Elämän valoja ja varjoja teatterilavalla

Pälkäne-Seuran kesäteatteri valtaa Pälkäneen teatterilavan sunnuntaina esityksellään Hetken taivas sylissäni. Paula Syväsalmen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo vuodesta 1919 ja tarinaa kuljettaa Mälkilässä asuneiden Olga (Merja Vaittinen) ja Johannes Alkmanin (Vesa Mellavuo) tarina. Näytelmä keskittyy ajan arkisiin asioihin.

– Esimerkiksi luetaan lehdestä työpaikkailmoituksia, jotka ovat nyky-ihmiselle aika hassuja. Sisällissodasta ei puhuta paljoa, vaan enemmän siitä, kuinka elämä jatkuu, kertoo Syväsalmi.

Alkmanien lisäksi tarinassa on esillä muitakin aikansa kyläläisiä. Muun muassa Myttäälän kartanon rouva Blåfild (Ritva Majala) vierailee Alkmanien luona. Traagisen käänteen tarina saa, kun Alkmanien 15-vuotias poika Sakari saa surmansa lähdettyään Aunuksen retkikunnan mukaan sotimaan.

– Onhan tarina surullinen, kun se päättyy kuolemaan. Mukana on kuitenkin myös hauskempia kohtia. Elämään kuuluu aina valoja ja varjoja, pohtii Syväsalmi.

Olennaisena osana näytelmään kuuluu myös musiikki, joka tuo eloa kohtauksiin ja auttaa myös tuomaan tarinaa lähemmäs nykyaikaa.

Hetken taivas sylissäni esitetään sunnuntaina 12.8. kahteen kertaan, kello 14 ja kello 18. Esitysten välissä kello 15 alkaen pihalla on Olgan kahvio. Herkut on suunniteltu esityksen teemaan sopiviksi.

– Oikein hyvin olisi voinut olla hernekeitto tarjolla siihen aikaan. Ja oikeaa kahviakin sai jo välillä, joten kahviossa ei tarjota korviketta, kertoo Syväsalmi.

Hernekeiton ja kahvin lisäksi kahviosta saa muun muassa pullaa ja pannaria. Kahviossa pidetään myös arpajaiset. Kahville ovat tervetulleita kaikki, vaikka teatteria ei tulisikaan katsomaan.

Ryhmäkuvassa teoksen työryhmä. Kuvat: Matti Vaittinen

Johannes (Vesa Mellavuo) ja Olga (Merja Vaittinen) tekevät torikuormaa Tampereelle.

Säestyksestä vastaavat Maria Aaltonen ja Mikko Kaipainen.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>