Sahalahden Suvipäivät käyntiin sunnuntaina

Sahalahden Suvipäiviä vietetään perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Sahalahti-Seura avaa Suvipäivät museomakasiinilla juhannussunnuntaina 24.6. kello 18, jolloin avataan myös kesänäyttely ”Sahalahti sisällissodasta asekätkentään”. Avajaisissa julkistetaan Kari Elkelän samanniminen kirja, jossa otetaan ensi kertaa perusteelliseen tarkasteluun sisällissota 1918, sen seuraukset ja sodasta toipumisen ensimmäiset vuosikymmenet Sahalahdella. Esille tuodaan erityisesti työväenyhdistykset, suojeluskunta ja lottajärjestö sekä näissä toimineet henkilöt. Lottatytöt myyvät kenttäkeittiön lihasoppaa, gramofoni soi ja susinarttukin on kutsuttu paikalle.

Maanantai- ja torstai-iltoina on tarjolla musiikkia. Maanantaina 25.6. kello 18 Minna ja Jussi Pyysalo esiintyvät Rajalan kämpällä Laipanmaassa. Kämppäkahviossa on tarjolla kahveeta ja nisua. Torstaina 28.6. kello 19 Sahalahden kirkossa kuullaan jousiyhtyeen klassista musiikkia. Jousikvartetissa soittavat Elina Seppänen, viulu, Salla Jussila, viulu, Iina Marja-Aho, alttoviulu, Mandi Lammi, sello.

Vilpeilän Valpas järjestää perinteiset pihapelien Sahalahden mestaruus -kisat Vilpeilän koululla keskiviikkona 27.6. kello 18. Kisojen lajeja ovat mölkky, petankki ja lasten petankki. Lahdenkulmalla taas juhlitaan perjantai-iltana 28.6. kello 18 alkaen – perinteiset kyläjuhlat järjestetään Eskolan tuulimyllyllä Madessaarentiellä.

Markkinalauantaina 29.6. ohjelmaa järjestetään muun muassa seurakuntatalon pihapiirissä. Seurakuntatalon pihan toisella laidalla olevassa keltaisessa puutalossa eli Rekolassa on kello 9–14 vohvelikahvila, käsityömyynti, kirpputori, pomppulinna ja muuta ohjelmaa lapsille. Suviviikko päättyy suvimessuun Sahalahden kirkossa sunnuntaina 4.7. kello 12.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?