Vapaalla Pälkäneellä -messut vetivät uudelle Kostia-areenalle 1500–2000 kävijää.
Uuden Kostia-areenan tekniikasta otettiin mittaa heti avajaispäivänä. Ilmanvaihtokoneet kävivät täysillä, kun lähes pari tuhatta kävijää tutustui uuteen liikuntahalliin sekä vapaa-ajan messujen ohjelmaan ja osastoihin.
Kylän kaikki parkkipaikat olivat täynnä ja kohti areenaa kulki aamupäivän ajan yhtenäinen ihmisvirta. Kahden suuren salin kolossia oli lähdetty katsomaan kauempaakin. Kommentit olivat ihastelevia.
Areenan avajaistapahtumana toimivat toista kertaa järjestetyt vapaa-ajan messut. Kylien ja järjestöjen panostukset näyttäviin ja tunnelmallisiin näyttelyosastoihin eivät menneet hukkaan, sillä päivän aikana saatiin uusia jäseniä ja osanottajia moniin ryhmiin. Lisäksi tekijät löysivät toisiaan: tapahtuman lomassa viriteltiin uudenlaista yhteistyötä.
Onnistunut päivä toi uutta virtaa vapaaehtoistyöhön. Yleisöryntäys kertoo, että toimintaa arvostetaan. Iloisten kohtaamisten tuomalla energialla aktiivit jaksavat pitkään.
Lavan ohjelma ja uusi areena vetivät väen sisälle. Sateen vuoksi osa ulko-ohjelmasta jouduttiin perumaan. Näkemättä jäivät muun muassa nuoria kiinnostaneet vetonaulat, temppupyöräilijöiden näytös ja rullalautailijoiden kisa.
Kokemista riitti silti enemmän kuin päivän aikana ehti tehdä. Kävijäpalaute oli varsin yksimielistä: huikea halli ja upea avajaistapahtuma.
Parasta kuntamarkkinointia
Lukiolaisten Tauko-kahvila sai innostuneen vastaanoton. Väki vakuutti, että urheiluväen lisäksi muutkin tulevat viihtymään hallilla, jos kahvilaa pystytään pitämään säännöllisesti auki.
Takaisin kasvu-uralle pyrkivä Pälkäne on kaivannut elinvoimaa ja markkinointia. Kostia-areenan avajaisviikonloppu ja vapaa-ajan messut tarjosivat niitä täyslaidallisen.
Pienen sporttipitäjän jättisatsauksesta raportoitiin alueuutisissa ja tyytyväiset kävijät hehkuivat Aamulehden aukeaman täydeltä. Vieläkin arvokkaampaa on liikkuvien kuntalaisten levittämä viesti. Somekanavat täyttyivät positiivisilla päivityksillä.
Erityisestä sympatia-aallosta nauttii lukiolaisten Tauko-kahvila. Jos se pystyy palvelemaan luvatussa laajuudessa, hallista tulee Pälkäneen uusi olohuone, jota esitellään vieraillekin. Iltalenkillä on aika hieno pistäytyä areenalla kahvilla ja seurata, kun oman kylän tytöt ja pojat harjoittelevat aulan isojen ikkunoiden takana.
Ottelutapahtumista tulee hieman erilaisia kuin yhteiskoululla, jonka olemattomaan katsomoon edes urheiluväki ei tahtonut löytää eikä mahtua. Sunnuntain ensimmäisessä korismatsissa lehtereillä istui ohikulkijoita, jotka poikkesivat sunnuntaikävelyllään katsomaan peliä, kun pihassa oli niin paljon autoja.
Myös tavallinen kuntoilija saa nauttia areenasta ensi viikosta alkaen, kun kuntosali otetaan täydessä laajuudessaan käyttöön. Yläkerran kuntosalilla kelpaa hikoilla, kun valtatien liikenne virtaa jalkojen juurella ja taustalla kimaltelee Pälkänevesi.
Näky ei ole pöllömpi toiseenkaan suuntaan. Ohikulkija sai hieraista silmiään, kun työmaaparakit purettiin ja halli paljastui koko komeudessaan. Erityisesti iltavalaistuksessa halli on hulppea näky. Valaistujen ikkunoiden takana hikoilevat hyvinvointikunnan asukkaat jättävät ohiajajalle hieman toisenlaisen mielikuvan kuin tavanomaiset peltihallit.
Nimikkosalin Kostia-areenalle saanut Anna-Liisa Prinkkala oli huomionosoituksesta otettu.
Prinkkala-sali oli tyylikäs ele
Messupäivän kohokohtiin kuului kuntosalin nimeäminen Prinkkala-saliksi. Yleisön joukosta saattoi aistia hyväntahtoista hyrinää, kun pieni ja vaatimaton voimanainen kiipesi lavalle ja sai ainutlaatuisen elämäntyöpalkinnon huikeasta urastaan.
Kunnan tyylikäs ele hoidettiin messuilla hauskalla tavalla. Juontaja Janne Kataja ja Anna-Liisa Prinkkala kisasivat levytankojen äärellä siitä, kumman kunniaksi sali nimetään. Kataja-salista innostunut juontaja pisti itseään likoon niin, että selkä saattoi illalla kaivata mobilatia.
Reserviläisten ampumapaikalla tähtäiltiin pistoolilla ja rynnäkkökiväärillä.
Taiteilijan uraansa lopetteleva Paul Tiililä antoi teoksiaan Luja-Lukon hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Meklarin kykynsä osoittanut Janne Kataja osallistui itsekin kilpahuudantaan ja vei yhden teoksen mukanaan.
