Ulla Kuusniemi ja Camp FinLake palkittiin kuukauden yrittäjinä

Bernd Heger ja Ulla Kuusniemi viihtyvät yrittäjinä Kuohijoella.

– En olisi ikinä uskonut asuvani jonain vuonna Pohjolassa, Camp FinLaken yrittäjä Bernd Heger kertoo.

Hän kävi Suomessa ensin lomilla puolisonsa Ulla Kuusniemen kanssa. Pariskunta asui tuolloin Saksassa.

– Luonto teki todella suuren vaikutuksen. Nautin kalastuksesta ja luonnossa olosta todella paljon ja niin syntyi idea tarjota sitä muillekin yritystoiminnan kautta.

Pian Kuusniemi ja Heger alkoivat etsiä Suomesta kohdetta, jonne muuttaa ja tehdä töitä yrittäjinä. Sopiva paikka löytyi Kuohijoelta, jonne he muuttivat neljä vuotta sitten.

– Etsimme kohteita netin avulla, ja tarkoitus oli kiertää katsomassa kolme paikkaa. Kuohijoella totesimme, ettei muualle tarvitse enää mennä, Kuusniemi muistelee.

Pälkäneen kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto palkitsi kuukauden yrittäjät perinteiseen tapaan paikallisella ruisleivällä.

Kuusniemi on kielenkääntäjä. Hän kääntää saksasta suomeen ja toisinpäin muun muassa lääkintätekniikkaa, yritysten sisäistä viestintää sekä markkinointitekstejä.

– Rakastan työtäni. Saan myös paljon apua Berndiltä erityisesti talvisin, kun Camp FinLaken toiminta on tauolla.

Kesäisin Camp FinLaken majoitustoiminta puolestaan tarjoaa Kuusniemelle mukavaa vaihtelua koneen ääressä työskentelyyn.

– Meillä on aitoissa majoitustilaa 16 henkilölle. Vieraiden käytössä on muun muassa biljardipöytä, pihapelejä, mato-onkia, kanootteja ja soutuvene, Heger luettelee.

Nuorten saksalaisjalkapalloilijoiden leirien järjestämisestä lähtenyt liiketoiminta on laajentunut kysynnän kasvaessa. Majoitustoiminnan lisäksi mies pyörittää Kuohijoella kesäkahvilaa, joka on erikoistunut saksalaisiin herkkuihin.

 

 

 

 

 

Yrittäjille on luvassa aktiivinen syykausi

Luopioisten Yrittäjien varapuheenjohtaja Sari Päätalo kertoi aamukahvilaisille ajankohtaisista asioista.

Pälkäneen kunnan sekä Pälkäneen ja Luopioisten yrittäjäyhdistysten yhteiset aamukahvit alkoivat taas kesätauon jälkeen viime perjantaina. Hilma & Olga olivat kattaneet herkkuja Mikkolan Navetalle, jossa aamun aluksi luotiin katsaus kuluneen kesän tapahtumiin.

– Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että yrittäjäyhdistykset ovat olleet esillä tapahtumissa, Luopioisten Yrittäjien vapapuheenjohtaja Sari Päätalo kertoi.

Yhdistysten aktiivit ovat kesän aikana tuoneet yhdistystoimintaa näkyväksi muun muassa kunnan kesänavauksessa ja POP UP -ilta yrittäjänä -tapahtumassa Luopioisissa, Kirkastusjuhlilla Aitoossa sekä Varrella Virran -tapahtumassa Onkkaalassa.

Hyvinvoinnin edistämistä, juhlaa ja heijastimia

Yrittäjäyhdistysten suurhankkeet, Luopioisten Yrittäjien Kukkia Maailmalle -hanke sekä Pälkäneen Yrittäjien koordinoima Pälkäneen seudun yrittäjien Hyvinvointihanke ovat varanneet omat osastonsa Vapaalla Pälkäneellä -messuilta.

– Haluamme tuoda messuilla esiin sitä työtä, mitä yrittäjäyhdistykset tekevät ja kutsua ihmisiä osallistumaan hankkeidemme tapahtumiin, Sari Päätalo ja Luopioisten Yrittäjien hankejohtaja Seppo Kääriäinen sanovat.

Hyvinvointihanke tuo paikallisille yrittäjille paljon toimintaa erilaisten verkostoitumis- ja hyvinvointitapahtumien kautta.

Yrittäjien hyvinvointi on teemana myös lokakuun lopulla pidettävässä Pälkäneen, Luopioisten ja Kuhmalahden Yrittäjien yhteisessä Vuoden Yrittäjä -juhlassa. Tänä vuonna juhlien järjestäminen on Pälkäneen Yrittäjät ry:n vastuulla.

Yrittäjät kaavailevat myös heijastinkampanjaa syksyn pimentyvien iltojen turvaksi.