Juhannuksen aikaan me ihmiset lähestymme luontoa tai ainakin luonnollisuutta. Asetutaan mökille joskus hyvinkin alkeellisiin olosuhteisiin, nautitaan yksinkertaisista asioista sääoloista huolimatta ja täysin vapaaehtoisesti. Tämä on ulkomaalaisten mielestä usein aivan käsittämätöntä. Kun vielä kerromme, että syömme heinätkin pihasta, niin ei ihme, että meitä helposti pidetään metsäläisinä tai vähintäänkin kummallisina.
Usein minulle esitetty kysymys kuuluu: voiko tämän kasvin syödä? Kun eletään luonnon keskellä, on kysymys aika luonnollinen. Haetaan lisää makuja ja nautintoja ympäristöstä. Mitä sitten kysyjälle pitäisi vastata? Ainakin se, että tuntematonta kasvia ei saa mennä syömään. Meillä on luonnossa paljon täysin turvallisia kasveja, joista saa hyvän salaatin, mutta yksikin myrkyllinen tai pahanmakuinen kasvi voi pilata koko nautinnon jopa elämän. Viime aikoina kasvien tuntemus on onneksi lisääntynyt, mikä on hyvä asia.
Lehdissä on viime aikoina ollut useitakin artikkeleita villivihanneksista. Ihmisiä kehotetaan opettelemaan turvallisten kasvien käyttöä ja keräämään niitä puhtailta paikoilta ruoaksi. Aikoinaan sotien jälkeen Toivo Rautavaara kirjoitti parikin kirjaa aiheesta ja kehotti silloin hakemaan pula-ajan aterioihin lisuketta luonnosta. Sitten asia pääsi unohtumaan, mutta on nyt kasvissyönnin ja erilaisten ruokavalioiden kautta herännyt taas uudelleen henkiin. Rautavaaran kirjat ovat edelleenkin hyviä oppaita luonnonkasvien käyttöön, mutta uuttakin tietoa on paljon saatavilla.
Villivihanneksista parhaat löytyvät ihan lähietäisyydeltä, omasta pihasta.
Nokkosta kehutaan ihan superfoodiksi, josta saa paitsi makuja niin myös vitamiineja, rautaa ja muita mienraaleja, meille tarpeellisia ainesosia ja ihan ilmaiseksi. Kansanperinne kertoo lisäksi, että sillä on myös parantavia vaikutuksia. Itse olen nokkosta käyttänyt pinaatin tapaan keitoissa. Myös nokkosen siemenistä saa lisuketta esim. sekoittamalla niitä hunajaan. Nokkonen tulisi kerätä nuorena. Silloin se ei ole puiseva. Kasvin latvuksista saa nuorta versoa lähes koko kesän ajan, kuhan muistaa suojata kätensä poltinkarvoita. Ne onneksi häviävät kasvin
keiton tai kuivauksen yhteydessä.
Kaupasta ostettavat salaatit ovat alkujaan olleet luonnonkasveja, joita on sitten jalostettu tai risteytetty sopivasti, että saadaan lisää makuja, rapeutta tai kokoa. Lehtisalaatti on tavallisen voikukan sukulainen, rukola on hietasinappi. Niinpä luonnon omia salaatteja voi hyvällä syyllä syödä edelleenkin. Hyvän salaatin saa nuorista, puhtaista ja terveistä versoista. Vuohenputki, voikukka, mansikka, viinimarja, vesiheinä jne. kokeilemalla löytää hyvän yhdistelmän. Vähän siankärsämöä tai suolaheinää, ketunleipää makua antamaan. Minttu, kumina, ajuruoho, siinä muita lisukkeita.
Jos ei itse tunne kasveja tai epäilee taitojaan, niin lehdistä voi etsiä kursseja, joilla opetetaan paitsi tuntemaan näitä kasveja niin myös käyttämään niitä ruoaksi, juomaksi tai lääkkeeksi. Netistä löytyy reseptejä. Minultakin voi asiaa kysellä tai katsoa kasvistosivuilta.
Luonnonlääkkeet ovat sitten ihan oma asiansa. Kasvit sisältävät monia lääkinnällisiä aineita ja monet lääkkeet on kasveista löydettykin. Tähänkin voi etsiä apua kirjoista ja kursseilta. Ei se ratamonlehti haavan päällä ole ihan turha juttu. Se on niin monta kertaa kokeiltu.
Tuomo Kuitunen
