Syyskuussa 1713 Venäjän armeija lähti etenemään Helsingistä kohti Hämeenlinnaa. Kostianvirran taistelun jälkeisinä päivinä lokakuussa myös Hauho joutui tuhon kohteeksi. Useampi menetti henkensä, tavarat ja elintarvikkeet katosivat.
Samalla vihollisen ratsut kulkivat tuolloiseen Hauhon kappeliseurakuntaan, Luopioisiin. Myöskään Pälkäneen syrjäiset sivukylät eivät säästyneet tuhoilta.
Tuhon jälkiä
Venäläiset tunkeutuivat Sappeeseen marraskuussa 1713 ja ryöstivät taloja. Venäläisten surmaamaksi (”slagne af ryssa”) joutui Tuomas-vanhus. Toisesta talosta otettiin nuori Erik-poika vangiksi, mutta vapautettiin. Ennen kuolemaansa hän kulki kerjäten.
Väestä tapettiin ne, jotka osuivat partioiden kohdalle. Näin kävi onnettoman Tuomaankin. Naisten kohtalon ovat papit jättäneet tarkemmin kirjaamatta. Kirkonkirjoissa he olivat venäläisten surmaamia. Myös lapsia menehtyi.
Häpeää ja tuskaa oli riittämiin. Asiakirjat vaikenevat ja suurin osa niistä on hävinnyt. Vain tarinat jäivät.
Miehiä vietiin Venäjän armeijaan
Isonvihan loppuvaiheessa venäläiset keräsivät ihmisverona miehiä Venäjän armeijaan myös Sappeesta. Nimeltä tiedetään vain yksi, Simo Tuomaanpoika, jonka venäläinen kapteeni Jelagin vei 1720 sotimaan Venäjän etelärajalle.
Suuressa Pohjan sodassa Kaarle XII:n joukoissa Sappeen ruodusta menehtyneistä tiedetään nimeltä Taneli Profast. Hän palveli Hämeen jalkaväkirykmentissä ja katosi lumimyrskyssä Norjassa.
Jylhänvuoren kirkko ja piilopirtit
Kyläläiset piiloutuivat venäläisiltä Sappeenvuoren suojiin, joka on Pälkäneen korkein paikka Laipanmaan reunalla.
Sappeenvuoren kaakkoisrinteessä on kaksi siirtolohkaretta, joita kutsutaan Jylhän kirkoksi. Toinen kivi muistuttaa kivikirkkoa ja toinen kellotapulia. Tarinan mukaan isonvihan aikana Jylhän kirkolla on pidetty jumalanpalveluksia.
Kostianvirran taistelua seuranneen Pyhän Mikaelin kirkon ryöstön yhteydessä kirkko vaurioitui. Kirkkoherra Matthias Ithalin oli paossa venäläisiä jonkin aikaa. Kirkkoherra ja kappalainen Olaus Castrenius eivät ole tuolloin olleet palvelemassa seurakuntaa.
Tavallinen talonpoikaväestö piiloutui lähimetsiin piilopirtteihin välttääkseen ryöstöt ja säilyttääkseen henkensä. Kysymys kuuluu, onko juuri kirkkomatka koitunut matkalla olleen vanhan Tuomaan kohtaloksi.
Vuodesta 1713 vuoteen 1717 miehitysvallan polttamiset, ryöstämiset, verottamiset ja kiduttamiset olivat osa suomalaista arkista elämänmenoa. Pirkanmaalla oli tuolloin valtavia kenttäleirejä, joista käsin viholliset kävivät ryöstöretkillä ja vankeja ottaen.
Ihmiset piileskelivät metsissä, alistuivat ja muuttuivat tulevaisuutensa suhteen haluttomiksi, eivät enää viljelleet ja kärsivät nälästä. Ryöstäminen ja verottaminen eivät kohdistuneet pelkästään aineelliseen omaisuuteen, vaan ihmisiä vietiin Venäjälle sotasaaliina.
Tuula Vuolle-Selki
Lähteitä:
SSHY. Kirkonkirjat. Pälkäne. Haudattujen luettelot 1711-1733.
Suomen asutuksen yleisluettelo. Pälkäne 1695-1714 (99).
Vilkuna H.J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. SKS. Jyväskylä.
http://www.sappee-ohveno.fi/historia.htm
Jylhänkirkko Sappeessa. (http://www.sappee-ohveno.fi/, Jari Kemppainen Jylhänkirkosta)
