Jälkipyykkiä Roholan kaavasta

Olipa sillä kunnanjohtajan sijaisella paljon hyviä ajatuksia. Toivottavasti Pälkäneen päättäjät kulkevat edes hiukan samoja jälkiä.
Eniten minua tällä erää mietityttää se Roholan kaava. Miksei tehty jotakin uutta ja vaikuttavaa? Minusta aluetta pitäisi halkoa bulevardimainen kokoojakatu, leveä lehmuskuja, jonka varrelle sijoittuisivat myös alueelle mahdollisesti tulevat palvelut, ehkä päiväkoti.
Ja sitten se Kostian ranta. Rantaviivaa olisi muutettava. Parhaalle paikalle olisi järjestettävä uimaranta, ja siitä erilleen venesatama. Sanokoon ELY-keskus tai luontoihmiset mitä tahansa, alueelle olisi kaivettava satama-allas, jonne alueen asukkaitten veneet mahtuisivat. Kun kylä on kahden suurehko järven vieressä, veneilyharrastus lienee ilman muuta nousussa.
Mitä rantaa sitten vielä jäisi vapaaksi, siihen ne kalleimmat tontit isonpuoleisille taloille, kuten Kostian Mallasveden puoleisessa päässä voidaan nähdä muutama esimerkki. Ja muualle sitten keskikokoisia ja pieniä tontteja, edellisiä niille, jotka haluavat pihalleen ryytimaan ja muutaman omenapuun, ja pienet tontit sellaisille, joille pikkuinen pihapiiri riittää.
Kaavoittajilla ja suunnittelijoilla pitäisi olla näkemystä ja ideoita eikä vain vedellä suoria viivoja. Mutta nämä nyt ovat jälkiviisautta, mutta tulipahan sanottua.
Kaavoihin kangistumaton