Uuden Kostia-areenan voimailusali saa nimensä hienon voimailu-uran tehneen Anna-Liisa Prinkkalan mukaan. Nelikertaiselle maailmanmestarille nimikkosali on suuri kunnianosoitus.
– Pälkäneen kunnalle suuri kiitos. Tämä on urheilijalle kunnia-asia, kun saavutuksista näin muistetaan, Prinkkala kiittelee.
Uusi sali takaa hyvät olosuhteet voimanostoon. Kun Anna-Liisa Prinkkala aloitti lajin harrastamisen, harjoitusolot olivat hieman toista maata.
– Meillä oli aluksi ylä-asteen salissa näyttämön takan jokunen laite ja käsipainoja. Saatiin hieman myöhemmin omat tilat. Harjoittelua sovellettiin sen mukaan, mitä välineitä oli. Tampereella kävin treenaamassa silloin, kun oli isommat kisat tulossa, Prinkkala kertoo uransa alkuajoista.
Mestaruuksia maailman toisella puolella
Anna-Liisa Prinkkala kilpaili voimanostossa ennen vuosituhannen vaihdetta. Vuosien varrelta matkaan kertyi monia suomen- ja maailmanmestaruusmitaleja kaikissa väreissä. Ikimuistoisimmiksi kilpailuiksi Prinkkala nimeää ensimmäiseen sekä viimeiseen maailmanmestaruuteen johtaneet kilpailureissut.
Ensimmäisen maailmanmestaruutensa Prinkkala voitti vuonna 1987 Australiassa.
– Voitin itse alle 44-kiloisten sarjan. Se oli naisten ensimmäinen maailmanmestaruus Suomeen ikinä. Heti perään Vuokko Viitasaari voitti kultaa 48-kiloisissa, muistelee Prinkkala.
Ympyrä sulkeutui vuonna 1994, kun Prinkkala voitti neljännen ja viimeisen maailmanmestaruutensa, jälleen Oseaniassa.
– Saavuttiin silloin Uuteen-Seelantiin vasta päivää tai paria ennen kilpailua. Aikaero oli haastava, kun yritti nukkua, vaikka Suomessa oli päivä. Kisapäivän aamuna toivoi vain selviävänsä päivästä. Silti voitin kisan, kertoo Prinkkala.
Suuren kiitoksen menestyksestä Prinkkala antaa aviomiehelleen ja valmentajalleen Veijo Prinkkalalle, joka oli aina mukana.
– Veijo teki suuren työn urani eteen. Myös äitini oli valtava apu, sillä hän otti aina reissujen ajaksi pojan hoitoon.
Ikimuistoisia reissuja ja pitkää pinnaa
Voittojen lisäksi Anna-Liisa Prinkkala sai voimanostouraltaan paljon muistoja ja oppeja.
– Sain hirveästi uusia ystäviä. Ei myöskään olisi tullut käytyä niin monissa paikoissa ilman voimanostoa, ei ikinä, miettii Prinkkala.
Kisamatkoja nainen teki ympäri maailma. Koluttua tuli niin Intia ja Kanada kuin Japani ja Etelä-Afrikkakin. Pitkillä reissuilla Prinkkala ei lentänyt heti kisapäivän jälkeen kotiin, vaan nautti mahdollisuudesta tutustua eksoottisiin maihin.
– Kisojen jälkeen kerittiin aina vähän katsella ympärille. Intia oli mieleenpainuva kokemus. Ei telkkarin perusteella osaa kuvitella sitä köyhyyttä, mutta kun käveli kaduilla, kävi sääliksi siellä olevia lapsia, Prinkkala kertoo.
Monet kilpailut ja vuosien harjoittelu opettivat Prinkkalalle pitkäpinnaisuutta ja sisua. Pitkän uran aikana ei pettymyksiltäkään vältytty. Vaikka Prinkkala monesti kisoihin lähtiessä tiesi olevansa hyvässä kunnossa, hän piti jalat tiukasti maanpinnalla.
– Vaikka olin kunnossa, en koskaan sanonut, että nyt tulee hyvä kisa, vaan että jos kaikki sujuu hyvin, voi tulla mitali. Ei se toimi niin, että mennään vaan hakemaan mitali. Urheilussa voi tapahtua mitä vaan, kertoo Prinkkala asenteestaan.
Nuoria urheilijoita Prinkkala neuvo niin ikään malttamaan.
– Varsinkin voimanostossa kannattaa alusta asti pitää huolta tekniikasta. Kun ollaan tekemisissä isojen rautojen kanssa, pitää olla huolellinen, ettei satu mitään, Prinkkala neuvoo.
– Totta kai tarvitaan määrätietoisuutta harjoitteluun. Mikään ei tule helpolla.
