Musiikkiryhmä vierailee Pälkäneellä

One Lev esiintyy Pälkäneellä perjantaina.

One Lev on kansainvälinen musiikkiryhmä, jonka haluna on musiikin kautta tuoda siunausta ja kunniaa Jumalalle. Lev-hebrean kielessä tarkoittaa sydäntä ja venäjän kielellä leijonaa. Ryhmään kuuluu kolme jäsentä. Ilan Gorny, joka on syntynyt sekä kasvanut Haifassa ja on romanien holokaustin jälkeläisten poika. Hän on soittanut rumpuja teini-iästä lähtien. Hänen vaimonsa Lori Kate on kotoisin Yhdysvalloista ja on asunut Israelissa 20 vuotta. Hän soittaa klarinettia, huilua, saksofonia sekä pianoa. Dynaamiseen trioon kuuluu myös laulaja ja säveltäjä Mikhail Bogdanov Pietarista. Ryhmän Hletzmer-musiikkityylistä ja laulusta voidaan kuulla myös monia vivahteita aina soulista bluesiin.

Israel-painotteista musiikkia kuullaan Pälkäneellä perjantaina 21. syyskuuta kello 18. Tilaisuuden lopuksi on kahvitarjoilu.