin hyvinvointia
Talouskasvua ja nykyistä hyvinvointiamme on vuosisatojen ajan rakennettu muuttamalla ympäristöä ihmisen tarpeisiin. Soisia alueita on ojitettu pelloiksi ja metsän kasvatuksen tarpeisiin.
Näin on tehty hyvässä tarkoituksessa ilman, että on ollut ajatustakaan ojituksien vaikutuksista alapuolisiin vesistöihin.
– Kuivatuksen tavoitteet ovat olleet yhteiskunnassamme selkeät. Niiden vesistövaikutuksiin on herätty vasta, kun vesistöjen virkistyskäyttö on noussut tärkeäksi asiaksi perustuotannon rinnalle, Heikki Holsti Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä sanoo.
Ojituksien vesistövaikutukset eivät myöskään ole näkyneet hetkessä.
– Tasapainotilassa oleva vesiekosysteemi sietää esimerkiksi jonkin ravinteen lisääntymistä tiettyyn rajaan saakka, jos muut asiat eivät muutu samalla. Sitten tuon rajan ylittyessä muutos tapahtuu koko ekosysteemissä, joka hakeutuu uuteen tasapainotilaan. Tämä prosessi voi kestää useita vuosia.
Jossain kohtaa vähittäisten muutosten ketjua järven ekosysteemi on muuttunut niin paljon, että ihminen havaitsee muutoksen esimerkiksi veden värissä, kasvillisuuden lisääntymisenä tai muutoksena kalakannoissa.
Ennaltaehkäisy on helpointa kunnostusta
Kunnostuksella pyritään palauttamaan järven luontaiset ominaisuudet niin, että ekologinen tila olisi vähintään hyvä. Tavoitteena voi olla myös estää järven ekologisen tilan heikkeneminen.
Muutoksen aikaansaaminen on sitä vaikeampaa, mitä kauempana halutusta järven tilanne on. Siksi vesistönsuojeluun kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin silloin, kun tilanne on vielä hyvä. Kuten Pälkäneen järvissä nyt.
– Ongelmien ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin ratkaisevasti muuttuneen vesistön tilan palauttaminen ennalleen, vesistötutkija Hanna Alajoki Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä korostaa.
Ennaltaehkäisy tarkoittaa huomion kiinnittämistä järven valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen ja sen vähentämiseen. Pistekuormitus eli esimerkiksi jätevedenpuhdistamoilta tuleva kuormitus on jo hoidettu kuntoon, mutta haja-kuormituksessa on vielä paljon parantamisen mahdollisuuksia.
– Tietoa ja menetelmiä on paljon ja yhteinen tahtotilakin on jo pitkälle muodostunut. Maa- ja metsätalouden vesistönsuojelutoimiin on saatavilla rahoitusta. Siitä huolimatta hajakuormituksen hillitseminen haastavaa, Alajoki toteaa.
Ilmastonmuutos on lisännyt kiintoaineen ja liukoisen humuksen valumia
Hajakuormituksen hallinnan tarve on lisääntynyt viime vuosina, sillä sääilmiöiden äärevöityminen sekä lumettomat talvet ovat kiihdyttäneet eroosiota.
Ravinteista juuri vesistöjen rehevöitymisen kannalta kriittinen fosfori on pitkälti sitoutunut kiintoainekseen, joka valuu voimakkaasti virtaavan veden mukana vesistöihin. Veteen liuenneen humuksen lisääntyminen vesistöissä näkyy veden värin tummumisena.
– Tällä hetkellä tehokkaimpia vesistönkunnostusmenetelmiä ovat ne toimet, joilla vähennetään eroosiota ja kiintoaineen siirtymistä metsistä ja pelloilta vesistöihin, Hanna Alajoki sanoo.
Mahdollisimman vähäinen maanmuokkaus, kasvipeitteisyys ja ojituskatkot erityisesti kaltevilla alueilla vähentävät eroosiota ja kiintoaineksen liikkeelle lähtöä. Koska jonkin verran kiintoainesta kuitenkin siirtyy veden mukana, ovat lasketusaltaat, pintavalutuskentät ja säännöllisesti hoidetut kosteikot tärkeitä toimenpiteitä vesistöjen valuma-alueilla.
