Pälkäne-Seura vaalii vanhaa ja innostuu uudesta

Salinmäen museotalon eli Alkmanin talon emäntä Olga Alkman toimi nuoruudessaan kotiopettajana. Kuva: Anna-Mari Henriksson-Helmikkala.

Salinmäen ulkomuseoalueen pihapiiri Myttäälän kylässä on pälkäneläisille kurkistus sadan vuoden taakse.

Alkmanin perheen kotitalo on toiminut Pälkäneen kotiseutumuseona 1970-luvulta saakka. Ajan hampaan puraisemaa päärakennusta on remontoitu viime vuosien ajan, ja viime kesänä talossa saattoi jälleen tunnelmoida entisajan elämänmenoa.

Talon kunnostustyöt jatkuvat vielä tänä syksynä. Museotyö kokoaa väkeä myös talkoisiin – yhteinen tekeminen ja oman osallistumisen jälkien näkeminen on kotiseututyötä ja eri sukupolvien yhdessäoloa parhaimmillaan.

– Pälkäne-Seura pyrkii herättämään ja pitämään yllä pälkäneläisten kiinnostusta kotiseutuunsa ja sen arvoihin. Uusille pälkäneläisille kotiseututyö on kuin juurien kasvattamista Pälkäneelle, tiivistää puheenjohtaja Anna-Mari Henriksson-Helmikkala.

Kotiseutumuseon kunnostaminen on ollut Pälkäne-Seuran suururakka 10 vuotta pyöritetyn 1700-luvulta ideansa ammentaneen Kostia-tapahtuman järjestämisen jälkeen. Kotiseutuyhdistys on kerännyt remonttirahaa Alkmanin talolle Pälkäneen historiaa tutuksi tekevillä iltamilla ja teatteriesityksillä.

Pälkäne-Seuran sihteerin Paula Syväsalmen kirjoittamat ja ohjaamat teatteriesitykset ovat ammentaneet tarinansa Olga ja Johannes Alkmanin perheen kohtaloista. Yhden perheen elämän kautta kotiseutuyhdistys on kertonut Pälkäneen ja koko maan historian käännekohdista.

Esitysten näyttelijöissä ja muusikoissa on sekä ammattilaisia että harrastajia. Uusia kykyjä löytyy vuosittain – hyppäys katsomosta näyttämölle on ollut monelle pälkäneläiselle hauska kokemus.

Pälkäne-Seuralla on museo myös keskellä kylää Onkkaalassa. Tuulimyllymuseossa on esillä muun muassa viljan käsittelyyn liittyvää esineistöä ja vanhaa kalastusvälineistöä. Talvinen tapahtumailta ”Valoa myllyssä” on tuonut myllylle uusia ystäviä parina viime vuonna Pälkäneen joulunavaustapahtuman yhteydessä.

Pälkäne-Seuran julkaisema Pälkäneen Joulu on pitäjämme oma lukupaketti, joka ilmestyy aina ensimmäisenä adventtina. Joululehden ilmoitus- ja myyntituotto käytetään pälkäneläiseen kotiseututyöhön.

– Lokakuun alkuun mennessä saapuneet jutut ja kuvat ehtivät tämän vuoden joululehteen, muistuttaa lehden päätoimittaja Pirjo-Margit Lehtinen.

Paula Syväsalmen ohjauksessa Seitsemän veljeksen saappaissa Pälkäne-Seuran iltamissa nähtiin tänä kesänä muiden muassa Tero Kankila (vasemmalla) ja Kalevi Koivisto (oikealla). Lukkarina aakkosia takoi Jyri Kankila. Kuva: Anna-Mari Henriksson-Helmikkala.

 

Pälkäne-Seura

– Kotiseututyö alkoi Pälkäneellä jo 1930-luvulla paikallisen museoyhdistyksen voimin.

– Pälkäne-Seura ry on kirjattu yhdistysrekisteriin 1955.

– Pälkäne-Seuralla on kaksi museota: Salinmäen ulkomuseo Myttäälässä ja Tuulimylly Onkkaalassa.

– Kotiseutulehti Pälkäneen Joulu ilmestyy aina 1. adventtina.

– Pälkäneen historiasta ideansa ammentavat iltamat ja teatteriesitykset ovat tärkeä osa yhdistyksen toimintaa.

 

Pälkäne-Seuran museoilla riittää talkoopuuhaa. Salinmäen ulkomuseon ikkunanpesutalkoissa Merja Vaittinen. Kuva: Anna-Mari Henriksson-Helmikkala.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>