Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä kertoi (S-HL 4.7.), että Pälkäneen kunnan tilinpäätökset on vähintään viiden vuoden ajan saatu erilaisilla kirjanpitokikkailuilla näyttämään todellista paremmilta. Tämä on tietyissä rajoissa täysin laillista ja sallittua ja joskus perusteltuakin ohimenevästi, mutta viisi vuotta on kyllä jo liikaa. On hoidettu oireita, eikä itse tautia, joka on ajan myötä kroonistunut entistä vaikeahoitoisemmaksi. Minusta tästä on kysymys ns. Pälkäneen taudissa.
Pälkäneen taloustaitokuntastatuksesta on tosin kulunut jo neljännesvuosisata, mutta silti voi ihmetellä, miten asiat on päästetty tähän jamaan. Perusteluksi lehtijuttu kertoo, että ”kunta on odottanut käännettä parempaan.”
Mihin tämä optimismi perustuu? Suomessa on vallinnut noususuhdanne jo muutamia vuosia, eli kyllä käänteen olisi luullut näkyvän jo Pälkäneelläkin, mutta ei. Muutenkin kuntien kahdesta merkittävimmästä tulonlähteestä verotulot kasvavat varsin hitaasti ja valtionosuudet tuskin tulevat ainakaan kasvamaan.
Vielä Pälkäne on kaukana kriisikunnasta, taseessa on ylijäämää ja velkaantuminen vähäistä. Toisaalta jatkuvat alijäämät syövät ylijäämiä ja vuosikatteeseen verrattuna (yli?)suuret investoinnit kasvattavat velkaa rivakkaan tahtiin.
Näistä karuista tosiasioista huolimatta päättäjien ja kuntalaisten kriisitietoisuudessa näyttäisi olevan parantamisen varaa ainakin talouden tasapainottamisesta käydyn keskustelun pohjalta arvioituna. Onko unohtunut vanha viisaus ”Jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa, vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika!”
Reviisori
