Kirkkomusiikki soi Sahalahdella

Sahalahden kirkkokuoro järjestää kirkkomusiikin päivän laulutuokiot keskiviikkona 19. syyskuuta K-market Sahramissa kello 18 ja Sahalahden kirjastossa kello 18.30. Kirjastolla kuoro tarjoaa kahvit.

Kirkkomusiikin päivä järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Päivän aikana kirkkomusiikki soi turuilla ja toreilla ympäri maan, kun 1000 kanttoria ja 50 000 kirkkomusiikin harrastajaa vievät kirkkomusiikin sinne, missä ihmiset ovat.

Päivän tavoitteena on saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta kirkkomusiikille sekä tietysti saada uusia ihmisiä mukaan kirkkomusiikkitoimintaan. Esimerkiksi kuorolaulu on hyvä harrastus – sen myönteisistä terveysvaikutuksista on tutkimusnäyttöä.