Vesi on aina ollut tärkeä ihmiselle. Asutus on syntynyt vesien lähelle. Veden saanti on määrännyt jokapäiväistä elämää.
Kaivonpaikkaa mietittiin tarkasti ja sen määrittämisessä turvauduttiin kaikenlaisiin konsteihin. Asiaan perehtynyt pystyi maan muodon, kasvillisuuden ja sen rehevyyden mukaan arvioimaan mahdollisen kaivon paikan.
Yleisin tapa kaivon etsimisessä lienee ollut ”taikavarvun” käyttö. Kaksihaaraisen pajunoksan avulla kuljettiin sopivassa maastossa. Varvun haarojen päät taivutettiin ulospäin ja pidettiin käsin kiinni, kuljettiin vaakasuoraan eteenpäin, kunnes varpu taipui alaspäin ja siten vesisuoni oli löytynyt.
Varpu ei tietenkään taipunut kaikkien käsissä vaan siihen vaadittiin erityistä taitoa. Pajunoksan lisäksi on käytetty ainakin metallilankaa tai heiluvaa taskukelloa.
Taikavarpua on tiettävästi käytetty moniin tarkoituksiin kuten vaikkapa metallin etsintään tai kadonneiden tavaroiden etsintään. Varvun käyttö on yhdistetty maasäteilyyn, joka siten kertoisi vesisuonen sijainnin.
Ennen kaivonkatsojia oli melkein joka kylässä ja heidän apuunsa turvauduttiin helposti hyvän veden löytämiseksi.
Taikavarvun käyttöä on epäilty voimakkaasti ja väitetty ettei sillä ole mitään merkitystä veden löytämiseksi. Epäilijöiden mielestä taikavarvulla ei löydä vesisuonia vaan varpua liikuttaa ihminen itse. Toisaalta oli kaivonkatsojia, joiden kykyihin luotettiin ja joiden apua tarvittiin.
Tavallisimmin varpu tehtiin pajun oksasta. Pajuhan on tyypillisesti kostean paikan kasvi ja viihtyy parhaiten veden läheisyydessä. Paju kertoi jo ennen vanhaan ihmiselle veden läheisyyden ja mahdollisen kaivon paikan.
Sauli Sarkanen
Kaivonkatsontaa Kuhmalahden Vehkajärvellä, Kallioisten pihalla kesällä 1963. Varpua pitelee Leonard Paananen ja mukana Mauno Kankaanpää.
Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.
Viimeisimmät kommentit