Ennaltaehkäisevässä vesistönkunnostuksessa fokus on siis valuma-alueilla tehtävissä toimenpiteissä. Toki tilanne on sama myös silloin, kun itse järvikin tarvitsee toimenpiteitä, kuten niittoa, ilmastusta tai hoitokalastusta. Nämä toimenpiteet eivät tuota pysyviä tuloksia, jos kuormitusta ei saada samalla vähenemään.
Kunnostusmenetelmiä
Kunnostusmenetelmän valinta on aina tapauskohtaista ja valintaan vaikuttavia asioita on paljon. Valinnan taustalla on aina perusteellisesti selvitetty tieto järven kuormituksesta ja menetelmän valinnan tekee aina ammattilainen.
Ensisijainen toimenpide vesistön kunnostuksessa on ulkoisen kuormituksen vähentäminen. Jos järven tila on rehevöitynyt tai rehevöitymässä, voidaan muita menetelmiä käyttää ohella harkiten, jotta järven tilan paraneminen nopeutuisi.
Ulkoisen kuormituksen vähentäminen
Pälkäneen vesistöissä ulkoinen kuormitus tulee pääasiassa maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta. Näiden kuormituksen vähentämisestä on tässä liitelehdessä omat artikkelinsa.
Vesikasvien niitto
Vesikasvillisuuden niitolla voidaan parantaa vesistön virkistyskäyttöä sekä poistaa vesistöstä merkittäviäkin määriä kasvillisuuteen sitoutuneita rehevöittäviä ravinteita.
Niitosta tulee tehdä ilmoitus ELY-keskukselle.
Ojien suulla peltoalueiden lähistöllä niittoa tulee välttää, sillä kasvillisuus myös sitoo ravinteita ja estää niiden leviämistä avovesialueille levien käyttöön.
Ilmaversoisten kasvien, kuten järviruo’on, -kaislan ja -kortteen poistamiseen niitto on hyvä keino. Kelluslehtisten kasvit, kuten lumme ja ulpukka, kasvavat pian niiton jälkeen takaisin vahvan juurakkonsa avulla. Uposkasvien (muun muassa ahvenvita, vesirutto ja karvalehti) niitto ei yleensä kannata, sillä ne lisääntyvät versojen palasista. Niitto voi siten lisätä kasvillisuutta entisestään.
Paras ajankohta niitolle on heinä-elokuun vaihteessa. Ensimmäisenä vuonna niitto on hyvä tehdä kahdesti 3-4 viikon välein. Niitto uusitaan vuosittain muutaman kerran.
Niitetty kasvillisuus tulee poistaa vesistöstä kokonaan.
Ravintoketjukunnostus
Ravintoketjukunnostus eli biomanipulaatio tarkoittaa vaikuttamista kalakantoihin vähentämällä särkikalojen ja lisäämällä petokalojen määrää. Erityisesti pohjaeläimiä syövät isokokoiset särkikalat, kuten lahnat, vaikuttavat merkittävästi sisäiseen kuormitukseen.
Ravintoketjukunnostus voi tulla kyseeseen rehevöityneillä järvillä, joissa särkikaloja on runsaasti suhteessa petokaloihin. Mikäli järven kuormitus säilyy ennallaan, hyöty on yleensä vain väliaikainen.
Hapetus
Järven hapetuksella parannetaan happikadosta kärsivän järven tilannetta, jolloin voidaan vähentää sisäistä kuormitusta eli fosforin kemiallista liukenemista sedimentistä veteen.
Joissain tapauksissa pienillä ja rehevillä järvillä tehdään ilmastuksia, joilla torjutaan erityisesti kevättalvella uhkaavaa täydellistä happikatoa. Näin kalakanta voidaan saada selviytymään talven yli ja myös ravinteiden vapautuminen pohjasedimentistä vähenee pohjanläheisen vesikerroksen pysyessä hapellisena.
Ruoppaus
Ruoppauksella voidaan parantaa matalan rannan virkistyskäyttöä. Ruoppaus saattaa aiheuttaa muun muassa veden samentumista, kalojen kutualueiden tuhoutumista, ravinteiden liukenemista sedimentistä veteen, ranta-alueiden syöpymistä tai sortumista. Siksi pienimmistäkin ruoppauksista on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle, joka arvioi toimenpiteen luvanvaraisuuden ja antaa ohjeita sen suorittamiseen.
