Kellot kaikumaan

Kissankello on monen lukijan suosikki.

Normaalisti ajatellen kesä alkaa olla puolessa. Tosin tänä vuonna olemme nauttineet kesän lämmöstä jo kaksi ja puoli kuukautta. Tämän laskutavan mukaan kesä jatkuisi syyskuun loppuun saakka. Näinköhän käy?

Viime aikoina on lukijoiden huomio kiinnittynyt selvästi kukkien reippaaseen kukintaan. Kuivan kauden jälkeen kasvit aloittivat ennätysmäisen kukinnan, lisäksi hyvinkin lyhyessä varressa. Etenkin kellokasvit ovat olleet näyttävästi esillä. Se on huomattu, sillä kelloista on tullut useita huomioita ja kysymyksiä. Meillä kasvaa luonnonvaraisena kymmenen kellokukkaa, joista neljä on yleistä ja runsasta, loput enemmän tai vähemmän satunnaisia tai peräti koristekarkulaisia.

Monen suosikki on kissankello, jonka ennustettiin katoavan ketojen ja niittyjen häviämisen seurauksena, mutta ainakin tänä vuonna tämä ennustus ei pidä paikkaansa. Kissankello on näyttävästi esillä tien pientareilla ja kuivilla töyräillä. Lukijat ovat havainnoineet sen erilaisia värimuotojakin vitivalkoisesta kirkkaan siniseen. Kissankellolla on myös muita muotoja. Tuntureilla ja Lapissa on omansa, kallioilla ja niityillä omanlaisensa kissankellot. Ne noteerataan nykyään perusmuodon alalajeiksi.

Kissankello on kurjenkellon kanssa meidän alkuperäisiä kasvejamme. Kurjenkello onkin kuin isokokoinen kissankello. Nyt se kukkii vallan vimmatusti hakkuuaukeiden, niittyjen ja metsien reunoissa. Yhdestä tuppaasta saa maljakollisen kaunista kotiin ja nyt niitä on noukittavaksi. Myös kurjenkellosta on olemassa valkokukkainen muoto, joka loistaa kauas huitivalkoisena. Hyönteiset, vaikka näkevätkin värejä, eivät erottele kelloja värin mukaan. Ehkä niiden näköön kaikki kurjenkellot ovat samanvärisiä. Näkeväthän monet pölyttäjät kukat aivan erivärisinä kuin me. Niillä kun on näkökykyä myös ultravioletin suuntaan.

Violettiin vivahtava harakankello on tuontitavaraa. Ilmeisesti se on ilmaantunut meille ihmisen mukana kauan sitten, samoin kuin peurankellokin. Nehän viihtyvät ihmisen seurassa pihoilla ja pellonreunoissa. Peurankellosta on jalostettu valkoinen muoto, mutta sellaisen voi löytää luonnostakin. Harakankello lopettelee jo kukintaansa, kun peurankello taas on vasta aloittanut. Peurankellostakin sanottiin, että se on harvinaistunut. Tänä vuonna se on kuitenkin kovassa vauhdissa.

Isoista kellokukista harvinainen Ahvenanmaalla kasvava varsankello on kotimainen. Ukonkello ja vuohenkello ovat tuontitavaraa ja niitä näkeekin usein koristekarkulaisina asutuksen läheisyydessä. Silloin ukonkello usein on valkokukkainen. Tämä kello koristaa hyvin usein talojen seinustoja ja sitä kerätään mieluusti leikkokukaksi maljakkoon. Vuohenkello ei leviä yhtä helposti, mutta saattaa sinnitellä kasvupaikallaan kymmeniä vuosia aivan kuin alkuperäinen kasvi. Usein se ei kuitenkaan jaksa silloin kukkia.

Kolme harvinaisinta kelloa ovat pohjoisen Lapin kiirunankello, jonka olen itse nähnyt vain kerran ja silloinkin Norjan puolella, uhanalainen hirvenkello sekä sammakonkello. Tämä viimeinen onkin mukava veijari, sillä sen voisi ristiä vaikka Pälkäneen nimikkokukaksi. Sammakonkello löydettiin 1900-luvun alussa Tykölänjärveltä ja hämmästeltiin, miten tämä Pohjois-Amerikan kasvi on tänne kulkeutunut. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin amerikkalaista viljansiementä. Pieni vaalenasininen kellokasvi vakiintui kasvupaikalleen ja ei sitä sitten löydykään Euroopasta muualta kuin täältä. 1990-luvulla Tampereelta löydettiin toinen kasvusto, mutta se oli jäämässä jo silloin asutuksen jalkoihin. Sen olemassaolosta en tällä hetkellä tiedä mitään. Tosin en ole Tykölänjärvelläkään viime vuosina käynyt kelloa katsomassa. Joten jos sen löydätte, niin ilmoitelkaa (kuvakin siitä olisi mukava saada).

Tuomo Kuitunen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>