Mies helposti kuvittelee olevansa perheen pää. Reilun neljännesvuosisadan harhaluulojen jälkeen tällaiset kuvitelmat haihtuivat nopeasti, kun taloon saapuu uusi perheenjäsen.
Isokoipinen ja surusilmäinen hurmuri tassutteli ensimmäisestä päivästä alkaen kuuliaisesti vaimon vierellä. Lenkin jälkeen otus odotti tottelevaisuusvalion tapaan ovella, että emäntä astui ensin sisälle.
Onneksi olohuoneen sohva on melkein kahden seinän mittainen. Jos vaimo oli välissä ja koira oikein väsynyt, se saattoi jatkaa uniaan toisessa päässä, kun se taloon iltaisin saapuva paha asettui varovasti sohvan toiseen laitaan. Muuten turre ei mielellään viihtynyt samassa huoneessa matalaäänisen ja vaarallisen näköisen kaksijalkaisen kanssa.
Vaimon otus otti vastaan häntä pystyssä ja pojan kanssa myllätessään se paukutti hännällään tomut sohvasta. Mutta kun pelottava mies lähestyi, matalana karkuun painellut koira meinasi kompastua häntäänsä.
Suhteemme oli melko yksipuolinen. Rekku oli maailman suloisin, mutta minä jotain vielä pelottavampaa kuin ensikohtaaminen polkupyörän kanssa.
Makupaloilla hauvaa oli turha yrittää ostaa puolelleen. Sellaista herkkua ei ollut keksittykään, että vapisten ja matalana karkuun luikkiva koira sen uskaltaisi kädestä hakea. Rekku ei koskenut edes maahan jätettyihin papanoihin tai juustoihin, kun niissä oli pahan otuksen hajua.
Jos annoin ruokaa, koira ravasi keittiön ovien väliä varmistamassa, että mörkö on varmasti häipynyt kuppien lähistöltä – ja odotti varmuuden vuoksi vielä puoli tuntia, kunnes saattoi uskoa pahan pysyvän sohvalla. Sitten se upotti karvaisen kuononsa epäluuloisesti kuppiin ja hotki hetken, kunnes teki vielä uuden tarkastusreissun.
Ulkoiluttaminen ei ollut erityisen helppoa. Otuksen sai nostettua ulos, jos pikkujannu laittoi hihnan kaulaan. Pelottavan mörön oli turha lähteä jahtaamaan pannan kanssa, sillä se hyppäisi vaikka parvekkeelta alas ennen kuin päästäisi lähelleen.
Pihalla hihnan päässä vapissut rekku kiskoi matalana kohti kotiovea ja pisti viimeistään autotallin kohdalla takapuolen asvalttiin. Sellaista hätää ei olekaan, että asiat voisi toimittaa, kun lähellä oli jotain näin arveluttavaa.
Kun puoli tuntia poissa ollut vaimo saapui kotiin, riemu repesi. Perusteellisen tervetulotoivotuksen jälkeen koira nosti pihalla komeasti koipea ja haki heinikosta täydellisen paikan kyykistelyyn. Nöyrä katse tarkisti muutaman sekunnin välein, että etäisyys emäntään pysyi sopivana.
Onneksi pahin arkuus oli ohimenevää. Parin päivän päästä rekku ei enää luikkinut häntä koipien välissä karkuun, vaan murisi ja haukkui aina, kun iso paha saapui kotiin, nousi samaan kerrokseen tai lähestyi koiran valtaamaa sohvaa. Vaimo jakoi somessa hurmaavia koirakuvia, minä suunnittelin alakertaan muuttoa.
Kotona vallinnut tilanne ei ollut koiran, vaan minun ongelma. Rottweilereiden kanssa kasvaneena olin nuorempana kuvitellut, että kurilla kaikki hoituu: koiralle oli vain näytettävä, kuka käskee. Vesikauhuiset kulkukoiratkin luikkivat vuorilla karkuun, paineli niitä kohti.
”Se on kaikille kiltti, ei se mitään tee”, koirien ulkoiluttajat olivat aina vakuutelleet. Mutta kyllä lemmikit näkivät pahan auran pään päällä. Ne aistivat uhan ja luikkivat karvat pystyssä emännän selän taakse turvaan.
Koirat toimivat ihmisen tapaan, kun maailma vaikuttaa pelottavalta. Pahimmat ärhentelijät ovat kaikkein pelokkaimpia. On kuitenkin parempi pyrkiä poistamaan pelko kuin totuttaa siihen.
Espanjan kaduilta viikon ikäisenä talteen korjattu pentu ei päätynyt tappotarhalle, vaan pelottavassa häkissä lentokoneen lastiruumaan. Vieraassa maassa odotti vieraita ihmisiä.
Jos koira on ensimmäisten kuukausien ajan tottunut vain koiriin ja naishoitajiin, ei ole mikään ihme, että miehissä on jotain erityisen pelottavaa.
Parissa viikossa on päästy vinkumisesta ja murinasta. Nyt rappusten narina aiheuttaa iloisemmat haukut ja maanisen kielipesun. Pikkujannu uhkasi kertoa koulussa, miten iskä ja lenkillä hevosen sontaa syönyt koira nuoleskelevat toisiaan matolla, sohvalla, herätessään, tavatessaan ja erotessaan.
Häntäkin on jo vaihtanut asentoa. Nyt se paukuttaa väliseinää niin, että koko talo herää aamuriemuun.
Rekku on ilmeisesti ymmärtänyt, että mörkö saapuu kotiin joka ilta. Kai pahan kanssa pystyy elämään, kun se on oppinut mönkimään ja kieriskelemään lattioilla. Siltä saa makupalat vähemmillä tempuilla ja ihan samanlaista ruokaa kuin muiltakin.
