Galleriat kutsuvat näyttelyihin koko kesän ajan

Kangasalan ja Pälkäneen kesägalleriat tarjoavat runsaan ja monimuotoisen näyttelyiden kavalkadin. Gallerioiden esittelemiseksi torstaina 5.7. järjestetään viime vuodelta tuttu Gallerioiden päivä.

Gallerioiden päivänä seudun kesägalleriat ovat auki kello 12-21. Useissa paikoissa paikalla on näyttelyiden taiteilijoita kertomassa teoksistaan ja näyttelykokonaisuudesta.

Tänäkin vuonna Gallerioiden päivän kunniaksi järjestetään ilmaisia galleriaretkiä. Retket suuntautuvat tutusti molempien paikkakuntien omiin gallerioihin. Tämän kesän uutuutena voi kuitenkin halutessaan tutustua myös naapurikaupungin tai -kunnan kesägallerioihin omalta paikkakunnalta lähtevän retken voimin.

Retkiä järjestetään yhteensä neljä, joista kaksi kiertää Kangasalan ja kaksi Pälkäneen gallerioita. Aamupäivän retket suuntautuvat molemmilta paikkakunnilta naapurin gallerioihin, kun taas iltaretkillä tutustutaan oman alueen tarjontaan. Pälkäneeltä mukana on kahdeksan ja Kangasalta kaksitoista galleriaa.

Gallerioiden päivän lisäksi alueen kesägallerioihin tutustumisen helpottamiseksi Kangasalan kaupungin ja Pälkäneen kunnan kulttuuripalvelut kokoavat yhteisesitteen Kesägallerioista.

Gallerioita löytyy Pälkäneen ja Kangasalan seudulta yhteensä kaksikymmentä.