Taiteilijan uraansa lopetteleva Paul Tiililä antoi teoksiaan Luja-Lukon hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Meklarin kykynsä osoittanut Janne Kataja osallistui itsekin kilpahuudantaan ja vei yhden teoksen mukanaan.
Martat ja monet muutkin järjestöt saivat messuilla uusia jäseniä. Lisäksi naapuriosastojen kanssa syntyi uudenlaista yhteistyötä.
Marjaana Möytyri (vasemmalla) ja Terttu Salmela esittelivät Rauno Haapaselle Kukkian kylien osastoja.
Lukiolaisten Tauko-kahvila sai innostuneen vastaanoton. Väki vakuutti, että urheiluväen lisäksi muutkin tulevat viihtymään hallilla, jos kahvilaa pystytään pitämään säännöllisesti auki.
Konsultti toiminut Seppo Kortelahti (oikealla) pääsi lauantaina näkemään areenan ensimmäistä kertaa tositoimissa. Mervi Kortelahtikin on saanut elää viimeisen vuoden tiiviisti mukana rakennushankkeessa.
Risto Wallenius (vasemmalla) ideoi uudelle areenalle tenniksen näytösottelua. Martti Huhtamäki arveli, että Pälkäneellä voidaan vielä kaivata auki rullattavia lisäkatsomoita.
Lauantai oli Pälkäneen juhlapäivä. Kunnanjohtaja Janita Koivisto sai paljon kehuja upeasta areenasta ja hienoista messuista.
Ulko-osastojen hevoset ja moottoripyörät vetivät väkeä ajoittaisesta sateesta huolimatta.
Aulan nurkan vallanneet Musiikkiopiston soittajat toivat tunnelmaa areenalle.
Järjestöt pystyttivät messupäiväksi näyttäviä osastoja, joiden äärellä väki viihtyi aamusta alkaen.
Matti Simola katseli tyytyväisenä avaraa ja värikästä areenaa. Hän mietti, että aikanaan farssiksi mennyt jäähallihanke saattoi viivyttää liikuntahalliakin.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä (oikealla) kiitteli vapaa-aikamessujen järjestelyitä hoitanutta Marketta Vaismaata.
Sade ajoi väen sisälle ja ulkoa jouduttiin perumaan nuoria messuvieraita kiinnostaneet vetonaulat, temppupyöräilijöiden näytös ja rullalautakisa. Lasten maailma muutti pomppulinnoineen yhteiskoulun saliin.
Sade ajoi väen sisälle ja ulkoa jouduttiin perumaan nuoria messuvieraita kiinnostaneet vetonaulat, temppupyöräilijöiden näytös ja rullalautakisa. Lasten maailma muutti pomppulinnoineen yhteiskoulun saliin.
Sade ajoi väen sisälle ja ulkoa jouduttiin perumaan nuoria messuvieraita kiinnostaneet vetonaulat, temppupyöräilijöiden näytös ja rullalautakisa. Lasten maailma muutti pomppulinnoineen yhteiskoulun saliin.
Mirjami Valli esitteli Kukkian kyliä karttamatolla. Printscorpio oli painanut näyttelyä varten mattoon Kukkian kartan.
Messujen ehkä näyttävin ja kodikkain osasto oli Kukkian kylien nurkka. Lattiamattona toimi Printscorpion uutuustuote, johon oli näyttelyä varten painatettu Kukkian kartta.
Classicin Krister Savonen ja Nico Salo haastoivat salibandyn laukaisututkalla Tommi Hildenin.
Krister Savonen haastoi salibandyn laukaisututkalla Tommi Hildenin.
Classicin Nico Salo ja Krister Savonen Janne Katajan tentattavana.
Kaija Turunen poikkesi kunnan osastolla moikkaamassa Petri Ketolaa (oikealla).
Jarkko Pihkala ja Tapani Oksanen tutustuivat uuteen areenaan.
Pälkäneen puuaapinen täyttää ensi vuonna 300 vuotta. Daniel Medelplanin ja lukutaidon juhlavuotta tullaan juhlistamaan monin tavoin. Kirkkoherra Jari Kemppainen aikoo käsitellä aihetta lokakuussa, kun televisiojumalanpalvelus lähetetään Pälkäneen kirkosta.
Minä olen yhtä iso, te olette vain vähän korkeampia, mittaili juontaja Janne Kataja Matti Heikkisen ja Taru Koiviston rinnalla.
Minä olen yhtä iso, te olette vain vähän korkeampia, mittaili juontaja Janne Kataja Matti Heikkisen ja Taru Koiviston rinnalla.
Juontaja Janne Kataja pääsi koripalloilija Taru Tuukkasen kainaloon.
Taiteilijan uraansa lopetteleva Paul Tiililä antoi teoksiaan Luja-Lukon hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Meklarin kykynsä osoittanut Janne Kataja osallistui itsekin kilpahuudantaan ja vei yhden teoksen mukanaan.
Janne Kataja kiersi jututtamassa näytteilleasettajia ja messuvieraita.
Kunnanjohtaja Janita Koivisto (vasemmalla) kuuli, että Mervi Kortelahti on elänyt viimeisen vuoden tiiviisti mukana Kostia-areenan rakennushankkeessa. Konsulttina toiminut Seppo Kortelahti (taustalla) pääsi lauantaina näkemään areenan ensimmäistä kertaa tositoimissa.
Erkki Nurmi ihasteli uutta areenaa ja upeita messuosastoja, joilla riitti vilinää aamusta alkaen.
Nimikkosalin Kostia-areenalle saanut Anna-Liisa Prinkkala oli huomionosoituksesta otettu.
Nimikkosalin Kostia-areenalle saanut Anna-Liisa Prinkkala oli huomionosoituksesta otettu.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.