Suomen koulutusjärjestelmä on yksi koko maailman parhaista, ellei jopa paras. Tämä koulutusjärjestelmä on monin tavoin onnistunut, eikä varmasti vähiten opettajien ansiosta. Suomessa on maailman parhaat opettajat ja ehkä ne kaikista parhaimmat ovat, syystä tai toisesta, eksyneet Pälkäneelle.
Olen käynyt koko 11-vuotisen ’’koulu-urani’’ Pälkäneellä. Kävin kuusi vuotta ala-astetta Kostian koulussa. Tämän jälkeen kolme vuotta Pälkäneen yhteiskoulussa. Nyt minulla on käynnissä kolmas vuosi Pälkäneen lukiossa ja olen vielä vuoden verran etuoikeutettu saamaan opetusta maailman parhailta opettajilta.
Luokka-asteesta riippumatta, olen saanut parasta mahdollista opetusta.
Pälkäneellä opettajat ovat lähes poikkeuksetta erittäin motivoituneita ja omistautuneita työhönsä. He tekevät aina sen, mitä heidän pitääkin ja usein vielä vähän lisää sen päälle.
Minulla on aina koulussa ollut sellainen olo, että opettajat välittävät ja haluavat, että heidän oppinsa menee perille. Monesti olen vielä tuntien jälkeenkin saanut apua tehtäviin tai vinkkejä tulevaan ammatinvalintaan tai historiankirjoja kotiin luettavaksi.
Aina ei kuitenkaan koulussakaan ole mukavaa. Ei opettajilla, eikä oppilailla/opiskelijoilla, varsinkaan yläkoulussa. Joskus murrosikäinen kasiluokkalainen ei tottele mitään, eikä ketään. Hän saattaa myös nauraa kuullessaan, että opettajan ammatti on muka työtä. Tämänkaltaisissa tilanteissa opettaja voi helposti tuntea, että hänen työtään ei arvosteta.
Tämän hetken kasiluokkalainen ei vain vielä osaa arvostaa, eikä ymmärtää opettajien panostusta ja työtä hänen, ja kaikkien hänen luokkatovereidensa eteen. Joskus me kaikki ymmärrämme, kuinka hankalia olemme joinakin päivinä koulussa olleet. Jotkut useammin, jotkut harvemmin.
Vaikka Pälkäneestä ei aina voisikaan olla ylpeä, olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että olen saanut opiskella täällä. Olen varma, että moni muu kokee samoin, vaikkei ehkä sitä tiedostaisikaan. Kiitos kaikille Pälkäneen opettajille.
Antti Hintikka
