Hongkongista suomalaisille sukujuhlille

Hongkongilaiset Deland Wong ja Eamonn Chang istuutuvat pienen pöydän ääreen pälkäneläisen Teija Kouhian piharakennuksessa. Yli neljäkymmentä vuotta sitten alkanut kirjeenvaihto on tuonut Wongin Suomeen jo toisen kerran. Hänen poikansa Chang on Suomessa ensimmäistä kertaa, mutta on ehtinyt ihastua luontoon nopeasti.

– Täällä on todella vihreää ja paljon korkeita puita. On uskomatonta, kuinka teiden molemmin puolin on metsää, ihastelee Hongkongin hektiseen kaupunkielämään tottunut nuorukainen.

Miljoonakaupungin syke on hengästyttävä eikä luontoa juurikaan ole. Wong ihastelee suomalaisten kykyä elää vierekkäin luonnon kanssa.

– Luonto on ihmisten armoilla, mutta Suomessa ihmiset osaavat olla luonnon kanssa lähellä tuhoamatta sitä, hän selittää havaintoaan.

Suomalainen luonto on ainutlaatuinen elämys vierailijoille. Esimerkiksi järvessä uimisen Kouhia kertoo olleen molemmille uusi kokemus.

– Ei meillä ole järviä, naurahtaa Wong

– Uimme vain uima-altaissa. On meillä meri, mutta vesi on tosi likaista saasteiden takia, jatkaa Chang.

Hongkong on pinta-altaan pieni, mutta asukasluvultaan valtava. Muun muassa ahtaus ja kiireisyys ovat Changin mukaan tyypillistä Hongkongille.

– Suomessa elämä on hitaampaa. Voimme mennä veneilemään ja kalaan tai vaikka pitää juhlat. Hongkongissa teemme aktiviteettejä vain sisällä. Täällä niitä on tilaa tehdä ulkona, hän selittää huomaamiaan eroja.

Eamonn Chang (vasemalla) ja Delang Wong (oikealla) ovat Teija Kouhian vieraina Pälkäneellä. Viikon kestävän vierailun aikana suunnitelmana on vierailla Suomen isompien kaupunkien lisäksi myös Tallinnassa.

Täydelliset, suomalaiset juhlat

Haastattelua edeltävänä päivänä kiinalaiset vieraat pääsivät mukaan viettämään Teija Kouhian äidin kahdeksankymmenvuotispäiviä. Suomalaiset syntymäpäiväjuhlat olivat kaksikolle mieluinen kokemus.

– Olin todella innoissani juhlista. Sain paljon uusia kavereita ja uusia kokemuksia. Hongkongissa syntymäpäivänä mennään yleensä ravintolaan illalliselle, joten tämä oli hyvin erilaista, Eamonn Chang kertoo aktiviteetteja pullollaan olleista sukujuhlista.

– Ne olivat täydelliset juhlat, hänen äitinsä komppaa.

Kouhian sukulaiset ottivat ulkomaalaiset vieraat hyvin vastaan, ja olivat kiinnostuneita juttelemaan heidän kanssaan. Changin kanssa saman ikäinen Eetu-Pekka Kuohia auttoi Changia toimimalla tulkkina, sillä kaikki sukulaiset eivät puhuneet englantia.

– E-P oli todella kiltti. Hänen piti mennä tänään aamulla töihin, mutta hän vei meidät silti eilen illalla aika myöhään veneilemään, iloitsee Chang.

Myös juhlien ulkopuolella Kouhian sukulaiset ovat kiinnostuneita Changin ja Wangin elämästä.

– Sukulaiset kyselevät minulta ympäri vuoden mitä heille kuuluu, naurahtaa Kouhia.

 

Samanlaisia iloja ja suruja

Teija Kouhia ja Deland Wong kirjoittivat toisilleen ensimmäisen kerran, kun molemmat olivat kymmenvuotiaita.

– Liityin kansainväliseen kirjeenvaihtokerhoon. Muistan, että jouduin maksamaan siitä 3,7 Yhdysvaltojen dollaria. Se oli iso summa minulle siihen aikaan, Wong kertoo hymyillen.

– Minä olin onnekas, iloitsee Kouhia, joka on saanut kymmenvuotiaan Wongin sijoituksen ansiosta pitkäaikaisen ystävän.

Kouhia päätyi kirjoittamaan Wongille, kun koulun englanninopettaja antoi halukkaille oppilaille ulkomaalaisten kirjeenvaihdosta kiinnostuneiden osoitteita. Molemmat naisista kirjoittivat myös muille, mutta ainoastaan tästä yhdestä kirjeenvaihdosta kehkeytyi pidempi tarina.

Neljänkymmenen vuoden aikana yhteydenpidossa on ollut myös taukoja, mutta side ei ole katkennut.

– Muistan joitain vuosia, kun lähetimme vain yhdet kirjeet, koska olimme molemmat niin kiireisiä, Wong muistelee.

Nykyään sähköiset viestintämuodot ovat korvanneet kirjeet nopeuden ansiosta.

– Nykyään juttelemme WhatsAppissa. Sitä ennen käytimme sähköpostia. Suurin osa ajasta on kulunut kuitenkin ihan kirjeiden merkeissä, kertovat naiset.

Vaikka elämä Suomessa ja Hongkongissa voi vaikuttaa eriltä, ovat Teija Kouhia ja Deland Wong kokeneet paljon samoja asioita. Samanikäiset naiset ovat menneet naimisiin samana vuonna ja heillä on samanikäisiä lapsia. Molemmat myös opiskelivat työn ohessa.

– Elämämme ovat aika samanlaisia. Ongelmat, ilot ja surut ovat kaikki samankaltaisia. Minusta on tuntunut jo vuosia, että olemme kuin sisaria, kertoo Kouhia hymyillen.