Unikeon aamu keräsi kansan jälleen sillalle

Kuohijoella ei olla ainakaan lauantain perusteella aamu-unisia. Kuohijoen sillalla on vietetty unikeon aamua yli kolmekymmentä vuotta ja edelleen perinne saa asukkaat ja kesäasukkaat kerääntymään sillalle ennen aamuyhdeksää. Tapahtuman laittoi aikanaan alulle Lea Tervaniemi ja tapahtumaa juontanut Markku Kulomaa muistelee, että tänä vuonna kruunattiin jo 34. tai 35. unikeko. Aktiivisia organisoijia vireästä kyläyhdistyksestä löytyy vuodesta toiseen, jotka pitävät yllä perinteitä. Vuorovuosittain unikeon kunnianimen on saanut vakituinen kyläläinen ja kesäasukas ja tänä vuonna oli vakituisen asukkaan vuoro.

Tänä vuonna juhlittiin unikeon lisäksi myös 60-vuotiasta Kuohijoen VPK:n Paavo paloautoa, joka komeiden ääniensä siivittämänä kuljetti tämän vuoden unikeon paikalle. Kunniakas titteli lankesi tänä vuonna Jouko Saarikolle. Tuore unikeko ja myös uusi kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja marssi Paavo paloauton kyydistä itse suoraan veteen. Tänä vuonna vesikin oli lämmintä.

Tuore unikeko Jouko Saarikko kertoi virkistäytyvänsä joka aamu vedessä jo viiden aikaan, mutta tuumii unikeon tittelin olevan silti sopiva. Saarikko on kyläyhdistyksen hallituksen uusi puheenjohtaja.

Kyläyhdistyksen puheenjohtajasta unikeko

Jouko Saarikko tuumi kunniatittelin tuntuvan hyvältä.

– Joka aamu täällä tulee käytyä virkistäytymässä, kun lähtee viiden aikaan töihin, Jouko Saarikko sanoi jokea kohti mennessään.

Unikeon tittelin hän sanoi itselleen kuitenkin sopivan, sillä uni kyllä maistuu vapaapäivinä.

Uusi kyläyhdistyksen puheenjohtaja sanoo, että kyläyhdistyksessä jatketaan entisellä, hyvällä linjalla. Vireän kylän toimintaa pyritään myös kasvattamaan ja uusia hankkeita on tulossa toteutettavaksi heti syksyn aikana. Jouko Saarikko kiittää kesäasukkaiden ja vapaaehtoisten suurta panosta kylän toiminnassa. Kesäasukas kolmattatoista vuotta on myös tapahtumaa juontanut Markku Kulomaa.

– Kun aikanaan tulin tänne, ihmettelin, että miten täällä voi olla kaikkea, Kulomaa ihastelee vilkasta kylää edelleen.

Tilaisuudessa myös aikaisempi, ainakin kaksikymmentä vuotta kyläyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Reijo Anttonen sai kukat ja kiitokset.

Kaksikymmentä vuotta kyläyhdistyksen puheenjohtajan tehtävissä ollut Reijo Anttonen sai myös kiitokset ja kukkaset.

Kukkia Ensemble soitti valssia

Unikekoa ei myöskään kruunata ilman musiikkia. Tänä vuonna musiikista huolehti Kukkia Ensemble, jonka ensiesiintyminen nähtiin viisi vuotta sitten Puutikkalan VPK:n talolla. Unikeon aamussa viulua soitti Riikka Westerlund ja haitaria Elina Leskelä. Tapahtumaa organisoineen Sinikka Peuran oli helppo houkutella soittajat Kuohijoen sillalle.

– Esiinnymme eri puolilla Kukkiaa ja nyt pääsimme Kuohijoelle soittamaan. Haluamme esiintyä erilaisissa paikoissa, tuumi Riikka Westerlund ja lupasi soittoa jo seuraavallekin kesälle.

Ja tokihan sillalla myös tanssittiin musiikin tahdissa.

Perinteisessä köydenvetokilpailussa tehtiin historiaa, kun mökkiläiset vetivät tänä vuonna vahvemmin köyttä. Aiemmin voitto on mennyt kyläläisille. Sillalta väki siirtyi tuttuun tapaan Veparille aamukahville, kunhan ensin oli laulettu Kukkia-valssi.

Unikeon aamussa musisoi Kukkia Ensemble. Riikka Westerlund ja Elina Leskelä loihtivat valssin säveliä sillalle.
Jaana Jokinen kukitti 60 vuotta täyttävän Kuohijoen VPK:n Paavo paloauton, jolla tämän vuoden unikeko kyydittiin sillalle.