Viime lauantaina taivas oli selkeä ja osittaisen auringonpimennyksen näkymiseen loistava sää. Sain juuri nurmikon leikattua, kun kysyin vaimolta: Mitä kello on? Se on 11.45. Huh! Nyt tuli kiire. Kamera esiin ja ilmastointiteipillä aluminoitu kevlar-kalvotötterö kiinni linssin eteen.
Ensimmäisen kuvan sain kymmentä sekuntia vaille 11.50, huomasin, että kuu oli syönyt jo pienen kolon auringon ylälaidasta. Räpsin kuvia muutaman minuutin välein ja viimeisen kuvan otin kello 12.46, jolloin kuu oli jo poistumassa auringon edestä ylävasemmalta. Kuvat otin 70–400 millimetrisellä telellä, sähkötolpasta tukea ottaen.
Auringonpimennykset johtuvat siitä, että kuu osuu maata kiertävällä radallaan aika ajoin maasta katsoen samalle linjalle auringon kanssa. Kuun halkaisija on neljäsataa kertaa pienempi kuin auringon, mutta aurinko on neljäsataa kertaa kuuta kauempana. Sopivasti molemmat näkyvät samankokoisina taivaalla, ja kattavat taivaanlaesta noin puoli astetta eli noin 30 kaariminuuttia.
Auringonpimennys voi olla täydellinen, rengasmainen tai osittainen. Täydellinen auringonpimennys näkyy pisimpään silloin, kun kuu on kiertoradallaan lähinnä maata ja samalla linjalla auringon kanssa. Rengasmainen auringonpimennys silloin, kun kuu on eksentrisen ratansa kaukaisemmassa kohdassa maasta.
Tämä osittainen auringonpimennys näkyi suurimpana pohjoisnavalla, muttei sielläkään täydellisenä. Helsingissä auringosta peittyi noin kahdeksan prosenttia, Pälkäneellä noin kymmenen prosenttia ja Utsjoella noin kolmekymmentäkolme prosenttia.
Alpo Roikola
