Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist kirjoitti 2.6.2018 Etelä-Suomen Sanomiin kolumnin ”Persvakomiehet saapuvat silloin, kun asiat menevät pieleen”. Siteeraan mainiota tekstiä melko suoraan:
”Kyseessä on julkisuudelle näkymätön joukko. Heitä ei näy aamutelevisiossa, ei iltapäivälehdissä eikä sosiaalisessa mediassa. He eivät bloggaa eivätkä tubeta. Kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä. Sen sijaan paikalle ilmaantuu omenavartaloiden ponteva rivistö. Huomioliivit päällä nämä miehet kyykistelevät putken äärellä valkoiset persvaot vilkkuen.”
Enqvist listaa kirjoituksessaan samaan kastiin kuuluviksi pesukoneen, lieden ja muiden kodinkoneiden korjaajat, autonasentajat, tiemiehet routakuoppia täyttämässä ja asfaltoimassa etc. Professori toteaa edelleen, että näitä ammattilaisia eivät robotit korvaa milloinkaan. Työt vaativat paikallista ja pikaista ongelmanratkaisua.
Minä lisään joukkoon vielä joitakin ammattiryhmiä. Kansalainen kohtaa poliisin omassa asiassaan elämänsä aikana vain muutaman kerran, jos unohdetaan lupapuoli ja tavanomainen liikenteenvalvonta. Hän ei tapaa poliisipäällikköä tai ylikomisariota vaan useimmiten peruspartion. Yleensä veronmaksaja on tuolloin vähintäänkin pulassa, jos ei peräti hädässä.
Sama tilanne toistuu ehkä vieläkin harvemmin palomiesten tai ensihoitajien kanssa.
Näissä kolmessa esimerkkiammatissa myös arvostus todetaan tehdyissä kyselyissä korkeaksi. Paljon ei tarvitse pohtia, kun samanlaisia ammatteja tulee mieleen.
Omina kokemuksina kuluneelta kesältä muun muassa pälkäneläisten osaajien asentamat ilmalämpöpumppu ja lapetikkaat. Yhteinen nimittäjä on tuo Enqvistin toteamus ongelmanratkaisusta, mihin ainoastaan ihminen niissä tilanteissa kykenee.
20.7.2018 helteet olivat kuumottaneet vanhojen kivitalojen paksuja kiviseiniä jo pitkälti toista viikkoa. Öiden muututtua trooppisiksi alkoi meilläkin kaupunkiasunnossa olo tuntua kuin huohottaisi isossa eilen lämmitetyssä kosteassa saunassa.
Tulin aikalailla sattumalta mökiltä Helsinkiin. Aamuyöllä kävin vanhan miehen tarpeilla kolmen kieppeillä ja avasin samalla lisää ikkunoita sekä parvekkeen oven. Paneuduin uudelleen pötkölleen heräten viiden maissa veden lorinaan.
Nousin katsomaan, josko viilentäviä sateita kenties lopultakin ropsahtelisi. Mitä lähemmäksi pääsin eteisen aukinaista vessan ovea, sitä iloisemmin solisevan puron ääni kantautui. Vessanpytyn vesisäiliö oli haljennut omia aikojaan.
1990-luvun lopulla uusitut erilliset käymälät eivät vielä vaatineet lattiakaivoja. Laattalattia lainehti kynnystä myöten. Ropeloin hanan kiinni ja herätin vaimoni tuomaan pyyhkeitä sekä ämpärin kuivausoperaatioon.
Meillä on vielä talonmies. Liki seitsemänkymppinen Marja hälytettiin paikalle ja yhdessä tutkimme, että sulut näyttäisivät pitävän. Talkkari lupasi soitella putkimiehiä asiaa katsomaan, kunhan nämä tulevat työmaalleen Töölöön. Näinköhän ilmaantuvat tänä päivänä. Niin arvelin.
Väärin veikkasin. Kahdeksan jälkeen saapuivat putkimies, hänen oppipoikansa ja kiinteistönhoitaja Marja katsastamaan minkälaista pyttyä vanhan tilalle kannattaisi sovitella. Vajaan tunnin päästä kannettiin jo entinen ulos ja se hajosi pieniksi palasiksi jalkakäytävälle – samoin omia aikojaan.
Vielä piti irrottaa betoni-istukka. Möykky lähti ammattimiehen otteella todella nätisti. Ennen kymmentä tönötti uusi omalla paikallaan.
Jälleen kerran tuntui onnenhattu painuneen syvälle päähäni. Sattumalta nukuin kotona kaikki ovet joka suuntaan avoimina. Vaimoni pitää korvatulppia ja herätyskello soi kuuden maissa, jolloin vesi olisi valunut jo kovaa vauhtia porraskäytävään sekä alempiin kerroksiin.
Taloyhtiössämme kiinteistöä hoitaa vielä vuoden päivät talkkari, joka näyttää vuosikymmenten mittaan luoneen melkoisen pikahälytyksellä toimivan verkoston. Tämäkin putkimies tiesi tarkalleen, miten kohta satavuotiaassa talossamme putkistot ja viemärit kulkevat. Myös, milloin mihinkin huoneistoon on vuosien saatossa remontteja tehty.
Edellä mainittu vaon vilkkuminen hankalissa työasennoissa ei hänen kohdallaan toteutunut. Housuja kannattelivat henkselit.
Lieneekö Vieremän kunnan talouden pelastanut Einari Vidgren osannut ensimmäistä Ponssea suunnitellessaan ajatella, että jonakin päivänä metsäkone rouhii avohakkuuta ilman kuskia. Näin varmaan jo tapahtuu jossakin päin maailmaa.
Mutta entäpä metsänhoidollisesti hyvä ja silmää tyydyttävä harvennus? Tai hankalat pihapuut? Tai muut haasteelliset kumottavat esimerkiksi myrskyn jälkeen?
Niihin tarvitaan edelleen metsuri, joka kaatotunkin avulla ja harkitsevan laskelmoinnin tehtyään kumauttaa rungon juuri oikeaan välikköön. Semmoista sattuu vähän päästä muun muassa Pälkäneellä. Mökkimme pihapiirissä Aitoossa kerran vuodessa.
