Aikoinaan minun nuoruudessani Irwin Goodman nimesi laulussaan maitohorsman Rentun ruusuksi. Siitä asti tämä kaunis kasvi on kantanut tätä kansanomaista nimeä ja se tulee vieläkin helposti mieleen, kun horsmakasvustoja katselee. Ruusun kanssa sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä ehkä samanlaista punertavaa väriä lukuun ottamatta. Liekö kulkijapoika taittanut tien laidasta horsmakimpun mielitietylleen, kun ei oikeita ruusuja ole raaskinut ostaa ja näin antanut sille tämän nimen.
Maitohorsmasta on muutaman kerran kyselty, lähinnä sen värimuodoista, mutta myös sen käyttötarkoituksista. Yleensä kasvien kukissa on värimuotoja sinikukkaisilla kasveilla. On valkoista ja aniliinia ja tummaa purppuraa. Joskus muunkin väriset kukat kasvattavat ’vääränvärisiä’ kukkia.
Maitohorsmalta olen löytänyt valkoisen lisäksi useampaakin punaiseen vivahtavaa värisävyä. Kuhmalahdella tien reunassa kasvoi muutama vuosi sitten raitakukkaista horsmaa.
Värimuodot eivät ole yleisiä, mutta nyt kun horsmat kukkivat komeimmillaan, kannattaa katsella tarkkaan ympärilleen. Värimuotoja saattaa löytää hyvinkin läheltä.
Mihin tätä kaunista kukkaa sitten voidaan käyttää. Nuorena sen versoja on lisätty salaatteihin. Lönnrot suositteli sen siemenhaivenia tyynyntäytteeksi tai kehrättynä kynttilänsydämiksi. Ennen kukintaa sen lehtiä on hiostettu eli fermentoitu teeksi. Tämä tapa oli jopa niin yleistä, että teetä myytiin kaupassakin. Venäjällä kaatoivat metsiä pois kasvattaakseen maitohorsmaa ja monesti venäläinen tee olikin maitohorsmateetä. Väri oli sama, mutta se maku… Jos oikein uskoi juovansa oikeaa teetä, niin saattoihan se teestä käydä.
Tällaiset luonnonkasveista valmistetut teet ovat mukavia piristeitä ehkä muuten ankeaan juomavalikoimaan, mutta niitäkään ei saa mennä summamutikassa keräämään ja teeksi valmistamaan. Kasvit on tunnettava, sillä niissä piilee myös vaara.
Jos maitohorsma on rentunruusu, niin mitä ne muut luonnossa kasvavat horsmat sitten ovat? Niistäkin on kyselty. Moni kävelee niiden ohi huomaamatta tai ei pidä niitä horsmina lainkaan. Suomesta on kuitenkin löydetty liki kaksikymmentä horsmalajia. Aikoinaan maitohorsma sijoitettiin eri sukuun erotuksena muista horsmista, mutta nykyään se kuuluu niiden kanssa samaan sukuun. Se on meidän horsmistamme suurin ja näyttävin, vain harvinainen karvahorsma yltää samaan. Monet horsmat ovat hyvin harvinaisia tai sitten kasvavat kaukana Lapin tuntureilla ja ovat vaikeita erottaa toisistaan. Mutta on täällä etelässä ja Pirkanmaallakin monta yleistä pienikukkaista horsmalajia. Suolla kasvaa kapealehtinen suohorsma, ojissa parikin Amerikasta tullutta lajia, joita nykyään pidetään vieraslajeina. Pihoilta ja pientareilta tavataan yleisenä lehtohorsmaa ja mäkihorsmaa. Siinäpä ne ovatkin.
Amerikanhorsmat erottaa kotimaisista, kun katsoo kukan sisään. Niillä on nuijamainen emi, kun taas lehto- ja mäkihorsmalla se on neliliuskainen. Muuten ne ovat hyvin samannäköisiä. Näitä lajeja ei kannata viedä kukkina kenellekään, niistä ei saa rentunruusuja tekemälläkään. Muuten ryhmä on mukava opiskelukohde. Niistäkin huomaa luonnon monimuotoisuuden.
Tuomo Kuitunen