Vesistöstä poistettavien aineiden läjitys ja kuivatus tulee suunnitella huolellisesti ja toteuttaa oikein, etteivät pohjasedimenttiin sitoutuneet ravinteet valu takaisin vesistöön kuivatusvesien mukana.
Vedenpinnan nostaminen
Vedenpinnan nostamisella parannetaan matalan järven tai lammen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Vesisyvyyden kasvaessa kasvillisuuden leviäminen ja umpeenkasvu hidastuu. Matalan vesistön vesitilavuuden kasvu edesauttaa myös happitilannetta ja vähentää aallokon vaikutusta pohjasedimentin sekoittumiseen.
Keskivedenkorkeuden muuttaminen on vesilaissa säädetty luvanvaraiseksi.
Ravinteita saostavan kemialliset käsittelyt
Mikäli järvessä on selkeä sisäinen kuormitus, voidaan sitä vähentää saostamalla fosforia kemiallisilla yhdisteillä. Toimenpide on luvanvarainen ja sitä käytetään yleensä vasta perusteellisen tarveharkinnan tilanteissa.
Kemiallinen käsittely soveltuu tapauskohtaisesti pienehköjen, voimakkaasti rehevöityneiden järvien kunnostukseen.
Ilmoita ELY:yn, jos aiot niittää tai ruopata
Omaa rantaansa saa kunnostaa pienimuotoisesti niittämällä tai ruoppaamalla, mutta suunnitelmista on ilmoitettava ELY-keskukselle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. ELY arvioi tapauskohtaisesti, tarvitseeko hankkeelle hakea lupaa aluehallintovirastosta.
Isoille, yli 500 kuutiometrin ruoppauksille tulee aina hakea lupa aluehallintovirastolta.
Niitot tulee suorittaa niin, että niistä ei ole haittaa esimerkiksi kalojen lisääntymis- ja poikasalueelle. Niitetty kasvimassa poistetaan vesialueelta niin, että ravinteet eivät palaudu vesistöön.
Ruoppaukset tulee ajoittaa niin, ettei työstä aiheutuva veden samentuminen haittaa vesistön virkistyskäyttöä. Esimerkiksi syksy tai varhainen kevät ovat pieniin ruoppauksiin sopivia ajankohtia.
Ruoppauksessa on tärkeää suojata ulkopuoliset alueet samentumiselta sekä läjittää ruoppausmassat paikkaan, josta ne tai massan kuivatusvedet eivät valu takaisin vesistöön.
Pienimuotoisesti ruoppausmassoja voi sekoittaa esimerkiksi kuivatusturpeeseen, jolloin saadaan viherrakentamiseen kelpaavaa ainesta.
Tarkemmat ohjeet ja linkki ilmoituslomakkeeseen löytyvät ympäristöhallinnon sivuilta ymparisto.fi alakohdan vesi alta otsikolla Vesistöjen kunnostus.
Mitä on järven sisäinen kuormitus?
Valuma-alueelta tulevien ravinteiden ja kiintoaineen lisäksi järveä saattaa vaivata myös sisäinen kuormitus. Tällä tarkoitetaan sitä, että pohjaan sedimentoituneet aineet vapautuvat jostain syystä takaisin veteen ja ekosysteemin käyttöön.
Tyypillinen esimerkki järven sisäisestä kuormituksesta on syvänteeseen sedimentoituneen fosforin vapautuminen kemiallisesti, kun happi loppuu.
Happi loppuu syvänteestä todennäköisimmin ennen jäiden sulamista tai loppukesällä ajankohtana, jolloin syvänteiden pohjanläheinen vesi ei pääse riittävästi vaihtumaan veden kerrostuneisuudesta johtuen. Jos talven tai kesän kerrostuneisuus on pitkä, syvänteiden happitilanne on vaarassa.
Järven pohjalle painunut orgaaninen aines kuluttaa hajotessaan happea, joten mitä enemmän pohjalla on kuollutta biomassaa ja ravinteita, sitä suurempi riski sisäisen kuormituksen käynnistymiselle on olemassa.
Sisäistä kuormitusta aiheutuu myös siitä, että pohjaeläimiä syövät isokokoiset särkikalat pöyhivät pohjasedimenttiä, jolloin kiintoainekseen sitoutuneita ravinteita liukenee takaisin veteen.
