Nukketeatterissa pohditaan suomalaisuutta

Matkatavara kateissa kertoo maahanmuuttajapojasta ja suomalaisuudesta. Kuva: Mateusz Mirowski

Nukketeatteri Hupilaisen ensi-illassa syvennytään suomalaisuuteen taiteen kautta. Matkatavara kateissa -niminen teos saa ensiesityksensä tuplana, kun näytelmän molemmat miehitykset esiintyvät ensimmäistä kertaa lauantaina 30.6.

Ensisijaisesti lapsille suunnattu esitys kertoo kadonneiden matkatavaroiden toimistosta löytyvän maahanmuuttajapojan tarinaa. Poika etsii omaa paikkaansa Suomesta toimiston virkailijan avulla. Suomalaisuuteen sukelletaan suomalaisen taiteen avulla.

– Toteutus on sellainen, mitä en ole ainakaan Suomessa ennen nähnyt, hyvin mielenkiintoinen tapa kertoa suomalaisesta taiteesta lapsille ja aikuisillekin, kertoo näyttelijä Niina Kettunen-Niemi innoissaan.

Näytelmän kulkiessa kohti loppuaan maahanmuuttajapoika löytää oman paikkansa uudesta kotimaastaan. Esitys ottaa jo päähenkilön kautta kantaa maahanmuuttoon. Pääteemana on kuitenkin suomalaisuus ja sen kuuluminen kaikille Suomessa asuville.

– Teos kertoo, kuinka suomalainen taide yhdistää meitä, Kettunen-Niemi kertoo.

Kettunen-Niemen mukaan myös aikuiset voivat saada esityksestä paljon irti.

– Kuten nukketeatteri aina, esitys on monikerroksinen ja tasoja löytyy aikuisillekin. Esityksessä riittää varmasti pohdittavaa kaikille vielä sen jälkeenkin.

 

Lisää esityksiä syksyllä

Matkatavara kateissa -esityksen taustalla on puolalaista osaamista. Sekä esityksen ohjaaja  Arkadiusz Klucznik että lavastuksen suunnittelija ja toteuttaja Mateusz Mirowski ovat kotimaassaan korkeakouluopettajia sekä omaavat aiempaa käytännön kokemusta alalta.

Tuplaensi-illan lisäksi näytelmällä on syksylle tilausesityksiä.

– Näytelmä on nyt siis tilattavissa. Syksylle tulee myös yleisölle avoimia esityksiä, kertoo Kettunen-Niemi tulevasta.

 

Kangasalalaisen nukketeatteri Hupilaisen ensi-ilta teatteritalo Parvulassa Kangasalla lauantaina 30.6. kello 16 ja 18.