Kuumaa ja kuivaa

Kun on vanha, muistissa on paljon kesiä. Ei ole tullut pidetyksi päiväkirjaa, että olisi selvillä, montako niistä on ollut tämän nykyisen kaltaista ylikuumaa ja montako niin kylmää, että on pitänyt olla käsineet kädessä heinäkuussakin.

Nuorempana pukeutui sään mukaan, kun oli vielä sutjakka ja kiinteälihainen. Näin vanhuudessa on erilaista. Ei arvaa mennä hihattomassa leningissä kylille, kun ryppyiset käsivarsiallit haluaa pitää piilossa. Puhumattakaan, että keikistelisi minihamosessa tai shortseissa kuten nuoret. Alaraajatkin ovat ränstyneet kymmeniä vuosia sitten.

Muistatteko, että viime kesä oli huomattavasti viileämpi kuin tämä? Jossakin tilastossa sellaista osui silmään. Eipä tuota muista. Vaan kun tässä iässä elää nykyisen Suomen yli 30 asteen helteissä, niin pitää keksiä uusia niksejä. Kirkonkylän uimarannalle harva meistä vanhuksista kehtaa mennä jäähylle. Näillä helteillä on siellä väkeä riittänyt yömyöhään saakka. Viileä suihku kotona toki tekee hyvää. Yksi aika hyvä jäähdytyskeino on se, kun panee kostean pyyhkeen hetkeksi pakastimeen ja sitten sen huurteisena kietaisee pään ja niskan ympärille. Ikään kuin aivotkin siinä hiukan virkistyisivät.

Luopioisten kirkonkylässä on turhaan sadetta odoteltu. Ei ole osunut kohdalle. (3.8. mennessä.) Eilenkin on puoli taivasta mustana, jyminääkin kuului. Vaan satoiko? Ehkä kymmenen pisaraa. Nurmikot ovat kuloutuneet. Marjasato metsässä näyttää niukalta. Miten on laidunten ja viljapeltojen laita noin yleensä maassamme nyt? Paljonko lypsylehmät vähenevät? Vieläkö omana elinaikanamme ehditään kokea nälänhätää? Meilläkin täällä Suomessa. Kuumissa, satojen miljoonien ihmisen asuttamissa maissa voi olla monin verroin pahempaa.

Metsäpaloja on ollut Ruotsissa historiallisen hirveästi, Suomessakin aika lailla. Onneksi sentään monin paikoin täällä Pirkanmaallakin on ukkosta ja kaatosadetta esiintynyt. Tulipalojakin on ollut. Ei ihan lähellä, ainakaan vielä. Kun noita uutisia Aamulehdestä luki, niin piti mummon ryhtyä miettimään, miten suuressa vaarassa pelastusväki ukonilman alla on. Onko usein sattunut, että palomies on menehtynyt salamaniskuun, kun on letkuineen rientänyt sammutustyöhön? Ilman ukonilmojakin palokunnat ja ambulanssiväki joutuvat varmaan usein toimimaan kestokyvyn rajoilla.

Meillä vanhoilla on sikäli helppoa, ettei tarvitse näillä helteillä enää ansiotöissä ponnistella. Mutta jo kukkamaan ylläpito käy työstä, kun kastelukannukin tuntuu painavalta. Omaisten haudoillakin yritämme pitää ruusut ja orvokit elossa. Tuttu ”tyttö” kasteli usein lähellä olevan entisen työtoverin haudan kukat. Muisteli tätä hyvällä, mutta toisen edesmenneen tuttavansa kummun ohitti aina, tämä kun kuulemma oli aiheuttanut vuosikymmenten mittaan aivan liikaa pahaa mieltä.

Mymmeli

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *