Aitoolaisten juhannusjuhla oli menestys

Juhannuksen viettoon oli saapunut sekä kyläläisiä että mökkiläisiä.

Kahvion terasilla oli tiivis tunnelma.

Aitoolaiset kokoontuivat juhlimaan juhannusaattoa tänä vuonna Kankahuven satamaan eli tuttavallisemmin laivarantaan. Aitoon ja Kaukkalan kyläyhdistys viritteli uutta perinnettä kokoontua yhteen, nostaa lippu salkoon ja polttaa kokko. Kunnalta ei tänä vuonna kokonpolttoon lupaa saatu, mutta lapsille saatiin kuitenkin juuri ennen sateen alkamista betonirenkaiden sisään tuli ja juhannustunnelmaa.

Aikaisemmin vilkas Kankahuven satama on toiminut tukinuittopaikkana ja nyttemmin vierasvenesatamana. Laivaranta onkin Aitoossa luonteva kyläläisten sekä mökkiläisten tapaamispaikka ja rantaa on kyläyhdistyksen nimissä paranneltu paljon. Kunnan omistamassa rakennuksessa on kyläyhdistykseltä vuokrattavissa oleva sauna- ja kokoustila, jossa viikonloppuisin toimii kesäkahvila. Laivarannassa on myös beach volley -kenttä sekä kunnan uimaranta.

Aitoon laivarannassa vietettiin juhannusta porukalla.

Hyisestä, tuulisesta säästä huolimatta juhannusaattoa paikan päälle juhlimaan saapui  sekä paikallisia että mökkiläisiä. Lippu nostettiin salkoon, laulettiin lippulaulu ja ohjelmaa jatkettiin kahvion terassilla tiiviissä tunnelmassa. Helena Saarinen lausui kaksi tunnelmaan sopivaa runoa ja lapsille oli luontopolku jonka reippaat osallistujat selvittivät viimasta huolimatta! Iltaa jatkettiin juhannustanssien merkeissä terassilavalla levyjen soidessa ja grillin kuumentuessa.

AiKa ry haluaa kiinnittää huomiota kylien viihtyvyyteen ja yhteistoiminnallisuuteen. Kaikkien osallistujien sydäntä lämmitti ainakin huonosta säästä huolimatta vallinnut hyvä tunnelma!

Kristiina Fekete

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?