Koska täällä naapurissakin on koettu osallistumisen arvoiseksi keskustelu niin netissä kuin lehdessäkin Valkeakosken kirkon purkamisesta, piirtelen minäkin puumerkkini mukaan. Olenhan ollut koskilainen neljännesvuosisadan elämästäni, jonka ajan purettava kirkko on ollut myös kotikirkkoni.
Selvät asiat on joskus syytä todeta ensin: Demokraattisesti valitut seurakunnan päättävät elimet ovat tehneet laillisesti päätöksensä. Asia ei ole tullut puskista, vaan on ollut kipeä kysymys jo vuosia. Uskon, ettei yhdellekään päättäjälle ratkaisu ole ollut helppo eikä ollenkaan yksinkertainen.
Sitten niitä puumerkkini mutkia. Itse sain tietää asiasta vasta sitten, kun päätös oli jo tehty. Mutta sen jälkeen olen kuunnellut sieltä entisestä kaupungistani sekä itkua että kiukkua. Jos vastakkain laitetaan kaksi vaihtoehtoa: Toiminta vai Talo, ei taida löytyä aktiiviseurakuntalaista, joka valitsee talon. Adresseihin nimensä kirjoittaneet kysyvät, olisiko kuitenkin palikoita enemmän kuin nämä kaksi. Siis olisiko sittenkin kumpaakin puolta voitu hoitaa pienempinä palikoina.
Täällä naapurissa voi jokainen kokeilla tuntojaan, miltä tuntuisi oman kirkon purkaminen. Ja se, etteivät kirkonkellot enää soisi taajamassa. Siksi: kunnioitetaan naapurin tuntojen purkautumista. Se on heidän surutyötänsä. Ja minunkin.
Helvi Jousmäki
