Lahdentietä ajaessa, Raikun kohdalla monien päät kääntyvät aivan tien vieressä laiduntavien ponien suuntaan. Viime aikoina on tehnyt mieli oikein hidastaa eläinten kohdalla, sillä joukkoon on ilmaantunut pienen pieniä varsoja.
Ponien aitauksen takana, keltaisen talon pihassa shetlanninponin varsa kulkee tiiviisti emänsä kyljessä. Hieman honkkelit jalat paljastavat varsan olevan vasta parin päivän ikäinen. Kauniin vaaleanruskea laikku päässä tekee muuten lähes valkoisesta ponista ainutlaatuisen näköisen.
– Yllättävää on, että poni on noin valkoinen. Odotin vähän enemmän väriä. Luulen, että se on sillä lailla erikoisen näköinen, että moni iskee siihen silmänsä, kuvailee shetlanninponeja kasvattava Sarita Poikolainen nuorinta poniaan.
Varsa uskaltautuu ottamaan hieman laukka-askeleita aitauksessa. Emä seuraa tiivisti varsansa perässä, eikä päästä tätä metriä kauemmaksi.
– Emän ja varsan side on vahva. Hyvin tiivistä läheisyyttä kestää kuitenkin ihan vain viikko tai kaksi. Sitten ne alkavat rentoutumaan, Poikolainen kertoo.
Tilan uusin tulokas on emänsä kanssa vielä erossa muista poneista. Pian kaksikko kuitenkin siirtyy muiden ponien seuraan suurempaan aitaukseen. Juuri niin, että ohiautoilevat ihmiset voivat nähdä heidät.
Kaikkea voi tapahtua
Matka aitauksessa kirmaavaan varsaan on kestänyt kauan.
– Nämä kantavat yksitoista kuukautta, se on pitkä aika. Kaikkea voi tapahtua talven aikana, ja voi olla, että odotettua varsaa ei ikinä saadakaan, Sarita Poikolainen kertoo.
Pääosin ponit synnyttävät hyvin, mutta monenlaista voi tapahtua.
– Varsat syntyvät etujalat edellä, pää jalkojen välissä. Jos toinen jalka on koukussa, se ei tule ulos. Ne saattavat olla myös tulossa pelkkä pää edellä tai takaperin, ja kaikki on huonoja juttuja. Asentoa voi yrittää korjata itse, mutta eläinlääkäri pystyy tekemään enemmän. Yleensä kun niin käy, varsa menetetään, koska toimenpide kestää ja varsa on puristuksissa, selittää Poikolainen.
Menetykset kuuluvat silloin tällöin kasvattajan arkeen. Viime vuosina Poikolaisen tilalla varsomiset ovat sujuneet mainiosti, mutta aiempina vuosina myös Poikolainen on menettänyt varsoja synnytyksissä.
– Meillä ei onneksi ole kuollut yhtäkään tammaa synnytykseen. Silloin kun emä säilyy hengissä, on helpompi päästä yli varsan kuolemastakin, Poikolainen kertoo.
Vaikeudet synnytyksissä ovat saaneet Poikolaisen arvostamaan entistä enemmän jokaista tervettä varsaa.
– Jokainen varsa, oli sitten minkä näköinen tai kokoinen tahansa, on tärkeä, ja jokaiselle on paikka.
Onnistuneen synnytyksen jälkeen on seurailtava sekä emän että varsan vointia, mutta hyvin pian ponien voi antaa olla rauhassa. Emät pitävät hyvää huolta varsoistaan, ja jo muutaman tunnin kuluessa varsa nousee jaloilleen.
– Jos tähän asti kaikki hoituu hyvin, ollaan jo hyvällä mallilla, Poikolainen toteaa.
Kesän ajan varsat saavat opetella elämää emänsä lähellä, mutta noin puolen vuoden iässä ne vieroitetaan emästään. Tällöin ensimmäiset varsat myös luovutetaan uusille omistajille.
– Jos niitä ei siihen mennessä ole myyty, ne jäävät tänne kasvamaan. Välillä myytäviä varsoja saatetaan pitää jopa pari vuotta, ennen kuin sopiva koti löytyy.
Hallakkoja ja laikkuja
Tänä kesänä Sarita Poikolaisen poneille syntyi yhteensä kahdeksan varsaa. Määrä on tavallista kesää suurempi, ja ensi vuotta varten onkin astutettu tarkoituksella vähemmän tammoja. Varsojen hankinnassa on mietittävä, että jokaisella on tilaa olla, jos varsaa ei saada myytyä heti kun on suunniteltu.
