Muistomerkki Luopioisiin

Monilla paikkakunnilla on tämän vuoden aikana paljastettu vuoden 1918 tapahtumien uhrien muistoksi merkkejä ja laattoja kuten Valkeakoskellekin hiljattain. Ehdotan, että Luopioisissakin tehtäisiin ja julkaistaisiin muistotaulu. Paikaksi sopisi mainiosti museon, makasiinin seinä, jossa olisi senaikainen Luopioisten kartta mittakaavassa.

Taulu kertoisi, kuinka paljon oli silloin asukkaita pitäjässä kaiken kaikkiaan; miehiä, naisia ja lapsia. Näin tiedettäisiin asukkaiden määrä neliökilometriä kohden. Nykyisellä painotekniikalla ja materiaaleilla taulusta saisi kestävän ja ”taiteellisen”. Taulun pinta-alan taustaväri olisi punainen, valkoinen tai harmaa. Punainen ja valkoinen väri kuvastaisivat eri osapuolten kuolleiden määriä. Harmaa väri kuvastaisi kadonneita eli tuntemattomaksi jääneitä.

Tuskin taulun tekemisen kustannukset estäisivät ehdotetun hankkeen toteuttamista, sillä onhan kansan käsi ollut tarvittaessa karttuisa ja uskoisin monien yhteisöjenkin avaavan kukkaroaan kunnan ja seurakunnan lisäksi.

Matti Laatikainen