Soppatorstait tulevat jälleen

Mikkolan Pytingin Soppatorstait jatkuvat kesän jälkeen. Mikkolan Navetan, Aitoon koulutuskeskuksen ja SPR:n yhteistyönä toteutetut Soppatorstait olivat suosittuja viime talvena lounastajien keskuudessa. Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijat ohjaajansa johdolla vastaavat kahvilan pyörittämisestä ja ruuan valmistuksesta. Vapaaehtoinen maksu pudotetaan SPR:n lippaaseen.

Kyseessä on win-win -juttu. Soppakahvila palvelee monella tapaa työelämälähtöistä opetusta. Opiskelijat tutustuvat aitoon työelämään asiakaspalveluineen. He myös suunnittelevat yhdessä opettajan kanssa edellispäivänä, mitä keittoa tarjotaan, millainen sen resepti on, muutetaanko reseptiä soveltumaan suurelle määrälle syöjiä ja mitä raaka-aineita tarvitaan ja hankitaan. Tilanne vastaa työtä oikeassa yrityksessä.

Soppakahvilassa työskentely valmentaakin opiskelijoita työelämän perusteisiin ja täten se myös edesauttaa opiskelijoiden sijoittumista yhteiskuntaan. Luopioisten kylän asukkaat puolestaan hyötyvät siitä, että kahvila on avoinna torstaisin, saahan sieltä myös kahvia, teetä ja leivonnaisia. Monelle soppatorstai onkin muodostunut jo tavaksi. Monet myös ostavat keittoa kotiin vietäväksi. Yhteistyö SPR:n kanssa puolestaan osoittaa, miten monilla tavoin palveluja voidaan tuottaa, kunhan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta löytyy.

Pytingin Soppatorstait jatkuvat syyskauden ajan, ensimmäisen kerran on keitto porisemassa kuluvan viikon torstaina eli 6. syyskuuta.

Soppatorstait Pytingin kahvilassa Luopioisissa. Avoinna klo 10–14, keittoa saatavilla klo 11–13. Vapaaehtoinen maksu. Pytingin kahvila avoinna myös perjantaisin ja lauantaisin klo 10–14. Kahvila Pytinki, Museotie 1,Luopioinen.