– Koiran pennut menevät aina heti, mutta varsat eivät, sillä ostajakunta on pienempi, kertoo Poikolainen, joka kasvattaa ponein lisäksi myös welsh corgeja.
Kaikkia varsojaan Poikolainen ei tokikaan myy. Omalle tilalle jäävät varsat valikoituvat pääosin jatkojalostukseen liittyvien tekijöiden nojalla.
– Pidän tiettyjen sukujen varsoja. Luonteeltaan kaikki ovat hyviä, mutta muun muassa väri ja koko vaikuttavat.
Shetlanninponit ovat useimmiten mustia, mutta Poikolan poneissa on monia harvinaisen värisiäkin yksilöitä. Harmaat hallakot sekä erilaiset laikukkaat moniväriset ponit, kuten Poikolaisen uusin varsa, eivät ole erityisen yleisiä.
– Tykkään, että on värillisiäkin. Kun mustia tammoja astuttaa värillisen orin kanssa, välillä tulee värillisiä. Se on aina vähän jännittävää minkä värinen varsa tulee, vaikka perinnöllisyyden perusteella voi vähän aavistaa. Jos kaikki olisivat mustia, niin olisi pidemmän päälle ehkä hieman tylsää, Poikolainen hymyilee.
Tämän kesän varsojen suhteen myyntipäätöksiä ei ole vielä tehty, mutta jotain suunnitelmia on.
– Harmaa tammavarsa jää luultavasti meille. Tämä uusin ja tuo tuolla ovat oreja, joten voi olla, että ne myydään, kertoo Poikolainen osoittaen tummaa varsaa laitumella.
Suurin osa Poikolaisen poneista on tammoja. Oreja hänellä on muutama, mutta ruunia ei lainkaan. Poikolaisen ponien tärkeä tehtävä on tuottaa jälkeläisiä, joten ruunille ei ole erityistä tarvetta.
– Tammat ovat ihan yhtä hyviä tekemään töitä kuin ruunatkin, niin ei senkään takia tarvita niitä. Ruunat myydään eteenpäin.
Varsomisen lisäksi Poikolaisen poneilla on muutakin hommaa. Tammat eivät varso joka vuosi, joten välivuosina ne tekevät muuta. Suurimmalla osalla poneista on ajettu ja ratsastettu, ja osa työskentelee tuntitöissä.
– Tutuilla on Kangasalla ratsastuskoulu, niin siellä on kolme tai neljä meidän ponia töissä ympäri vuoden. Alkeet poneille opetetaan täällä, ja sitten ne oppii koululla lisää.
Poikolainen kasvattaa ponejaan niin, että myytävät ponit sopivat moniin tehtäviin.
– Aikuisia poneja menee lasten ratsastettaviksi, ajoponeiksi, siistostammoiksi tai näyttelyponeiksi. Varsat menee niille, ketkä haluaa itse kasvattaa. Harvoin Suomessa on täysin toimettomia poneja.
Viimeinen kesä laitumella
Shetlanninponit elävät keskimäärin kolmekymmentävuotiaiksi, vaikka neljänkymmenen vuoden rajapyykin ylittäneitäkin poneja on. Vuosien aikana poneihin kerkeää todella kiintyä, ja luopuminen on raskasta. Poikolainen haluaa laittaa poninsa pois sen verran ajoissa, että ne eivät joudu kärsimään.
– Annan olla viimeisen kesän laitumella, ja ennen seuraavaa talvea laitetaan pois, jos tietää, että talvesta olisi tulossa hankala ponille. Monesti prosessissa menee vuosia, kun miettii milloin on sopiva aika. Kyllä sen sitten lopulta vaan tietää. Ikävää se on aina, mutta helpottavaa on tieto, että ponit ovat voineet hyvin koko elämänsä.
Myös ponien myyminen on rankkaa, vaikkakin ei niin surullista kuin ponien kuolema.
– Myynnissä on todellakin puolensa. Iloiseksi siinä tekee se, kun näkee ostajien ilon, Poikolainen pohtii.
Myyntiä helpottaa ostajien tunteminen. Tutut saattavat kysellä Poikolaiselta poneja, vaikka ne eivät olisi erityisesti myynnissä.
– Jos tunnen ostajat, saatan myydä sellaisiakin, mitä olin ajatellut, että en myy. Paljon helpompi luopua ponista, kun tietää, että se pääsee tutun luokse.
Pitkät työpäivät palkitsevat
Ponien kasvattamisessa riittää töitä. Poikolainen työskentelee päivät Kangasalla supermarketissa, mutta illat kuluvat pitkälti ponien hoitamisen parissa.
– Joka päivä siivotaan ja ruokitaan. Paljon on työtä. Varsinkin nyt kun on koiranpentujakin, tuntuu että ei ole aikaa muuhun kuin siivoamiseen, ruokkimiseen, hoitamiseen ja kesyttämiseen, naurahtaa Poikolainen, jonka on jaettava aikansa ponien lisäksi perheen, oman viiden koiran sekä pentujen kanssa.
– Menen töihin kuuteen ja palaan yhden aikaan kotiin. Silloin ruokin ponit ja illalla annan vielä lisää ruokaa. Ruokin illalla niin paljon, että heinät riittää, eikä aamulla ennen töitä tarvitse nousta ruokkimaan. Joskus olen tosin varsottanut ponin kolmelta yöllä, ja lähtenyt siitä sitten töihin, hän kertoo välillä yötöiksi menevästä arjestaan.
Työmäärää jaksaa vuodesta toiseen homman palkitsevuuden vuoksi. Vaikka varsinkin kurjalla säällä tuntuu välillä turhauttavalta lähteä ulos hoitamaan poneja, on homma Poikolaisen mielestä rentouttavaa. Ponien hyvinvoinnin ja kasvamisen näkeminen auttaa jaksamaan.
– Varsojen kanssa on hirveän palkitsevaa, kun näkee miten niistä kasvaa sellaisia, mihin olet pyrkinyt ja ne tuottaa iloa myös muille. On hienoa kun ne, kenelle varsa menee, kertovat kuinka ihana, kiltti ja hyväkäytöksinen poni on. Ponit antavat minulle paljon, ja uskon, että antavat myös meidän lapsille.
Vahvuus ennen eleganssia
Shetlanninponeissa Sarita Poikolaista viehättää erityisesti luonne. Poneja hän ei vaihtaisi isoihin ja työläämpiin hevosiin koskaan.
– Minusta tuntuu, että nämä olisi viisaampia ja jollain tapaa älykkäämpiä, kuin hevoset. Se tuo mukanaan sen, että nämä saattavat tehdä jäyniä, mutta ne ei ole niin pahoja. Jos hevonen tekisi saman, se ei olisi enää kivaa, kertoo Poikolainen.
Poneja Poikolaisella on ollut vuodesta 1999 alkaen. Nuorempana hänellä oli oma hoitoponi, jolla hän kisasi ja ratsasti. Nyt ratsastaminen ei ole enää pääjuttu, sillä aikuinen ei poneilla voi ratsastaa. Poikolainen tykkää käydä näyttelyissä ja ponien kasvattaminen kiinnosti jo pitkään ennen omia poneja.
– Nämä ponit on minun juttu, olen aina tykännyt niistä, hän kiteyttää.
Osa Poikolaisen yli kahdestakymmenestä nykyisestä poneista on syntynyt omalla tilalla, mutta monet ovat kotoisin Englannista, shetlanninponien alkuperämaasta. Vaikka nykyisin poneja kasvatetaan eniten Hollannissa, viehättävät Poikolaista englantilaisten yksilöiden piirteet.
– Tykkään, kun ponit ovat vankkoja ja vahvoja. Ei tarvitse olla niin elegantteja ja jaloja. Välillä on saatu hakea pitkäänkin ominaisuuksiltaan sopivia poneja, mutta lopulta on löytynyt todella hyviä.
Ponien voimakkuus tekee niistä soveltuvia moneen eri käyttöön ja mahdollistaa hieman vanhemmatkin ratsastajat. Vankat ponit sopivat suomalaiseen maisemaan ja pärjäävät maamme olosuhteissa mainiosti.
– Olen käynyt Shetlannissa. Kyllä näiden ponien on täällä helpompi elää, kertoo Poikolainen Shetlannin tuulisista ja sateisista oloista, joissa ponit joutuvat selviämään ilman talleja ja katoksia.
– Kyllä ponit tietysti sielläkin selviävät hyvin. Ne kasvattavat paksun ja tiiviin karvan talvella, minkä ansiosta ne eivät kastu ollenkaan.
Poikolaisen luona ponit saavat kuitenkin mennä halutessaan sateelta ja tuulelta suojaan. Pihatoissa asuvilla eläimillä on vapaa pääsy ulos ja sisälle vuodenajasta riippumatta. Tulemisia ja menemisiä ei rajoiteta ovia lukitsemalla.
– Haluan pitää poneja niin, että ne voivat elää mahdollisimman luonnonmukaisesti kuitenkin niin, että ihmisten kanssa kaikki toimii.
